Haastattelu: Marvel-maestro Mail-Man vaihtoi supersankarit perheeseen
Jokainen 1980- ja 1990 -luvuilla suomalaisia Marvel-lehtiä lukenut tietää, kuka Mail-Man on. Harvempi kuitenkaan tietää, miten hän päätyi toimeensa tai mitä ”Postimies” on puuhaillut viimeisen palstansa jälkeen.
Mail-Man palveli suomalaisia Marvel-faneja paitsi suomentaen ja toimittaen lehtiä, myös pitämällä lukijapalstaa, jossa saattoi esittää arvioita, julkaisuehdotuksia ja kysymyksiä, kuten vaikkapa ”paljonko Hulk nostaa?” tai ”mitä sikarimerkkiä Wolverine polttaa?”. Kaikkitietävä ja verbaalisesti lahjakas Mail-Man auttoi lukijoita pääsemään jyvälle esimerkiksi Ryhmä-X:n monimutkaisista juonikuvioista. Lisäksi hänen palstansa tarjosi Marvel-lehtien lukijoille yhteisöllisyyttä aikana ennen internetin keskustelupalstoja tai Facebookia.
Mail-Man onnistui myös brändäämään itsensä hyvin. 1990-luvun puolivälissä ei ollut mitenkään tavatonta, että suomalaisen Marvel-lehden kannessa ilmoitettiin, montako sivua Mail-Manin palstaa se sisältää. Kyse ei suinkaan ollut palstanpitäjän egotripistä; lukijat olivat asiasta innoissaan ja Mail-Mania fanitettiin siinä missä supersankareitakin. Vastaavaa ilmiötä ei Suomen sarjakuvahistoria tunne.
Marvel-lehtien lukujärjestys oli aina sama. Sarjakuva ensin ja vasta sen jälkeen, ikään kuin jälkiruoaksi, Mail-Manin turinat. Ja voi sitä onnea, jos oma kirje sattui pääsemään palstalle. Itse sain aikoinaan kolme kirjettä läpi. Se teki murrosikäiseen marvelistiin niin suuren vaikutuksen, että muistan edelleen numerot, joissa kirjoitukseni julkaistiin.
Marvelia isältä pojille
Mail-Man lopetti työsuhteensa Marvel-lehtiä julkaisseen Semicin kanssa vuonna 1997. Siinä vaiheessa työvuosia oli ehtinyt kertyä jo lähes kaksikymmentä. Pasilalaisen hotellin aulabaarissa Mail-Man kertoo, ettei ole enää tällä vuosituhannella seurannut supersankareiden edesottamuksia järin aktiivisesti.
”Olen pysynyt erossa Marvelin maailmasta, mitä nyt poikieni kanssa käyn katsomassa leffoja. Niistä etenkin Thorit ovat loistavia. Asgardin kaupunki oli ihan huikea, suoraan sarjakuvan sivuilta napattu. Välillä vilkaisen, mitä Marvelin sarjakuvia Suomessa julkaistaan, mutta en enää tiedä mitä jenkeissä tapahtuu.”
Vaikka supersankarit ovat jääneet, ei Mail-Man ole täysin erkaantunut sarjakuvista. Hän kerää edelleen kotiinsa eurooppalaisia albumeja. Kaikki Marvel-julkaisut ovat Ruudun ja Non Stopin kaltaisten klassikoiden tavoin arkistoituina perheen maaseuturesidenssiin.
”Poikani lukevat landella sarjakuva-arkistoani läpi. Siellä ne eivät vie hyllytilaa kotoa, koska minulla ne veisivät sitä aika paljon”.
Mail-Manille ehti kertyä Marvel-vuosien aikana mittava sarjakuvakokoelma. Osa teoksista on nykyään arvokkaitakin, mutta mies ei ole lainkaan kiinnostunut realisoimaan niitä. ”Pojat saavat sitten joskus rahapulassaan tehdä sen jos on ihan pakko. Mutta silloin on täytynyt kasvatuksen mennä pieleen ja heidän tehdä monta pahaa virhettä. Ajatus on, että lehdet saisivat jäädä suvussa pitkään olleeseen taloon muiden eri sukupolvien tavaroiden joukkoon.”
Oikea tyyppi oikeassa duunissa
Mail-Manin tarina sai alkunsa, kun noin 10-vuotias poika löysi Marvelin maailman Ihmesarja-lehden myötä. Siinä julkaistut ”Hämmästyttävän Hämähäkin” eli Hämähäkkimiehen ja Ihmenelosten seikkailut imaisivat pojan nopeasti mukaansa. Pian hän osti Suomen sarjakuvaseuran huutokaupasta englanninkielisen Hulk-lehden, jonka painopaikaksi paljastui yllättäen Suomi.
”Soitin lehden painoon ja kysyin, että saako sieltä ostaa lisää Hulkeja. Työnjohtaja ihmetteli, että mikä tämä tyyppi oikein on ja ilmoitti, että kaikki lehdet menevät Englantiin ja ylijäämä myllätään uudeksi raaka-aineeksi. Samalla häntä jotenkin huvitti yhteydenottoni ja hän neuvoi käymään Helsingissä tapaamassa Marvelin edustajaa. Fennopressin toimitusjohtaja Ulla D. oli otettu, kun 12-vuotias kaveri tuli kyselemään sarjakuvia. Nauraen se lupasi, että jos pidän niiden arkiston kondiksessa, saan kaksoiskappaleet sarjakuvista.”
Ja siitä se sitten lähti. Fennopressillä tuleva Mail-Man toimi muun muassa mopolähettinä ja kartutti samalla sarjakuvakokoelmaansa. Kun Kustannus Oy Semic alkoi julkaista Hämähäkkimiehen omaa lehteä vuonna 1980, löysi poika sen myötä itselleen uuden työn.
”Huomasin Hämiksestä, etteivät sen tekijät tajunneet hommasta mitään. Ajattelin, että lehtihän lopetetaan ihan kohta, jos sen tapahtumia ei jotenkin avata. Semic esimerkiksi aloitti kesken tarinan, ja silloinen suomentaja oli asioista ihan pihalla. Ei sitä kiinnostanut koko homma pätkän vertaa. Eli mahdollisimman huono duunikuvio, pitäähän oikeassa duunissa olla oikea tyyppi.”
Poika ehdotti Hämähäkkimieheen lukijapalstaa, jossa avattaisiin supersankarisarjakuvan hahmoja ja maailmaa. Semicin pomo Allan Tokoi osti ehdotuksen, ja niin ensimmäinen Mail-Manin palsta ilmestyi Hämähäkkimiehen numerossa 8/1980. Pian toimenkuva laajeni; Mail-Man alkoi myös suomentaa ja ennen pitkää myös valita tarinoita, joita Suomessa julkaistiin. Melkoinen tilanne alaikäiselle sarjisfanille.
”Olin 15-vuotias, kun aloin tekemään Mail-Mania, mutta ei siihen minkäänlaisia paineita ollut. Olin vain innostunut. Aikaisemmin olin ehtinyt olla jo esimerkiksi kukkalähettinä Tehtaankadun kukkakaupassa”.
Uusi, uljas elämänvaihe
Marvel-lehtien parissa riitti tekemistä. Valtaosa Mail-Manin pöytään kannetusta leivästä maksettiin sarjakuva-alan töillä, mutta kauppakorkeakoulusta valmistuva mies teki muitakin töitä Mail-Manin ohessa. Hän esimerkiksi ajoi taksia Helsingin yössä ja toimi vuoden ajan tutkijana.
1990-luvun puolivälin jälkeen Marvelin maailmasta alkoi hitaasti mennä maku. Mail-Manina toimiminen ei enää miellyttänyt samalla tavalla kuin ennen.
