Uusimmat

Haastattelu Jorma Tommilasta, 63, tuli Sisu-elokuvan toimintatähti halkoja hakkaamalla ja sotaveteraanien kouria muistelemalla

13.01.2023 11:52 Aki Lehti

Viime syyskuusta asti hehkutettu Jalmari Helanderin Sisu-toimintaelokuva saapuu vihdoinkin Suomen valkokankaille 27. tammikuuta. Pääosassa Aatami Korpena nähtävä Jorma Tommila kertoi leffan teosta Muropaketille.

Ohjaaja-käsikirjoittaja Jalmari Helanderin nuoruudenhaave toteutui hänen päästessään ohjaamaan Sisun. Tahallisen pöhkö, ääriväkivaltainen, viihdyttävä ja hauskakin Rambo-vaikutteinen toimintamäiske kuvattiin Lapissa ruskanvärittämänä syksynä 2021. Elokuva ei ehkä ota itseään liian tosissaan, mutta sen kuvista välittyy aito ja armoton Lapin luonto.

Sisun pääosan esittäjä Jorma Tommila on tehnyt pitkällä urallaan töitä ties kuinka rankoissa olosuhteissa, mutta Sisun kuuden viikon kuvausrykäisy hyytävän kylmässä säässä ja tuulessa muistutti melkein extreme-urheilua. Suossa möyriminen ei ole miellyttävintä hommaa tuulennopeuden yltyessä lähes 30 metriin sekunnissa.

”Kuvauksissa oli pakko pitää itsensä liikkeessä koko ajan, ettei kylmyys mennyt luihin ja ytimiin. Hahmoni on lisäksi joka kohtauksessa paljain päin. Puuttomassa maastossa ei päässyt piiloon myöskään tuulen nostattamaa hienoa hiekkaa, jota oli korvat ja silmät täynnä. Ääriolosuhteisiin kuitenkin karaistui muutamassa päivässä”, Tommila sanoo.

”Kovan tuulen takia kommunikointi setissä tapahtui pääosin huutaen. Hevoset säikkyivät mekkalaa, jota lähti myös saksalaisista kuorma-autoista ja kohti vyöryvästä tankista.”

Sisu

Aatami on askeettinen sotakonkari, joka kärsii talvisodan traumoista. Sisu sijoittuu vuoteen 1944 ja Lapin sotaan. Erakoitunut Aatami lähtee kuljettamaan erämaasta löytämäänsä kultaa kaupunkiin. Tielle asettuvat ja aarretta himoavat natsit kohtaavat armottoman tappokoneen. Jorma Tommila löysi rooliin vaikutteita suoraan lähipiiristään.

”Pohja löytyi niistä ihmisistä jotka olivat olleet sodassa. Muistan lapsuudesta syrjäänvetäytyvät ja hiljaiset äijät. Isäni oli myös sodassa, mutta hänestä en muista juuri mitään. Isä kuoli kun olin neljävuotias. Hän ei haavoittunut, mutta sairastui nuorena miehenä sodassa ja kuoli myöhemmin komplikaatioihin. Minua perheen nuorimpana koetettiin varjella näiltä asioilta, niistä ei puhuttu.”

Tommila on toimittajan kanssa samaa mieltä – suvun kokemia sodan kauhuja ei kannata tutkia liian tarkkaan, kun aihe toimii näyttämönä rehelliselle toimintaviihteelle. Näyttelijä on actionelokuvan ystävä, mutta sanoo vanhemmiten hieman kyllästyneensä itseään toistaviin jenkkileffoihin. Jalmari Helander tekee toimintapastissia, mutta löysi näyttelijän mielestä aiheeseen myös jotain uutta.

”Sisun tunnistaa Helanderin elokuvaksi. Se ei ole pelkkä toimintaelokuva, vaan tietyllä tapaa myös taide-elokuva. Olosuhteista johtuen kuvauksissa jouduttiin tekemään teknisiä kompromisseja ja vaihtamaan lokaatioita. Taiteellisessa mielessä kompromisseja ei tehty ainuttakaan. Kaikki hoitui ja kukaan ei kuollut”, Tommila naurahtaa.

Sisu / Jorma Tommila

Jalma Helander kirjoitti Aatamin roolin Tommilaa varten. 63-vuotias mies onkin juuri oikea valinta tappokoneeksi, ja hänen ansiostaan elokuva erottuu edukseen kaltaisistaan. Hollywoodissa vastaavaan rooliin isketään useimmiten nuori, personal trainerin ja muiden ammattilaisten avustuksella huippuunsa treenattu nuorimies. Supersankarimaisia toimintatähtiä on nähty jo aivan tarpeeksi.

”Aatamin selviytyminen ei ole itsestäänselvyys. Siinä on tiettyä vaikeutta, eikä hengissä pysyminen ole varmaa.”

Sisu poikkeaa perinteisestä suomalaiselokuvasta myös siinä, että sen päähenkilöä kuvataan lähes kokonaan vain toiminnan kautta. Aatamilla on simppeli taustatarina, ja loppupuolella leffa kiusoittelee katsojaa miettimään onko hän lainkaan tavallinen kuolevainen. Ensimmäiset ja ainoat repliikkinsä Tommila lausuu vasta aivan leffan lopussa.

Kivikasvoisen, puhumattoman ja rauhallisen järkkymättömän tappajan näytteleminen eritoten niin, että hahmossa on mukana inhimillisyyttä lienee erittäin hankalaa?

”Lapsuusmuistojeni sodankäyneistä miehistä minulle tuli heti mieleen heidän kouransa. Suonikkaat ja vahvat kädet, kunnon kelopuun rungot. Aloin luonnollisesti ensimmäisenä treenata käsiäni, jotta saisin niihin tuntumaa. Sitä kautta ryhdyin rasittamaan koko kehoani. Eletyn elämän piti näkyä. Treenasin puoli vuotta käyden salilla ja uimassa. Pitkä kesäloma meni mökillä halkoja hakaten. Sain Aatamin näyttämään siltä, että hän on ollut lapion varressa ja valmis räjähtämään tarvittaessa.”

Sisu / Jorma Tommila

Syyskuussa 2022 Toronton elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut Sisu keräsi lähinnä kehuvia kritiikkejä. Lokakuussa elokuva voitti Espanjan Sitges-festivaalien pääpalkinnon, jonka lisäksi Sisu sai kolme muutakin pystiä: Kjell Lagerroos palkittiin parhaasta kuvauksesta ja Juri Seppä sekä Tuomas Wäinölä parhaasta musiikista. Tommila voitti parhaan miesnäyttelijänän pystin. Sitgesin festivaali on yksi maailman suurimmista ja arvostetummista kauhu- ja fantasiaelokuviin keskittyvistä festareista. Varta vasten näyttelijälle kirjoitetusta roolista palkitseminen tuntuu erityisen mukavalta.

”Helander soitti minulle heti saatuaan idean ja kyseli mukaan. Eli tietysti tunnustukset tuntuvat hyviltä. Sisu osui myös hyvään saumaan, koska tahdoin pitkästä aikaa tehdä päivätyöni ohella teatterissa myös elokuvaroolin. Ehdin jo ikävöidä takaisin leffasettiin.”

Aikoinaan Jouko Turkan opissa ollut Tommila on työskennellyt Vaasan kaupunginteatterissa vuodesta 2012. Kuusipäiväiset työviikot ovat rankkoja, mutta näyttelijä on luonnollisesti tyytyväinen saadessaan tehdä monipuolisia rooleja niin lavalla kuin kameran edessä.

Sisu saa yhden laajimmista levityksistä, joita pohjoismaalaiselle elokuvalle on Yhdysvalloissa toteutunut. Lionsgate-yhtiö jakelee Sisun vähintään 500 valkokankaalle. Levitys voi olla laajempikin.

”Minusta tuntuu siltä, että Sisu on ainakin jonkinlainen merkkitapaus elokuvahistoriassa. Laaja jenkkilevitys tuntuu erityisen hyvältä.”

500 kopion levitys tarkoittaa Lionsgatelta miljoonien eurojen panostusta markkinointiin, joka voi helposti olla suurempi kuin Sisun koko kuuden miljoonan euron budjetti. Hollywoodin jättielokuvien levityslaajuudet ovat 3 000–4 000 kopion luokkaa. Eurooppalaiset draamaelokuvat leviävät Yhdysvalloissa tyypillisesti muutamilla kymmenillä kopioilla.

Sisu / Jorma Tommila

Näissäkin Jorma Tommila on näytellyt:

  • Kiimaiset poliisit (1993)
  • Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1995)
  • Joulubileet (1996)
  • Maximillian Tarzan (1999)
  • Bad Luck Love (2000)
  • Raid (2003)
  • Suden vuosi (2007)
  • Rare Exports (2010)
  • Kimmo (2014, 2016)
  • Big Game (2014)

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat