Arvostelu: Marvelin Civil War toimii paremmin elokuvana kuin sarjakuvana
Marvelin sankarit ovat vetämässä toisiaan nekkuun aina kun tilaisuus vain tarjoutuu.
Supersankarisarjakuvia nykyään valitettavan harvakseltaan julkaisevalta Egmont-kustannukselta ilmestyy kesäkuun puolivälissä kovakantinen kokoelma Civil War -minisarjasta. Siinä naamioituneet viittamiehet jakautuvat kahteen leiriin ja käyvät nahistelemaan keskenään. Sama tarina toimi innoittajana huhtikuussa ensi-iltansa saaneelle Captain America: Civil War -elokuvalle. Täysin lähdemateriaalille uskollisen toteutuksen torppasi muiden asioiden muassa Ryhmä-X:n ja Ihmenelosten filmatisointioikeuksien uupuminen, mutta se ei menoa haitannut. Esimerkiksi Dome.fi:n arvostelussa kolmas Kapteeni Amerikka -elokuva rankattiin studion parhaiden tuotantojen joukkoon.
Civil War -kokoelman julkaisuajankohta ei tietenkään ole sattumaa. Vaikka Marvel Studiosin toimintaseikkailut eivät olekaan nostaneet esimerkiksi Spider-Man -lehden myyntikäyrää nousuun, hakee Egmont yhä supersankaritarinoidensa myynnille vetoapua valkokankaalta. Ajatusmalli on helppo ymmärtää, mutta miten yhtälö toimii, kun 200 sivun albumin ohjehinta huitelee 44 euron tienoilla? Hinta on näinä taloudellisesti raskaina aikoina tolkuton jopa monelle työssäkäyvälle aikuiselle, nuoremmista lukijoista puhumattakaan. Civil War on selvästi suunnattu keräilijöille, jotka haluavat kaikki mahdolliset julkaisut kokoelmiinsa, hinnasta viis. Ei kukaan osta näin kallista albumia heräteostoksena, vaikka elokuvasta olisikin pitänyt.
Tarjoaako Civil War -albumi sitten vastinetta rahoille?
Kyllä ja ei.
Yhdysvalloissa vuosina 2006–2007 julkaistu tarina levisi käytännössä kaikkiin kustantamon julkaisuihin, ja esimerkiksi Hämähäkkimiehen oman lehden tarinat syvensivät päätarinaa onnistuneesti. Mark Millarin ja Steve McNivenin seitsenosainen minisarja toimii kaiken selkärankana, mutta ei pysy kasassa itsenäisenä kokonaisuutena. Hahmoja on rasitteeksi asti ja tapahtumien kulku kömpelön episodimaista. Aivan liikaa on tungettu liian vähään tilaan, ja esimerkiksi Millarin Ylivertaisiin verrattuna Sisällissota on pettymys. Lisäksi mukana on loogisia kömmähdyksiä, kuten se miten helposti kaksi tusinakonnaa hakkaa Hämiksen lähes kuoliaaksi.
”Thorin” palauttaminen tarinaan on pelkkää media-arvon hakemista ja kuuluisa loppukohtaus kaiken nyrkkeihin pohjautuvan meuhkaamisen jälkeen yllättävä, mutta typerryttävän tökerö ratkaisu.
Toki Civil Warista hyviäkin hetkiä löytyy. Esimerkiksi Reed Richardsin tunnekylmyyttä Mark Millar kuvaa hienolla tavalla, ja kaikkinensa tarina tuuletti Marvelin maailmaa onnistuneella tavalla. Civil Warin suurimmaksi ansioksi voi kuitenkin laskea Steve McNivenin kuvituksen, joka ei maailman persoonallisinta ole, mutta korvaa dynaamisuudellaan ja näyttävyydellään paljon.
Alkujaan Marvelin Sisällissota nähtiin suomalaisen Spider-Man-lehden jatkosarjana tuoreeltaan kymmenisen vuotta sitten. Tarinan lukeminen oli kuitenkin tuskastuttava kokemus, sillä kioskijakeluun suunnatun lehden heppoinen paperi imi värit itseensä. Pahimmillaan Sisällissodan sivuista oli vaikea saada edes selvää. Egmontin uusi kokoelma tekee paremmin oikeutta Morry Hollowellin tummanpuhuvalle väritykselle ja McNivenin kuvituskin näyttää sen myötä uljaammalta.
Esipuheita, luonnoksia tai sen kummoisempia bonuksia ei Civil War sisällä. Tyytyminen käy kansikuvagallerioihin erilaisine variaatioineen. Kaikkinensa käsillä on näyttävä, mutta turhan heppoinen ”Marvel-tapahtuma”, jonka hinta ja laatu eivät kohtaa.
Captain America Civil War
