Uusimmat

”Koko elokuvataide pohjaa naisen esineellistämiselle” – Naisen asema ja seksuaalisuus puhuttivat Season Film Festivalilla, olimme paikalla

03.04.2019 12:09 Tuukka Hämäläinen

Season Film Festivalin yhteydessä järjestetyssä Naisen tahto -seminaarissa käsiteltiin tänä vuonna naisen seksuaalisuutta ja seksuaalista voimaa. Tekijävieraat ruotivat tapahtumassa elokuvan kapea-alaista kuvaa naiseudesta, seksuaalisuudesta ja sukupuolesta.

Naisten asema elokuvissa ja elokuva-alalla herättävät yhä enemmän keskustelua ja kritiikkiä. MeToo-liikkeessä kulminoitui vastarinta naistekijöiden epätasa-arvoista ja epäinhimillistä kohtelua kohtaan, mutta kysymys on monisyisempi. Kyse on paljon myös siitä, kuinka naisia kuvataan elokuvissa – naisten representaatiosta.

”Tavallaan koko elokuvataide pohjaa naisen esineellistämiselle”, totesi ohjaaja Saara Cantell Naisen tahto -seminaarissa. ”Se, että kuvassa on kaunis naisvartalo, jota katsotaan ja himoitaan, on koko elokuvahistorian ytimessä. Siitä on vaikea päästä pois, koska se on niin hallitsevaa.”

Season Film Festivalin yhteydessä järjestetyssä seminaarissa pääsivät ääneen monet tekijät. Naisen tahto -seminaarin järjesti festivaalin kanssa yhteistyössä Women in Film and Television -yhdistys, ja tapahtuman aiheena oli tänä vuonna naisen seksuaalisuus ja seksuaalinen voima elokuvissa.

Seksuaalisuus ja väkivalta

Esille nousivat teemat, jotka ovat pop-kulttuurin kuluttajalle tuttuja: kapea naiskuva, miehille alisteiset roolit ja naishahmoihin kohdistuva väkivalta. Jälkimmäisen kohdalla hittisarja Game of Thrones nousi pariinkin otteeseen esille.

Kirjailija ja käsikirjoittaja Katja Kallio kuvaili, kuinka juuri esimerkiksi Game of Thronesissa raiskausta käytetään laiskasti tarinan rakenteessa: raiskaus joko selittää naishahmoa tai antaa mieshahmolle motiivin. Kallio itse kertoikin lopettaneensa kategorisesti kaikkien sarjojen katsomisen, jossa raiskataan ja kidutetaan nuoria tyttöjä.

”En pysty mitenkään perustelemaan, miksi se olisi viihdettä. Vaikka sarja olisi muuten kuinka hyvä”, Kallio kuvailee.

Rajaus kuulostaa radikaalilta vain siksi, että noinkin yksinkertaisella rajauksella yllättävän moni kehuttu sarja jää katsomatta. Game of Thronesin ohella esimerkiksi True Detective, Twin Peaks ja lukemattomat rikossarjat tulevat heti mieleen. Jopa sanomaltaan niinkin feministinen sarja kuin The Handmaid’s Tale menee heittämällä samaan kategoriaan.

”Kertoo jotain kulttuurista, että tuollaisen päätöksen tekeminen rajaa niin monia sarjoja ulos”, Cantell vastasi Kalliolle.

Pinnalliset seksikohtaukset

Naisen tahto -seminaarissa lähestyttiin aihetta kahdessa paneelissa, joista ensimmäisessä puhuivat ohjaaja Annika Grof ja hänen tulevaa Syksyn jälkeen saapuu kevät -elokuvaansa tähdittävä Asta Sveholm. He kertoivat muun muassa elokuvien seksikohtausten kuvaamisesta.

”Mitä enemmän tarjotaan työrauhaa, sitä parempi. Se tarkoittaa, että kaikki ylimääräiset pois paikalta”, Grof kuvaili. ”Kaikki perustuu suoraan puhumiseen, mutta se vaatii aikaa. Joitakin ohjaajia myös pelottaa lähteä puhumaan asiasta.”

”Tosi tärkeää on ollut se, että ohjaaja on paikalla auki ihmisenä”, totesi Sveholm. ”Turvallisuus tulee myös tosi paljon luottamuksesta ja dialogista: mitä vähemmän dialogia, sitä vähemmän turvallisuutta.”

