Uusimmat

Hyvästit lehtipisteille: Esittelyssä Comixology ja muut sarjakuvien Spotifyt

10.06.2016 12:10 Aki Lehti

Suomalaisen sarjakuvafanin on nykyään melkeinpä pakko lukea lehtensä alkuperäiskielellä. Tässä auttavat huimasti muutaman viime vuoden aikana parantuneet digisarjakuvia tarjoavat palvelut.

Dome.fi:n toimituksen sarjakuvafriikit ovat ahmineet viime vuosina sarjakuvia enemmän kuin koskaan, vaikka suomalaisista lehtihyllyistä ei enää luettavaa juuri löydy. Esimerkiksi Marvelilta julkaistaan tällä hetkellä tasan yhtä lehteä suomeksi; Spider-Man roikkuu vielä markkinoilla mukana.

2000-luvulla aikana fiksuin ja halvin tapa lukea englanninkielistä sarjakuvaa on ollut ostaa ne albumeina alkuperäiskielellä. Parin viime vuoden aikana olemme kuitenkin palanneet myös irtonumeroiden pariin digisarjakuvapalveluiden parantuessa.

Aluksi kuvittelimme säästävämme huimat summat rahaa, kun jokaista vähänkään kiinnostavaa nimikettä ei tarvitse enää hommata fyysisenä albumina. Toisin kuitenkin kävi, sillä sarjakuvat joista oikeasti pitää, tulee usein ostettua kahteen kertaan. Ensin irtonumeroina diginä ja myöhemmin yksissä kansissa hyllyyn.

Mihin ja mitä kautta saamme rahamme tuhlattua? Tässä artikkelissa tutustutaan suosituimpiin digisarjakuvapalveluihin ja selvitetään onko kunnollista ”sarjakuvien Spotifyta” edelleenkään olemassa. Kaikki viisi palvelua toimivat myös verkkoversioina, mutta parhaiten padille ladattavina erillisinä sovelluksina.

MARVEL UNLIMITED

Marvel Unlimited

Marvel-fanille kustantamon oma Marvel Unlimited -palvelu on ehdottomasti paras vaihtoehto. 9,99 dollarin kuukausihintaan voi valtavasta valikoimasta lukea sarjakuvia ihan niin paljon kuin jaksaa. Tarjolla on myös vielä halvemmaksi tuleva vuositilaus 70 taalalla.

Unlimitedissä on tällä hetkellä leijonanosa kaikista julkaistuista Marvelin lehdistä, eli noin 17 000 numeroa. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? Jippo on se, että vanhemmista lehdistä voi puuttua yksittäisiä numeroita joukosta ja uusien lehtien julkaisuaikataulu laahaa puoli vuotta perässä. Tuoreet numerot ovat myös tarjolla, mutta niistä joutuu maksamaan erikseen.

Hätähousuille puolen vuoden odotus voi olla liian pitkä aika, mutta Marvelin arkistosta kiinnostuneille Unlimited on aarreaitta, josta vajaan kympin kuukausimaksu on sopuhinta. Uusia numeroita palveluun tulee keskimäärin 10–20 viikossa, ja voit ladata 12 lehteä laitteesi muistiin, luettavaksi tilanteissa jolloin verkkoyhteyttä ei ole.

Unlimitedin sovellus on tekniseltä toteutukseltaan paikoitellen raivostuttava. Viimeisen vuoden aikana pahimmista bugeista on päästy eroon, mutta suurin ongelma on löytää jättivalikoimasta luettavaa. Discover-osasto jeesaa ja vehje osaa suositella lehtiä jo luettujen perusteella, mutta ilman googletusta alkuun pääseminen voi olla hankalaa. Esimerkiksi lehdestä toiseen hyppivien crossover-tapahtumien löytäminen ilman apua on melkeinpä mahdotonta. Vekotin ei myöskään osaa merkata lehtiä luetuiksi, mutta lempilehtesi voit lisätä omaan kirjastoosi.

Huomattava parannus olisi, jos lehdet olisivat yksittäisten numeroiden lisäksi kasattuina albumikokonaisuuksiin.

Monesta valituksen aiheesta huolimatta Unlimited on yksi parhaista digisarjispalveluista ja pakollinen Marvel-fanille, jonka ei ole pakko saada uusinta numeroa luettavaksi heti ilmestymispäivänä. Vinkkinä mainittakoon, että ilmaisia kokeilukuukausia on usein tarjolla ennen supersankarielokuvien ensi-iltoja.

COMIXOLOGY

Comixology

Suurin, mahtavin ja suosituin digisarjakuvasovellus ja -kauppa. Comixologysta löytyy suunnilleen kaikki julkaisut jättikustantamojen lehdistä tuntemattomiin indiesarjakuviin. Vanhoja lehtiä on tarjolla valtavasti ja uutuudet tulevat tarjolle samana päivänä kuin fyysiset lehdet, suunnilleen samaan hintaan tai vähän halvempina kuin printtiversiot.

Nimikkeitä on tarjolla irtonumeroina, albumikokonaisuuksina ja toisinaan alennuksissa useamman albumin paketteina. Comixologyn lukusovellus on huomattavasti Marvelin vastaavaa parempi, mutta vaatii vähän totuttelua.

