HBO Nordicista löytyy parempia leffoja kuin tiedätkään – Nämä 15 elokuvaa suosittelemme katsomaan suoratoistopalvelusta nyt

23.03.2020 12:31 | Aki Lehti, Helinä Laajalahti & Tatu Junni

Viime viikolla Muropaketin elokuvatoimitus listasi suosittelulistansa Netflixin valikoimasta. Nyt on HBO Nordicin vuoro.

Netflixin unohdetut helmet – Nämä 15 elokuvaa suosittelemme katsomaan suoratoistojätin syövereistä

HBO Nordic ei todellakaan ole kerännyt mainetta järin pätevänä elokuva-aittana, mutta suoratoistopalvelun tarjonta on mainettaan parempi.

Alla Aki Lehti, Helinä Laajalahti ja Tatu Junni pinoavat 15 HBO Nordicin elokuvaa, jotka kannattaa katsastaa.

1. The Tale

Dokumentaristi Jennifer Foxin ensimmäinen näytelmäelokuva, jonka hän myös käsikirjoitti omien kokemustensa pohjalta. Harvinaisen rankka ja ahdistava vuoden 2018 The Tale kertoo seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka tapahtui ohjaajalle itselleen lapsena. Ei kaunistele asioita, vaan jopa päähenkilön nimi on Jennifer Fox, jota esittää Laura Dern. (AL)

2. Inside Llewyn Davis

Coenin veljesten vuoden 2014 pieni mestariteos, jossa Oscar Isaac tekee uransa parhaan roolin persaukisena folk-muusikkona 1960-luvun New Yorkissa. Kaikista ei voi tulla musiikkinsa avulla kuuluisia, mutta Llewyn Davis ei moista hyväksy. Hukassa itsensä kanssa oleva Llewyn on hillittömän hauska hahmo, jonka koskettavalle musiikille ei kuitenkaan naureskella. Muun muassa myös True Detectiven musiikista vastannut T–Bone Burnett on laittanut näyttelijät esittämään biisinsä itse. (AL)

3. In The Fade

Saksanturkkilaisen Fatih Akinin In The Fade – Kuin tyhjästä -elokuvassa monikulttuurisen perheen isä ja poika saavat surmansa uusnatsien pommi-iskussa. Terroristien oikeudenkäynnin pitäisi olla läpihuutojuttu, mutta he jäävät tuomiotta. Äitiä esittävä Diane Kruger sai syystäkin roolistaan parhaan naisnäyttelijän palkinnon Cannesin elokuvajuhlilla. Akinin teos on täynnä surua ja patoutunutta raivoa täynnä olevia kuvia. Oman käden oikeutta käsittelevä elokuva saa pohtimaan, mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa. (AL)

4. Nymphomaniac

Lars von Trierin väärinymmärretty Nymphomaniac ei ole pornoelokuva. Se on pitkiä filosofisia keskusteluja seksuaalisuudesta sisältävä teos, täysin ohjaajansa näköinen provokaatio. Kaiken oikean panemisen keskeltä löytyy pohdintaa ihmisyydestä, ihmisluonnosta ja ihmisen lukemattomista omituisista mieltymyksistä. HBO:n tarjoama neljä tuntia pitkä elokuva on harmi kyllä sensuroitu versio, jonka ikäraja on silti syystäkin K18. Ainoa von Trierin hyväksymä versio on melkein viisi ja puoli tuntia pitkä ja vielä parempi. (AL)

5. This Must Be The Place

Paolo Sorrentinon erilainen muusikkoelokuva vuodelta 2011. Sean Penn esittää The Curen Robert Smithiltä näyttävää upporikasta Cheyenne-erakkomuusikkoa, joka lähtee Yhdysvaltoihin etsimään isäänsä keskitysleirillä kiduttanutta natsia. This Must Be The Place on kuin sekoitus Jim Jarmuschin ja Federico Fellinin elokuvia, täynnä kaunista melankoliaa, onnea, surua ja itsensä etsimistä. Leffan nimi on lainattu Talking Headsin maailman parhaasta pop-kappaleesta, ja bändin laulaja David Byrne vastaakin elokuvan musiikista. (AL)