Grof nosti esille myös sen, että ohjaaja joutuu aina harkitsemaan mitä kuvissa näytetään ja miksi, ja kuuntelemaan näyttelijöitä. Vaikka seminaarissa puhuttiin paljon elokuvan maskuliinisesta katseesta, joka esineellistää naisia, pitää Grof suurempana ongelmana sukupuolen ja seksuaalisuuden kuvaamisen kapeutta.

Hänen mukaansa elokuva käsittelee seksuaalisuutta erittäin pinnallisesti, ja jopa seksikohtauksissa on usein kyse aivan muusta kuin seksistä.

”Se, että seksikohtaukset eivät kerro mitään seksuaalisuudesta ja sen monimuotoisuudesta on pahempi ongelma kuin se, mihin katse kohdistuu ja kenen näkökulmasta kohtauksia kuvataan”, Grof kuvaili.

Hyvä esimerkki on vaikkapa homoseksuaalisuuden kuvaus. Kuten Grof totesi, nuoria naisia näytetään kyllä yhdessä, koska se on helposti myytävissä. Hyvänä esimerkkinä mainittiin muutama vuosi sitten huomiota herättänyt Adelen elämä (2013).

Miesten kohdalla vastaavaa kuvausta ei valtavirrassa nähdä juuri koskaan, ja vastaavasti seksuaalisuuden käsittelystä ovat paitsiossa myös likimain kaikki vähemmistöt.

”Kiinnostaisi saada elokuvasta ahaa-elämyksiä myös seksuaalisuuteen liittyen. En ole koskaan kokenut sitä, vaikka esimerkiksi kirjallisuus on niitä tarjonnut”, Grof toteaa.

Kapea sukupuolikuvaus

Seminaarissa käsiteltiin aihepiiriä myös rahoituksen kannalta. Tekijät mainitsivat esimerkkejä siitä, kuinka hankalaa naisvetoisille projekteille on saada rahoitusta, ja kuinka seksistiset ajatusmallit kuuluvat esimerkiksi käsikirjoitusten saamassa palautteessa.

Cantell kertoi esimerkiksi, kuinka hänen Ainoat oikeat -elokuvansa (2013) seksuaalisesti aktiiviselle ja vapautuneelle naishahmolle Ellille vaadittiin jatkuvasti jotakin traumaattista menneisyyttä, joka olisi selittänyt hänen toimintaansa.

”Jos se hahmo olisikin ollut kolmekymppinen Jere, niin kukaan ei olisi miettinyt mikä on se trauma, joka saa hänet pokaamaan naisia”, Cantell totesi.

Vaikka seminaari keskittyi nimensä mukaisesti ensisijassa naisten kuvaamiseen ja naistekijyyteen, nostettiin esille muitakin teemoja. Viime kädessä puhujat kyseenalaistivat koko binäärisen sukupuoliajattelun.

”Naiset ja miehet sitä ja tätä on kivikautista ajattelua”, Grof summasi. ”Käsitän sukupuolen nykyään hyvin eri tavalla kuin yleisesti ajatellaan.”

”Toivotaan että tulevaisuus olisi ei-binäärinen”, Sveholm komppasi. ”Elokuvalla ja taiteella ylipäätään on valtava vastuu kehittää tätä.”

Naisen tahto -seminaari on katsottavissa kokonaisuudessaan alla olevalta YouTube-videolta. Season Film Festival järjestetään vuosittain maalis-huhtikuussa.

Naisen tahto -seminaari järjestettiin festivaalin yhteydessä jo kuudetta kertaa. Elokuvan naiskuvan avartumisen ja rahoituskysymystenkin kannalta oli ankea huomata, miten vähän naisten asema ja representaatio tuntui miehiä kiinnostavan. Vilkaisin seminaarissa ympärilleni, ja useamman kymmenen hengen yleisöstä onnistuin laskemaan itseni mukaanlukien vain viisi miestä. (Tein toki tässä binäärisiä oletuksia ulkonäön perusteella.) Kun on täysin selvää, että Suomenkin elokuva-alalla valta-asemassa ovat ensisijassa miehet, oli tapahtuman sukupuolijakauma kehno – josko ei yllättävä.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat