Uusimmat

Miksi Netflixin ikärajat eivät ole samat kuin elokuvateatterissa? Otimme selvää ja samalla opimme, miksi ikärajoja oikeasti tarvitaan

13.05.2022 14:00 Tuukka Hämäläinen

Samalla elokuvalla voi olla kaksi ikärajaa riippuen siitä, missä ja mitä kautta sitä katsotaan. KAVI:n erityisasiantuntija Jarno Virtanen kertoo Muropaketille, miksi näin on.

Elokuvien ikärajat nousevat toistuvasti keskusteluun, vuodesta toiseen. Hiljattain tarkkasilmäiset ovat huomanneet eroja elokuvien ja tv-sarjojen ikärajoissa riippuen siitä, missä ne on julkaistu.

Esimerkiksi juuri Netflixiin saapuneen supersankarileffa Punisher: War Zonen (yläkuvassa) ikäraja on suoratoistopalvelussa K16. Elokuvan virallinen luokitus Suomessa on kuitenkin K18, mikä selviää helposti Ikärajat-sivustolta.

Miksi ihmeessä näin on? Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVI:n erityisasiantuntija Jarno Virtanen selittää:

– Ulkomaisilla suoratoistopalveluilla on omat käytänteet ikärajojen suhteen. Netflix on Euroopassa sijoittunut Alankomaihin, ja EU:n alkuperämaaperiaatteen perusteella ikärajat menevät heidän lainsäädäntönsä mukaan. Sen tarkoituksena on, että EU:ssa toimivat toimijat eivät joutuisi soveltamaan toimintaansa erikseen jokaisen jäsenvaltion lainsäädännön mukaan.

Valtaosa Suomessakin toimivista suoratoistopalveluista saa siis sisältönsä ikärajat ulkomailla. Netflix ei ole ainoa, vaan jopa Elisa Viihde Viaplaysta löytyy eri ikärajoja kuin ne, jotka Suomessa on leffoille annettu.

Monien palveluiden kohdalla on hyvinkin epäselvää, missä, kuka ja millä perusteella ikärajan on määrännyt.

Virtasen mukaan ikärajat ovat kuitenkin valtaosin yhdenmukaisia, vaikka tarkoissa vuosissa voikin olla heittoa. Viime kädessä Suomen viranomaisilla ei myöskään ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen, minkä ikärajan vaikkapa Netflix tai HBO Max ovat elokuvalle antaneet.

– Sellaiselle sisällölle, joka on eksklusiivisesti jonkun palvelun valikoimassa, ei myöskään ole Suomessa virallista ikärajaa. Näitä ovat esimerkiksi Disney Plussan, Netflixin ja HBO Maxin omat sarjat.

The Batman

The Batman vastaan ikärajat

Hiljattain KAVI tiedotti, että Matt Reevesin ohjaama hittielokuva The Batman tarkistettiin uudelleen. Ikärajaksi annettiin sama kuin ennenkin, eli 16.

Virtanen kertoo, että elokuvia ja tv-sarjoja luokitellaan uudelleen palautteen perusteella.

– Kuka tahansa voi antaa palautetta ikärajoista. Jos palaute on perusteltu, se voidaan ottaa käsittelyyn ja antaa uusi luokitus, jossa ikäraja voi nousta tai joskus myös laskea. The Batmanista saatiin yleisöpalautetta, että ikäraja voisi olla alempi, eli 12.

KAVI perusteli K16-ikärajan säilyttämistä näin:

”Elokuvassa on tasaisesti pitkin lähes kolmituntisen kestonsa ajan pitkäkestoisia ja intensiivisiä kohtauksia, joissa on väkivallan ja kuoleman uhkaa. Vaikka väkivaltaa ei ehkä määrällisesti ole enempää kuin keskimäärin sarjakuvafilmatisoinneissa, sitä on paljon ja se on realistisempaa sekä voimakkaampaa kuin yleensä saman lajityypin elokuvissa. Kohtausten voimakkuutta tehostetaan myös muun muassa äänisuunnittelulla ja väkivaltaa edeltävällä intensiivisellä tunnelmalla. Osittain väkivalta on myös yksityiskohtaista ja sadistista. Myös väkivallan seurauksia esitetään.”

Kiehtovaa on myös, että vanhempienkin elokuvien ikärajoja voidaan muuttaa. Kauhuklassikko Painajainen Elm Streetillä (1984) on aiemmin ollut K18-elokuva, mutta äskettäin sen ikärajaksi muutettiin K16.

Kuluttajille voi olla epäselvää, kuka ja millä perusteella ikärajoja oikeasti säätää. Virtanen kertoo, että Suomessa toimii noin 150 luokittelijaa, jotka ovat usein esimerkiksi televisiokanavien, elokuvien levitysyhtiöiden tai käännöspalveluiden työntekijöitä.

– He kaikki ovat käyneet KAVI:n Mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön koulutuksen, jonka myötä saa viideksi vuodeksi kerrallaan pätevyyden luokitella sisältöä. Viiden vuoden välein käydään kertauskoulutus, missä kerrataan ja päivitetään osaamista. Se on hyödyllistä, sillä välillä myös luokittelukriteereitä vähän muokataan.

Suomen ikärajaluokitukset perustuvat ohjelmien sisältämään väkivaltaan, ahdistukseen, seksuaaliseen sisältöön ja päihteisiin. Näiden kategorioiden alle on määritelty 37 luokitukseen vaikuttavaa kriteeriä. Virtasen mukaan elokuvan tai tv-sarjan jakson ikärajan säätää yksi luokittelija, mutta joissakin tapauksissa ikärajoja voidaan uudelleenluokittelun yhteydessä tarkistaa useamman KAVI:n asiantuntijan voimin.

Painajainen Elm Streetillä

Onko ikärajoilla merkitystä?

Suomessa ikärajoista vastaavat kuvaohjelmaluokittelijat, joita KAVI kouluttaa ja valvoo. Virtanen muistuttaa, että ikärajat eivät ole suosituksia.

– Ikärajoissa on kolmen vuoden jousto, mikä tarkoittaa että kolme vuotta nuorempi lapsi pääsee tutun aikuisen kanssa katsomaan elokuvaa. Ainoastaan K18 on ehdoton, eli siinä ei ole tätä joustoa. 18 vuoden ikäraja vertautuu ainakin omasta mielestäni alkoholi- tai nikotiinituotteiden myyntiin alaikäiselle. Lain mukaan alaikäiselle ei siis saa myydä, esittää tai lainata elokuvaa tai sarjaa, joka on kielletty alle 18-vuotiailta.

Ikärajojen merkitys on kuitenkin muuttunut. Fyysisiä formaatteja myydään enää murto-osa entisestä, ja ikärajat tulevat usein vastaan vain elokuvateatterissa. Kotioloissa ei tietenkään ole mitään mahdollisuutta valvoa sitä, noudatetaanko perheissä ikärajoja vai ei.

Virtasen mukaan ikärajoilla on kuitenkin väliä. Tämä selvisi Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen pari vuotta sitten tekemässä tutkimuksessa.

– Eri ikärajat ja haitallisuussymbolit tunnetaan hyvin, ja suurin osa perheistä noudattaakin niitä.

Tutkimuksen mukaan esimerkiksi 70% vastaajista kertoi noudattavansa ikärajoja aina tai yleensä, kun lapsi haluaa katsoa elokuvan ja tv-ohjelman. Ylivoimainen enemmistö kertoi myös kiinnittävänsä huomiota ikärajamerkintöihin. Vain prosentti tutkimuksen vastaajista oli sitä mieltä, ettei ikärajoja tulisi olla ollenkaan.

Virtanen korostaa, että ikärajoissa on kyse ennen kaikkea lastensuojelusta.

– Toisaalta lasten sananvapautta ei saa myöskään tarpeettomasti rajoittaa. Sen perusteella voidaan joissain tapauksissa myös laskea ikärajaa. Ikärajaluokittelu on yksi ainoita lasten sananvapautta rajoittavia toimia, joten se on tärkeää ottaa huomioon.

Vaikka suoratoistopalvelujen ikärajojen noudattaminen on täysin katsojien ja vanhempien harteilla, ottavat myös kirjastot ikärajat huomioon. Alaikäinen ei esimerkiksi voi lainata korkeamman ikärajan elokuvaa.

– Juuri testasimme tätä lapseni kanssa, eli yritimme lainata korkeamman ikärajan leffaa hänen kortillaan kirjaston lainausautomaatista, ja siitä tuli heti error-viesti laitteeseen ja kehotus ottaa yhteyttä henkilökuntaan, Virtanen kertoo.

*

Lisätietoja ikärajoista löytyy osoitteesta ikarajat.fi. Sivulta voi myös hakea minkä tahansa Suomessa levitetyn elokuvan tai tv-sarjan ikärajan, sekä antaa palautetta ikärajoista.

Tuukka Hämäläinen

"Olen kirjailija ja toimittaja, joka on avustanut Muropakettia vakituisesti vuodesta 2016 alkaen. Juttuja kirjoittelen pääasiassa pelipuolelle, mutta myös leffapuolella voi nimeni näkyä. Pidän eniten seikkailupeleistä, joissa voi edetä hiippailemalla, enkä koskaan lakkaa puhumasta Jurassic Parkista ja Metal Gear Solidista. Olen vannoutunut konsolipelaaja, jonka suosikkipelejä ovat esimerkiksi Outer Wilds, Death Stranding ja The Last of Us Part II."

Muropaketin uusimmat