6. Before the Devil Knows You’re Dead

Mestarillisen Sidney Lumet’n viimeiseksi jäänyt ohjaustyö vuodelta 2007 on taidokas rikosdraama, jonka pääosissa nähtävät Philip Seymour Hoffman, Ethan Hawke ja Albert Finney tekevät järisyttävän upeat roolityöt. Veljeskaksikon suunnittelema täydellinen rikos menee pieleen kaikin mahdollisin tavoin, ja Lumet seuraa heidän ja heidän lähipiirinsä elämän romahtamista nykyisyyden ja menneisyyden kesken poukkoilevalla, hetki hetkeltä uutta paljastavalla rakenteella. Varoitus: elokuva avautuu hienovireisen hitaasti, mihin perustuu suuri osa sen viehätyksestä. Oheinen traileri paljastaa tarinasta liikaa, minkä vuoksi suosittelemme katsomaan elokuvan niin sanotusti kylmiltään. (PL)

7. Brokeback Mountain

Ang Lee tekee vuonna 2005 julkaistussa Brokeback Mountainissa Annie Broulx’n palkitusta novellista herkän ja koskettavan elokuvasovituksen, joka palkittiin Oscareissa ohjauksesta ja käsikirjoituksesta, mutta jätettiin silti ilman pääpalkintoa. Kahden cowboyn salaisesta rakkaudesta kertovan draaman pääosissa loistavat Heath Ledger ja Jake Gyllenhaal sekä Michelle Williams ja Anne Hathaway. (PL)

8. Léon

Luc Bessonin vuonna 1994 ohjaama Léon on rikostoimintaelokuvien ehdottomia klassikoita. Natalie Portman esittää siinä pientä tyttöä, joka todistaa vanhempiensa murhan ja päätyy Jean Renon esittämän ammattitappajan hoiviin – ja lopulta myös oppilaaksi. Gary Oldman häijyilee pahiksena koko rahan edestä. (PL)

9. No Country for Old Men

Cormac McCarthyn romaanista parhaan elokuvan Oscarilla palkitun rikosjännärin vuonna 2007 tehneet Coenin veljekset osuivat No Country for Old Menillä napakymppiin. Huumerahojen kanssa pakoon yrittävä Josh Brolin saa elokuvassa peräänsä yhden elokuvahistorian kivikasvoisimmista tappajista, Javier Bardemin esittämän psykopaatin, joka pottakampauksineen jää mielen perälle loppuelämäksi. (PL)

10. The Fifth Element

Listan toinen Besson on vuonna 1997 julkaistu, värikäs ja viihdyttävä Fifth Element, jossa Milla Jovovich ja Bruce Willis pelastavat maailmaa. Gary Oldman nähdään jälleen mainiona ilkimyksenä. Hulvattoman itseironinen tieteisseikkailu hurmaa niin visuaalisuudellaan kuin hölmöydelläänkin. (PL)

11. A History of Violence

Viggo Mortensenista ei tullut Taru sormusten herrasta -trilogian myötä seurapiirijulkkista ja Hollywood-tähteä. Luojan kiitos. Yhdentekevien höpöelokuvien (en aio nyt muistaa vuoden 2004 Hidalgoa) sijaan Mortensen päätyi näyttelemään David Cronenbergin elokuviin. Vuoden 2005 A History of Violencessa tanskalaissyntyinen näyttelijä tekee yhden uransa parhaista roolisuorituksista, ja elokuva on muutenkin onnistunut tutkielma väkivallan eri muodoista ja seurauksista. Myös Cronenbergin ja Mortensenin Eastern Promises löytyy HBO Nordicin valikoimasta. (TJ)

12. Drive

Nicolas Winding Refnin tuoreemmista elokuvista ei ole aina ollut helppo pitää, mutta vuoden 2011 Drive oli ohjaajalta huima esitys. Lisäpisteitä Ryan Goslingin tähdittämälle rikostrillerille ropisee Cliff Martinezin erinomaisesta soundtrackista (TJ).

13. Eternal Sunshine of the Spotless Mind

Parasta mitä Jim Carrey on koskaan tehnyt tai tulee koskaan tekemään.

14. Spielberg

Dokumentaristi Susan Lacyn vuonna 2017 valmistunut elokuva kertoo maailman parhaan viihdeohjaajan uskomattomasta urasta. Kestoa dokumenttielokuvalla on kaksi tuntia ja 20 minuuttia, joten ihan pintaraapaisusta ei ole kyse. (TJ)

15. Tropic Thunder

Elämme vaikeita aikoja, joten hyvälle eskapismille on nyt tilausta. Ben Stillerin vuonna 2008 valmistunut Tropic Thunder tarjoaa hyvää huonoa läppää, Robert Downey Jr.:n uran ehkä parhaan roolisuorituksen ja oivan tilaisuuden ripustaa aivot naulaan. (TJ)

Netflixin unohdetut helmet – Nämä 15 elokuvaa suosittelemme katsomaan suoratoistojätin syövereistä

Muropaketin uusimmat