”Julkaisusuunnitelmien tekoa siirrettiin Tanskaan. Olin pettynyt siitä ja mielestäni ratkaisu oli väärä. Se toimi hyvänä kannustimena jatkaa muihin hommiin. Olin jo muutenkin ehtinyt miettiä mitä rupean tekemään isona. Samoihin aikoihin menin naimisiin ja minusta tuli hyvin pian sen jälkeen isäkin vielä. Mail-Manin lopettaminen meni aika näppärästi tähän elämänvaihteeseen.”
Lopettaessaan 32-vuotias Mail-Man tunsi saaneensa työstä irti kaiken sen mitä oli halunnutkin.
”Duunit piti aina tehdä, mutta ne saattoi tehdä vaikka Meksikossa kannettavalla tietokoneella. Tuossa kohtaa olin kuitenkin reissannut jo niin paljon pitkin poikin maailmaa, että tuli sellainen fiilis, että voisin katsoa mitä uutta elämässä voisi olla.”
Sarjakuvat haudattuaan Mail-Man pyöritti pientä markkinointitutkimusfirmaa noin kymmenen vuoden ajan. Nykyään hän opettaa muun muassa taloustieteitä ja sosiologiaa helsinkiläisessä ammattikorkeakoulussa, ja on selvästi tyytyväinen toimeensa.
”Mielestäni kaikkein tärkeintä on tehdä työtä, josta on kiinnostunut. Se on huono homma, jos elämä perustuu vapaa-aikaan ja lomiin.”
Isäksi tuleminen muutti elämän
Mail-Manin Marvel-vuosista on jo 17 vuotta aikaa. Miltä miehestä tuntuu se, että moni lukija muistelee yhä hänen palstaansa lämmöllä?
”Kyllä se tuntuu hyvältä, että duuni, jota teki ihan innoissaan eikä suinkaan vain palkan takia, on antanut ihmisille jotain. Itsellehän se tietenkin on jo mennyttä elämää. Ei minulla ole mitään tarvetta tulla Mail-Manina esille. En ole lähdössä eurovaaliehdokkaaksi, vaikka politiikka on itse asiassa tosi tärkeä asia. Musta olisi hirveän tärkeää, että meillä olisi asioista paremmin perillä olevia politiikkoja. Isäksi tulemisen jälkeen olen ollut ihan eri tavalla kiinnostunut tulevaisuudesta. Henkivakuutuksenkin otin vasta kun kuulin, että vaimo on raskaana.”
Mail-Manin viimeinen palsta julkaistiin Hämähäkkimiehen numerossa 5/1997. Vuosia nimeään ja henkilöllisyyttään suojellut mies astui vihdoin ”kaapista” ja julkaisi itsestään kuvan, jossa hän poseerasi aurinkolasit päässä merellisissä tunnelmissa. Vieläkö purjehtiminen on miehen intohimo?
”Purjehdin edelleen, mutta varjoliito, jonka aloitin 10 vuotta sitten, on vielä makeampaa. Tilaisuuksia siihen tulee vaan liian vähän. Purjehtiminen on turvallisempaa ja sitä voi tehdä perheen ja kavereiden kanssa. Ennen kuin oli perhe, saatoin olla viisi viikkoa putkeen merellä ja silloin pääsi ihan irti mantereen maailmasta.”
Moisia irtiottoja Mail-Man ei enää ehdi tekemään. Perheellisellä lehtorilla aikaa ei yksinkertaisesti riitä samaan tapaan kuin nuorempana, ja osittain siksi supersankaritkin ovat saaneet jäädä.
”Kädet ovat täynnä duunia, isänä olemista ja omasta kunnosta huolehtimista. Elämä on täynnä asioita. Mieluummin pitäisi välillä löytää tyhjää aikaa ja vaikka meditoida.”
Teksti: Tatu Junni
