Haastattelu: Guillermo del Toro tietää mistä todellinen kauhu kumpuaa

06.08.2019 12:00 | Johanna Juntunen

Monstereiden kuningas Guilldermo del Toro herkuttelee Scary Stories to Tell in the Dark -elokuvassaan tunnetuilla kauhutarinoilla, joita kerrottiin ennen digiaikaa leirinuotiolla. Elokuvan todellisia hirviöitä ovat kuitenkin valheet, petokset ja valeuutiset. Del Toro haluaa muistuttaa, että tarinoilla on kyky vahingoittaa tai parantaa.

Elokuvantekijä Guillermo del Toro (The Shape of Water, Pan’s Labyrinth, Hellboy 1-2, melkein Hobitti-elokuvat) viehättyi hirviöistä ja altavastaajista jo lapsena Guadalajarassa, Meksikossa. Roomalaiskatolinen isoäiti suitsi surutta jumalanpelkoa nuoreen Guillermoon, joka pakeni arkea mielikuvitukseensa.

– Pelkäsin kuolemaa paljon enemmän 7-vuotiaana kuin nyt, myöntää del Toro Hollywoodissa tuottamansa Scary Stories to Tell in the Dark -elokuvan ensi-illan alla.

Pelosta huolimatta virtuoosi viihtyy parhaiten haamujen ja muiden karmivien olentojen ympäröiminä. Del Toro sai kaksi Oscar-palkintoa käsikirjoittamastaan, ohjaamastaan ja tuottamastaan The Shape of Water –fantasiasta viime vuonna. Häntä ilahduttaa, että kauhueleokuvat ovat nousseet arvostetummaksi tyylilajiksi.

– Film noir, komedia ja kauhu luokiteltiin pitkään b-luokan genreiksi, joihin itseään kunnioittava ohjaaja ei kajonnut. Tällä hetkellä etenkin kauhuelokuvat noteerataan korkealle, ja niille on nyt tilausta. Horroriin liittyy aina elementtejä, joita voi itsessään käyttää taiteellisina tyylikeinoina.

Uran alusta eli Cronos-filmistään (1993) lähtien Guillermo del Toro on aina pyrkinyt tekemään elokuvia omilla ehdoillaan. Hän keskittyy luomaan inhimillisyyteen perustuvaa kauhua, kuten Hellboy-filmeissään. Hän on elementissään Scary Stories to Tell in the Dark –kauhuleffan parissa, jonka hän on tuottamisen lisäksi käsikirjoittanut veljesten Dan ja Kevin Hagemanin (Trollhunter) kanssa. Ohjaajaksi del Toro pestasi samasta tiimista André Øvredalin.

– Haasteena oli löytää ohjaaja, joka pystyi tähän. Kannustan häntä kehän ulkopuolella, mutta ohjaaja joutuu ottamaan iskut vastaan ja iskemään takaisin, kunnes ottelu on voitettu. Niinpä Andre oli täydellinen valinta ohjaajaksi, sillä ihailen häntä syvästi. Aloin ylistämään häntä Twitterissä, kun näin Trollhunterin (2010). Se oli loistava leffa, samoin The Autopsy of Jane Doe (2016). Kommunikointimme jatkui, mutta pelkäsin, että hän olisi liian kiireinen ja että hän puhuisi englantia norjalaisella korostuksella, jota en ymmärtäisi. Siitä huolimatta hän oli ainoa ohjaaja, jota lähestyimme.

Taideklassikkojen otteessa

Scary Stories to Tell in the Dark perustuu Alvin Schwartzin kirjoittamaan kolmeen nuortenkirjan sarjaan (1981-1991), jotka koostuvat lukuisista kauhutarinoista. Huolellista taustatyötä tehnyt kirjailija käytti jokaisen teoksen kirjoittamiseen yli vuoden. Hän ammensi ideoita urbaaneista legendoista ja kansanperinteestä, mutta otti vaikutteita myös Shakespearelta ja Mark Twainilta.

Kirjat olivat bestsellereitä Yhdysvalloissa, ja niitä on ostettu lähes kahdeksan miljoonaa kappaletta.

– Löysin Scary Stories to Tell in the Dark –kirjan teini-ikäisenä kirjakaupasta San Antoniossa, Teksasissa. Sen karmiva kansikuva kiinnitti heti huomioni ja aloin selaamaan sitä. Innostuin ensin Stephen Gammellin kuvituksesta. Se siivitti lukemaan Schwartzin kirjoittamia tarinoita, jotka olivat tiiviitä, inhoja ja tehokkaita. Jokainen tarina on oma kokonaisuutensa, mutta painajaismainen tunnelma kietoo ne yhteen. Ne ovat juuri sellaisia säikäytyksiä, joita kerrotaan leiriluotiolla pimeyden ympäröimänä, del Toro muistelee.

Guillermo del Toro haali sarjan muut kirjat (More Scary Stories to Tell in the Dark ja Scary Stories 3: More Tales to Chill Your Bones) kokoelmiinsa heti, kun ne ilmestyivät. Lähes 20 vuotta myöhemmin hän hankki huutokaupasta kirjojen päätarinoiden alkuperäiskuvitusta, jotka palkittu Gammell piirsi hiilellä ja mustekynällä.

– Se johti suuriin taloudellisiin ongelmiin ja vaikeuksiin avioliitossani, mutta minun oli saatava kuvat, jotka vaikuttivat niin syvästi nuoruuteeni, ohjaaja muistelee.

Kirjat ovat niin merkittäviä Guillermo del Toron kaltaiselle kauhufanille, että hän on antanut niitä lahjoiksi ystävilleen ja lukenut niitä myös lapsilleen.

Pahimmat pelot toteen

Guillermo del Toro yhdistää elokuviensa fantasiaelementteihin aina arkirealismia ja yhteiskuntakritiikkiä. Niitä ei uusimmastakaan filmistä puutu

– Voidakseni soveltaa tarinat elokuvaksi minun oli löydettävä teeman ympärille raamit. Muistelimme muiden tuottajien kanssa aikakautta, jolloin tarinat vaikuttivat meihin kaikkiin niin yksilöinä ja kansakuntana.

Historiallinen viitekehys löytyi vuoden 1968 sosiopoliittisesta ilmapiiristä. Se oli kriittinen ajanjakso Yhdysvaltojen historiassa, kun nuoria värvättiin Vietnamin sotaan, joka jakoi kansan. Sota johti muun muassa mielenosoituksiin ja väkivaltaan kotimaassa.

– Se merkitsi monelle lapsuuden loppua. Yhdysvallat joutui heräämään ruususen unesta.

Kirjoista poiketen Scary Stories to Tell in the Dark -elokuvassa on yhtenäinen tarina. Ryhmä teini-ikäisiä kaveruksia löytää kauhukertomuksia sisältävän teoksen pikkukaupungin laitamilla sijaitsevasta kummitustalosta. Tarinat kirjoitti taloon teljettynä virunut Sarah Bellows. Pian tämän jälkeen Sarahin käsinkirjoittamat tarinat heräävät henkiin, kun niiden toinen toistaan karmivammat monsterit alkavat vainoamaan nuoria yksi kerrallaan. Jokainen kohtaa suurimman pelkonsa tietyn Scary Stories –monsterin kautta.

Nuoria näyttelevät Natalie Ganzhorn (Make It Pop –sarja), Gabriel Rush (The Grand Budapest Hotel), Austin Abrams (Silicon Valley– ja Euphoria -sarjat), Austin Zajur (Fist Fight), Michael Garza (Wayward Pines -sarja) ja Zoe Colletti (Rubicon-sarja).

Guillermo de Toro valitsi käsikirjoittajien kanssa kuutisen kertomusta, joista pitivät eniten.

– Jotkut niistä on kerrottu kokonaisuudessaan, joitakin yhdistimme ja joihinkin vain viitataan. Haimme sellaisia tarinoita, jotka liittyvät jollakin tavoin niiden päähahmoon ja heijastelevat heidän persoonallisuutta tai elämäntilannetta. Esimerkiksi Auggie (Gabriel Rush) on hyvin tarkka ruoan ja lisäaineiden suhteen, joten Big Toe oli täydellinen tarina hänelle. Chuckilla (Austin Zajur) on puolestaan ylipaapova äiti, ja Ruth (Natalie Ganzhorn) on perfektionisti, jolle Red Spot sopi kuin nenä päähän, naurahtaa del Toro.

Parhaiden monstereiden kavalkadi

Guillermo del Toro tietää, miksi Scary Stories -kirjat olivat hyvin suosittuja lasten ja nuorten keskuudessa. Hän ei poikennut kurssista siirtäessään kertomuksia valkokankaalle.

– Kirjat ovat vuoristorata-ajelu eli ne ovat pelottavia ja jännittäviä, mutta myös hauskoja. Elokuva tuo mieleen menneen ajan kauhuleffat ja on kuin kieputin, mutta putoamisen estävän turvatangon kera.

Uransa alussa pitkään maskeeraajana toiminut del Toro on perfektionisti, jolle mikään ei ole liikaa visuaalisen kerronnan vahvistamiseksi.

– Päädyin käyttämään fyysisiä efektejä, kuten aina. Palkkasimme alan parhaat erikoistehostetaiteilijat, jotka toivat piirustusten hirviöt henkiin. Maskeeraus, mekaaniset monsterit ja muut tilpehöörit ovat huipputärkeitä, mutta näyttelijöiden oli pystyttävä ”muotoilemaan” jokainen hirviö edessäni. Heistä tuli välittyä juuri sama tunnelma kuin piirroksissa.

Elokuvaan päätyviin näyteltäviin kammotuksiin kuuluvat muun muassa The Toe Monster, The Jangly Man ja The Pale Lady.

– The Pale Lady on mielestäni kaikista pelottavin monsteri, ja oli vaikeinta siirtää paperilta valkokankaalle. Hänen muovaamisensa kaikkine yksityiskohtineen oli haastavaa, sillä hahmon karmivuus piilee rauhallisen ja tyytyväisen näköisessä olemuksessa. Kaikki ei kuitenkaan ole yhtä auvoa, joka paljastuu silmien tyhjästä ilmeestä. Tämän mittakaavan olion luominen fyysisesti tarkoittaa sitä, että hahmolla on oltava persoonallisuus. Pelottavuus tulee juuri siitä, eikä siivistä ja torahampaista.

Scary Stories to Tell in the Dark elokuvateattereissa perjantaina 9.8.2019. Muropaketin arvostelu julkaistaan sitä ennen.

Muropaketin uusimmat