Uusimmat

Dexter: New Bloodin tekijät kertoivat tunnin ajan uusista jaksoista – Nämä 10 asiaa opimme hittisarjan comebackista

31.10.2021 12:00 Helinä Laajalahti

Michael C. Hallin esittämä sarjamurhaaja Dexter Morgan palaa uuden sarjan myötä ruutuun maanantaina 8. marraskuuta. Dexter: New Blood nähdään Suomessa Paramount+ -palvelussa.

Dexter: New Blood tuo rakastetun sarjamurhaajan uusien jaksojen myötä ruutuihin marraskuussa. Muropaketti pääsi tapaamaan tulevan sarjan näyttelijät virtuaalisesti tapahtumassa, jossa olivat mukana sarjan tekijät ja tuottajat Clyde Phillips, Scott Reynolds ja Marcos Siega, sekä näyttelijöistä Michael C. Hall, Jennifer Carpenter sekä uutena mukaan tuleva Julia Jones.

Ennen tilaisuutta pääsimme myös näkemään uuden sarjan ensimmäisen, tuolloin vielä vahvasti viimeistelemättömän jakson, joka vakuutti Dexterin todella tekevän paluuta. Ainakin se onnistui herättämään mielenkiinnon jatkosta.

Nämä kymmenen asiaa opimme Dexter: New Bloodista haastattelun aikana.

1. Dexter: New Blood lähtee liikkeelle 10 vuotta myöhemmin

Alkuperäinen Dexter päättyi siihen, että Michael C. Hallin esittämä nimihahmo lavasti oman kuolemansa ja nähtiin viimeisen jakson lopussa parrakkaana tukkijätkänä jossakin Amerikan syrjäseudulla. Uusissa jaksoissa tuosta hetkestä on kulunut kokonainen vuosikymmen.

“Toivomme, että ne ihmiset, jotka jäivät kaipaamaan Dexterille toisenlaista päätöstä, saavat tyydytyksensä nyt. Dexterhän ei sanonut meille enää mitään lopetuksessa, mikä jätti ilmaan kysymyksen, mitä ihmettä tälle kaverille tapahtui”, Hall selittää.

“Tietenkin minulla oli vuosien varrella monia ajatuksia siitä, mitä Dexterille tapahtui, osa hyviä, osa ei niin hyviä. Äitini olisi halunnut hänen menevän luostariin, hän olisi kai halunnut hänen vain meditoivan 10 tuntia. Niin ei kuitenkaan käynyt. Mutta kyllä, Dexterin tapaus tuntui jääneen keskeneräiseksi”, Hall kommentoi.

2. Aika paluuseen tuntui nyt sopivalta

“Keskustelin asiasta vuosien varrella Michaelin kanssa, kun häneltä kysyttiin haastatteluissa Dexterin paluusta, ja hän ei kieltänyt sitä, enkä minäkään kieltänyt sitä. Mutta aika ei ollut koskaan oikein sopiva Michaelille. Sitten kaikki loksahti kohdalleen ja keksimme idean, miten saamme sarjan toimimaan ajallisesti ja paikallisesti”, sarjan showrunnerina ja vastaavana tuottajana toimiva, alkuperäisessäkin Dexterissä mukana ollut Clyde Phillips kertoo.

Tekijät eivät kuitenkaan halunneet lähteä liikenteeseen suoraan siitä, mihin alkuperäinen sarja jäi.

“Annamme ymmärtää, että hän on vaellellut jonkin aikaa. Mutta tapaamme hänet Iron Laken kaupungissa, missä hän on vihdoin alkanut taas elää ja löytänyt jokseenkin normaalin elämän. Ainakin tähän saakka”, Hall kertoo.

“Halusimme, että kuluneet 10 vuotta näkyvät, sillä emme halunneet aliarvioida katsojaa lähtemällä liikenteeseen siitä, mihin alkuperäisen sarjan lopussa jäätiin. Aikaa on kulunut ja halusimme varmistaa, että se näkyy sekä Dexterissä että siinä missä hän asuu”, Hall kertoo.

3. Dexter: New Blood on “10-osainen elokuva”

Uusi sarja koostuu kymmenestä jaksosta.

“Halusimme tehdä Dexter: New Bloodista ihan oman kokonaisuutensa. Se suunniteltiin vähän kuin 10-osaiseksi elokuvaksi. Lähdin ajattelemaan sitä lähtökohdasta, miltä Dexter-elokuva tuntuisi ja näyttäisi. Olemme kuitenkin säilyttäneet joitakin sellaisia tyylillisiä yksityiskohtia, mitä katsojat tunnistavat alkuperäisestä”, kertoo sarjan pääohjaajana ja vastaavana tuottajana toimiva Marcos Siega.

“Lähdimme suunnittelemaan tarinaa elokuvan tapaan, joten sarjassa hypätään saman tien asiaan, eikä se ole mikään hitaasti käynnistyvä paluu tuttuun ja turvalliseen”, Phillips kommentoi.

4. Miamista siirrytään pohjoisen syrjäseudulle

Dexter nähdään uudessa sarjassa pienessä, noin 2000 asukkaan kaupungissa suurkaupunki Miamin sijaan. Tämä oli tekijöiden ajatuksena alusta lähtien.

“Tämä tarkoittaa, että Dexterillä on ollut huomattavasti vähemmän kiusauksia alkaa tehdä sitä, mitä hän tekee. Tietysti, tämä on Dexter, joten ihmisiä tulee kuolemaan, mutta kyseessä on uusi Dexter. Hän kamppailee halunsa ja “synkän matkustajansa” kanssa. Mutta halusimme laittaa hänet pikkuruiseen kaupunkiin, missä hän todella joutuu tekemään töitä selvittääkseen sisimmässään jyllääviä ajatuksia”, Phillips kertoo.

“Yksi syy maiseman muutokselle oli se, miten kauniilta veri näyttää lumella, punainen vasten valkoista. Mutta on totta, että monet nykyiset sarjamurhaajat tuntuvat vaikuttavan juuri syrjäseuduilla”, kommentoi vastaava tuottaja Scott Reynolds, jonka Phillips kertoo olevan sarjan sarjamurhaajaekspertti.

Dexter New Blood / Michael C. Hall

5. Teemana isät ja pojat

Dexterissä nimihahmolla on poika, Harrison, joka jää alkuperäisen sarjan päätösjakson aikaan ilman isää. Dexter: New Bloodin trailerissakin paljastetaan, että Harrison palaa isänsä elämään. Teini-ikäistä Harrisonia uusissa jaksoissa esittää Jack Alcott.

“Kauden teemaksi tuli nopeasti isät ja pojat. Eihän Dexteristä voi kertoa isänä, ellei ota mukaan hänen poikaansa. Dexter on jättänyt poikansa kun tämä oli 5-vuotias. Poika on tuon jälkeen aina luullut isänsä olevan kuollut ja sitten saanutkin tietää tämän olevan elossa ja tuntee siksi tätä kohtaan kaunaa. Dexterillä on siis tekemistä voittaakseen poikansa takaisin ja todistaakseen olevansa hyvä isä”, Phillips kertoo.

6. Michael C. Hallia jännitti paluu Dexteriksi

Näyttelijänä Hallille paluu Dexterin rooliin oli jännittävää, eikä hän suostunut katsomaan vanhaa sarjaa uudestaan ennen uusien jaksojen kuvauksia.

“Oli jännittävää palata hahmoon, jolle oli sanonut hyvästit ja joka on elänyt jossain rinnakkaistodellisuudessa kaikki nämä vuodet. Sitten kamerat laitettiin päälle ja piti taas kuvitella olevansa hän. Mutta kun pääsimme vauhtiin ja kuvasimme 119 päivää ja 52:ssa lokaatiossa, ei siinä ehtinyt enää ajattelemaan miltä se tuntuu. Sieltä se Dexter kuitenkin löytyi, vaikka se kieltämättä tuntui vähän kummalliselta, että oho, siinähän hän on. Se oli ensin pelottavaa, mutta kun aloitimme, hän oli löydettävissä”, Hall kertoo.

Hallin mukaan Dexterin esittäminen on ollut terapeuttista, eikä intensiivisen hahmon esittäminen ole päässyt uppoamaan hänen ihonsa alle oikeassa elämässä.

“Onhan se intensiivistä. Mutta tunnen, että hahmo antaa minulle energiaa samalla tavalla takaisin kuin mitä minä annan sille. Tällä kertaa helpotti, että kuvauspaikka oli täysin erilainen kuin se missä asun, joten hahmo oli helpompi jättää kuvauspaikalle. Tiedän, että en ole hän. Dexterin esittäminen on tietyllä tapaa terapeuttista. Minulla ei ole halua tehdä sitä, mitä Dexter tekee, mutta on joitakin asioita omassa elämässäni joissa haluaisin päästä kuin koira veräjästä myös sisäisesti”, Hall kertoo.

7. Jennifer Carpenter palaa uusissa jaksoissa Debran rooliin

Debra Morgania alkuperäisessä Dexterissä esittänyt Jennifer Carpenter nähdään mukana myös uudessa sarjassa. Aiemmassa sarjassa Dexterin mukana kommentoiden kulki hänen kuolleen isänsä Harryn hahmo, ja tämän paikan uudessa sarjassa ottaa Debra.

“Rakastan konseptia synkästä matkustajasta. Se että on kutsumattomana vieraana Dexterin psyykessä. Joskus tuntuu että tuo matkustaja ei ole matkustaja ollenkaan vaan ratin takana, joten se oli mahdollisuus olla jotain muuta kuin enkeli tai paholainen hänen olkapäällään, jopa kääntää rattia tiettyyn suuntaan vasten Dexterin omaa tahtoa”, Carpenter kertoo.

“Harry oli Dexterille kuin vakaa pohjantähti, kun taas Deb tässä maailmassa on tavallaan kaikkialla. Hän kuvaa sitä, miten pitkälle Dexter on tullut tai miten syvälle hän on uponnut. Oli mielenkiintoista tällä tavoin avata hänen sisäistä maailmaansa, koska siinä tuntuu olevan nyt aiempaa enemmän räjähdyksiä ja hulluutta”, Hall jatkaa.

“Harrya voi ajatella tavallaan lapsen hyväksikäyttäjänä. Ei ole ihan tervettä kasvaa sillä tavalla, vaikka käyttäisikin impulssejaan hyvään. Siinä mielessä Deb on enemmän kuin synkkä matkustaja. Hän esittää Dexterin mielen nurkkaa, jollainen meillä on kaikilla”, Phillips jatkaa.

Dexter New Blood / Michael C Hall, Jennifer Carpenter

8. Tulossa muitakin tuttuja hahmoja

Carpenterin lisäksi myös alkuperäisen sarjan parhaana pidettyä pahista esittäneen John Lithgow’n on kerrottu palaavan sarjaan jossakin muodossaan.

“Aika useat hahmot palaavat takaisin. On parikin sellaista, joita emme ole vielä julkistaneet. Yritämme pitää salaisuudet salaisuuksina. Jenniferinkin osa oli alun perin tarkoitus pitää salaisuutena, mutta John Lithgow möläytti sen vahingossa julkiseksi”, Phillips kertoo.

9. Julia Jones esittää uutta keskeistä hahmoa

Julia Jones esittää uudessa sarjassa sheriffi Angela Bishopia, joka on Dexterin tyttöystävä ja sheriffi, minkä lisäksi hänellä on myös 16-vuotias adoptiotytär.

“Angela on hyvin monitahoinen hahmo. Hän on työssään poliisipäällikkö ja ihmisenä hän on intohimoinen, empaattinen, voimakastahtoinen, mutta myös puutteellinen. Minulle parasta oli juuri se, että hänessä on näitä kerroksia, ja se mitä hän tekee omilla puutteillaan”, Jones kertoo.

Tapasin Episodin haastattelun merkeissä näyttelijän vuonna 2011 hänen vieraillessaan Helsingissä promoamassa elokuvaa Twiligt: Aamunkoi – osa 1, missä hän esitti “susityttö” Leah Clearwateria. Tuolloin vielä hieman aran oloinen, toimittajan susikorua ääneen ihastellut nuori näyttelijä on 10 vuotta myöhemmin alansa ammattilainen, jossa arkuutta ei enää näy.

Jones, jonka perimässä on choctaw- ja chickasaw-heimojen verta, kommentoi, että oman yhteisönsä osalta representaatio tuntuu todella tärkeältä.

“Meitä on sarjassa useita. Alkuperäiskansalle tämä aika on mielenkiintoista elokuvateollisuuden osalta, koska todella moni tekijä on nyt päässyt esille ja kertomaan omia tarinoitaan. Representaatio tässä sarjassa on osa tuota liikettä ja se tuntuu todella hyvältä”, Jones kertoo.

10. Jatko Dexter: New Bloodin jälkeen on vielä avoin

Showtimen johtajat kuvaavat nyt alkavaa sarjaa minisarjan ja jatkuvamman sarjan hybridinä. Tekijät eivät ymmärrettävästi suostu paljastamaan, mitä Dexter: New Bloodissa tapahtuu loppua kohti, minkä vuoksi myöskään jatkosta keskustelu on turhaa. Mutta olisiko Hall valmis palaamaan jatkossa?

“Jos vastaisin juuta tai jaata omalta osaltani siitä, voisinko jatkaa hahmon esittämistä myös nyt julkaistavien jaksojen jälkeen, siitä voisi saada selville, mitä nyt alkavassa sarjassa tapahtuu. Ja sitä emme halua, joten kieltäydyn vastaamasta kysymykseen”, Hall kommentoi.

Helinä Laajalahti

”Olen kirjoittanut Muropakettiin freelancerina elokuvajuttuja ja -arvosteluita vuodesta 2017 lähtien, ja sitä ennen muun muassa Episodiin (vuodesta 2004), Koulukinoyhdistyksen Media-avaimeen ja nyt jo edesmenneen Discshopin leffablogiin. Ennen koronaa toimin myös matkailutoimittajana, ja nykyisin toimittelun ohella striimaan koulutuksia. Suosikkileffani ovat sekalainen seurakunta Imperiumin vastaiskua, Trainspottingia ja Jim Jarmuschin Night on Earthia, sarjapuolella sydäntä lähellä ovat olleet Buffy, Supernatural ja Fringe. Kun oikein haluan upota pumpuliin, pelaan ties kuinka monetta kertaa The Witcher: Wild Huntia.”

Muropaketin uusimmat