Comixologyssa on turhankin helppo tuhlata rahansa. Yksittäisen lehden 2-5 euron hinta ei päätä huimaa, mutta jos seuraat vaikkapa kahtakymmentä eri nimikettä, niin kuukaudessa kuluva summa on jo melkoinen. Myös Comixologyssa kärsivällisyys palkitaan. 5-6 lehteä sisältävät albumit irtoavat noin 10 euron hintaan, ja tarjouksia satelee sähköpostiin jatkuvasti. Supersankarifaneille on luvassa herkkua aina kun uusi filmatisointi saapuu teattereihin tai tv-sarja alkaa.

Usein Comixologyn halvennukset tarjoavat tietyn kustantamon lehtiä 99 sentillä tai albumeja puoleen hintaan. Uusille lukijoille tyrkytetään myös vaihtelevaa kasaa ilmaista lukemista.

Läheskään kaikkia Comixologysta ostettuja lehtiä ei saa ladattua itselleen, vaan ne voi lukea vain palvelun omalla sovelluksella. Marvelin ja DC:n julkaisut kuuluvat tähän ryhmään, mutta esimerkiksi Image ja IDW tarjoavat lehdistään DRM-vapaat lataukset.

Comixology Unlimited, pääsy kielletty

Yhdysvalloissa julkaistiin juuri Comixology Unlimited, jonka kehutaan olevan kauan odotettu digisarjakuvan Spotify. 5,99 dollarin kuukausimaksua vastaan luettavissa on melkoinen määrä kaikkea muuta kuin Marvelin tai DC:n sarjakuvia. Esimerkiksi Imagen, Dark Horsen, IDW:n ja Boomin julkaisuista on tarjolla yksi tai kaksi albumia. Unlimited vaikuttaakin olevan aloittelijoille tarkoitettu sisäänheittäjä. Ensimmäinen kuukausi on ilmainen, mutta kuka sarjismaailmassa kunnolla sisällä oleva ei olisi jo lukenut vaikkapa The Walking Deadin tai Sagan ensimmäisiä numeroita?

Comixology Unlimited ei toimi muualla kuin Jenkeissä, ei edes kikkailemalla, sillä tilin luominen tapahtuu Amazonin kautta, josta palvelu bongaa suomalaisen luottokortin. Unlimited on tulossa muihinkin maihin lähiaikoina.

IMAGE COMICS

Image Comics

1990-luvun haukutuin kustantamo Image Comics on suoltanut viime vuosina markkinoille aivan järjettömän määrän hyvää sarjakuvaa. Imagen digikauppa on yksinkertaisuudessaan loistava, ja vaikka lehdet maksavatkin muutaman kymmenen senttiä enemmän kuin Comixologyssa, niin tämä on paras tapa tukea sarjakuvantekijöitä. Imagen periaatteena on kautta linjan, että tekijät omistavat oikeudet omiin luomuksiinsa ja niitä kustantamon omasta kaupasta ostaessa taiteilijat saavat kunnon korvauksen työstään.

Image on parhaita palveluita vanhan liiton lukijalle, joka haluaa oikeasti omistaa ostamansa lehdet. Kustantamolla ei ole omaa lukusovellusta, vaan kaikki ostot ladataan omalle laitteelle haluamassasi tiedostomuodossa. Vaihtoehtoina ovat PDF, ebub, cbz ja cbr -tiedostot.

Imagen latausvaihtoehdot

Tarjouksia puskee halutessasi meiliin harva se päivä ja uudet lehdet ovat täälläkin tietysti myynnissä samana päivänä kuin fyysiset numerot.

SCRIBD

Scribd

Scribd on myös vallan pätevä sovellus, mutta ei kovin tunnettu sarjisfanien keskuudessa, vaikka tarjolla onkin 9,99 dollarin kuukausimaksua vastaan yli 10 000 lehteä. Se on edelleen suunnattu lähinnä kirjoja lukeville, joka tulee selväksi sovellusta käyttäessä. Tekstin lukemiseen se on mainio, sarjakuvien ei niinkään.

Scribdistä löytyy passeli valikoima muun muassa Marvelin, Valiant Comicsin, Top Shelfin ja IDW:n albumeita, mutta ainakin Image, DC Comics ja Dark Horse loistavat poissaolollaan. Marvelia ei tietenkään löydy niin paljon kuin Marvel Unlimitedista. Varsinkin tuoreempia julkaisuja on kehnonlaisesti tarjolla.

Uusi käyttäjä saa kaksi ensimmäistä viikkoa ilmaiseksi. Paljon kirjoja lukeville Scribd on oikea paikka, jossa sarjakuvat ovat vain mukavana lisänä. Viime helmikuussa Scribd muutti ehtojaan, ja nyt kuukausimaksua vastaan saa lukea vain tiettyjä kirjoja vaihtuvasta valikoimasta niin paljon kuin haluaa. Lisäksi tilaajille on tarjolle kolme vapaavalintaista kirjaa ja yksi audiokirja koko kirjastosta per kuukausi.

Sarjakuvien lukemiseen soveltuvia digipalveluita on myös muita. Jostain käsittämättömästä syystä DC Comics ei kuitenkaan ole vielä omaa härpäkettä luonut. Se on käsittämätöntä, sillä lukijoita löytyisi aivan taatusti, jos kustantamolla olisi Marvel Unlimitedia vastaava vekotin


Artikkelin alussa esitettyyn kysymykseen vastataksemme: ei.

Spotifyta vastaavaa palvelua ei vieläkään sarjakuvapuolelta löydy, mutta hyviä yrityksiä on nähty jo muutama.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat