Night Visions alkaa keskiviikkona – katsoimme yhdeksän elokuvaa festivaalin ohjelmistosta, ja olipahan taas trippi!

Keskiviikkona Helsingissä käynnistyvä Night Visions tarjoilee viiden päivän aikana yli 30 pitkää elokuvaa. Muropaketti tutustui niistä ennakkoon yhdeksään.

Kahdesti vuodessa järjestettävä Night Visions -festivaali täyttää 29.3.-2.4. Helsingin Lasipalatsin Bio Rexin, Cinema Orionin ja WHS Teatteri Unionin laatuleffoilla ja rehellisellä roskalla. Tapahtuman päävieraana nähdään Total Recallista, Scannersista, Top Gunista ja Starship Troopersista tunnettu Michael Ironside.

Alla Muropaketin elokuvatoimituksen Aki Lehti, Helinä Laajalahti, Joonas Pikkarainen ja Tatu Junni kertovat mietteensä näkemistään Night Visions -elokuvista.

1. Project Wolf Hunting (Etelä-Korea, 2022)

Kim Hong-sunin ohjaama ja käsikirjoittama, brutaali eteläkorealaispläjäys Project Wolf Hunting on silkkaa murhaa ja mayhemia alusta loppuun. Elokuvan budjetista suurin osa on varmastikin kulunut tekovereen, sillä sitä vuodatetaan tynnyreittäin. Jos olet joskus halunnut nähdä elokuvan, jossa tyyppi hakataan kuoliaaksi tämän omalla käsivarrella, tämä elokuva on tarkoitettu juuri sinulle.

Project Wolf Huntingissa joukkoa vaarallisia vankeja Filippiineiltä Etelä-Koreaan kuljettavalla laivalla pääsee helvetti valloilleen. Jokainen katsoja arvaa heti alussa, etteivät leukaperiin asti tatuoidut vangit kahleissaan pitkään pysy, mutta väkivaltaan kiintyneet rikolliset eivät ole ainoa irti päässyt piru aluksella.

Elokuva on kuin reilusti verisempi versio jostakin 1980-luvun Hollywood-toimintaleffasta. Se on viihdyttävän rehellinen B-luokan toimintamättö, joka tietää itsekin olevansa naurettava, mutta genren ystävää se onnistuu ilahduttamaan aidosti.

Suositellaan kunnon teurastuksen ystäville, sillä reilu kaksi tuntia verikekkereitä voi splätteriin tottumattomasta tuntua sisuskaluissa.

Esitysajat: To 30.3. klo 19.30 ja la 1.4. klo 22.45

Helinä Laajalahti

2. Infinity Pool (Kanada, 2023)

Brandon Cronenbergin elokuvista on edelleen suht mahdotonta kirjoittaa mainitsematta hänen isäänsä, body horror -maestro David Cronenbergia. Todetaan tällä kertaa nuoremman Cronenbergin Infinity Pool -elokuvan vertautuvan isän elokuvista eniten ehkäpä vuoden 1997 Crash-leffaan. Molemmat käsittelevät väkivaltaa sekä viihteenä että nautintona.

Myös Infinity Pool sopii body horror -nimikkeen alle, mutta on se on paljon muutakin kuin ihmiskehon mutilointia, vääntämistä, kääntämistä ja ruhjomista. Cronenbergin kolmas ohjaustyö sukeltaa edeltäjänsä Possessorin tavoin myös syvälle ihmismieleen – fyysisten karmeuksien psykologiseen vaikutukseen.

Infinity Poolin trillerirakenne pysyy kasassa, vaikka leffa syöksyy härön psykedeelisille tripeille. Kokonaisuus tarjoaa kauhua, scifiä, gorea ja paljasta pintaa. K18-ikäraja on todellakin ansaittu. Painajaismaiset kuvat teloituksista sekoittuvat orgioihin ja eri eritteillä läträtään lähikuvissa.

Infinity Pool on aivan julmetun komea, hauska, ällöttävä ja kauniskin elokuva, joka ottaa myös kantaa. Juonta on turha avata sen enempää, eikä alla olevaa traileriakaan kannata katsoa ennen elokuvaa. Härön kertomuksen keskiössä on sikarikkaiden hahmojen oma Groundhog Day. Päähenkilöissä on paljon samaa kuin vaikkapa The White Lotus -sarjan tai Triangle of Sadness -elokuvan hahmoissa. Nämä ihmiset ovat vielä reippaasti hullumpia. Kaleidoskooppinen kauhukuvaelma näyttää Alexander Skarsgårdin imemässä maitoa Mia Gothin rinnasta ja puskarunkkaamassa mälli roiskuen. Ihanan kipeää kamaa, johon on ängetty vähän liikaakin ideoita.

Esitysajat: Ke 29.3. klo 18.45 ja la 1.4. klo 22.45

Aki Lehti

3. The Lair (Iso-Britannia / USA / Unkari, 2022)

Toisin kuin saattoi odottaa, vuoden 2019 Hellboy ei tuhonnut Neil Marshallin uraa – ehkä asiassa auttoi se, että Game of Thronesistakin tuttu ohjaaja irtisanoutui tekeleestään ensi-illan jälkeen. Sen verran takkiin kuitenkin tuli, että Marshallin uusin elokuva The Lair (2022) on pienellä rahalla tehtyä vod-bulkkia. Ehkä rahaa säästääkseen Marshall on paitsi ohjannut, myös leikannut ja tuottanut elokuvansa. Käsikirjoituksen Marshall on laatinut yhdessä The Lairin pääosaa esittävän Charlotte Kirkin kanssa.

The Lairissa Afganistanissa alas ammuttu brittipilotti Kate Sinclair pakenee vainolaisiaan bunkkeriin, josta löytyy vielä suurempi uhka. Pian selviää, että Neuvostoliitto on vuosia sitten kehitellyt biologista asetta, josta ei tullut nyt ihan sellaista kuin oli tarkoitus. Parin tapon ja irti revityn naaman kohdalla The Lair huijaa uskomaan, että homma lähtee kunnolla käyntiin, mutta vielä mitä. Elokuvasta menee tuskaisen iso osa tyhjänpäiväiseen pulinaan sotilastukikohdan pallinaamojen kesken.

The Lairin on kuvailtu olevan paluu Neil Marshallin juurille. Mitään Dog Soldiersin (2002) eikä etenkään The Descentin (2005) veroista ei kuitenkaan ole tarjolla. Helpommin mieleen nousevat Milla Jovovichin Resident Evil -elokuvasarjan kurjimmat kurat. Uhkaavan tunnelman rakentaminen on tällä kertaa aivan hukassa ja osa toimintakohtauksista suorastaan koomisia. Kun vielä leffan monsteritkin ovat mitäänsanomattomia lateksiturjakkeita, on The Lair nopeasti unohtuva tekele, johon ei leffalippurahojaan kannata haaskata. Night Visionsin ohjelmistosta löytyy kyllä paljon tätä parempaakin.

Esitysajat: Pe 31.3. klo 23.50 ja su 2.4. klo 3.00.

Tatu Junni

4. The Eternal Daughter (USA / UK, 2022)

Brittiohjaaja Joanna Hogg jatkaa The Souvenir – ja The Souvenir: Part II -elokuvien jälkeenkin ilmeisen omaelämäkerrallisen tarinan parissa. Tällä kertaa kertomus on kiedottu simppeliin solmuun, joka avautuu kummitustarinana. The Eternal Daughterin brittikauhua ja goottisynkistelyä sekoittava visuaalinen tyyli lumoaa minimalismillaan. Tilda Swintonin tähdittämä mysteeri luottaa lähes pelkästään käsinkosketeltavaan tunnelmaan.

Swinton näyttelee The Eternal Daughterissa tuplaroolin. Isänsä kuoltua Julie (Swinton) haluaa viettää aikaa Rosalind-äitinsä (Swinton) kanssa, josta hän suunnittelee tekevänsä elokuvan. Kaksikko päätyy vierailulle äidin lapsuudenkotiin. Englannin maaseudulla sijaitseva kartano on tahallisen kliseinen, sumun ympäröimä kummitustalo. Se toimii nykyään hotellina.

Goottimysteerin uhkaavaa tunnelmaa kasvatetaan perinteisin keinoin. Aavemaisesta talosta otetaan kaikki irti ihailtavan vähäeleisesti. Uhkaavat varjot, narisevat ovet ja lattiat, pelottavan paksuina roikkuvat vanhat verhot ja ulkona leijuva sumu – kaikki tutut kauhuelementit ovat mukana. Hogg kumartaa kuvaaja Ed Rutherfordin kanssa brittikauhun klassikoille. Äänisuunnittelu tukee taitavasti kiireetöntä kerrontaa. Ohjaajan kiinnostus muistiin ja muistoihin on tälläkin kertaa olennaisessa osassa. Yliluonnollista pelottavampia asioita löytyy aivojen sopukoista.

Swinton tekee tuttuun tapaansa upeaa työtä usvan keskeltä hitaasti paljastuvan aavetarinan pääosissa.

Esitysajat: To 30.3. klo 15.30 ja pe 31.3. klo 18.00

Aki Lehti

5. Superposition (Tanska, 2023)

Alkuvuoden parhaimpiin kuuluva tieteiskauhuelokuva tulee Tanskasta. Debyyttiohjaaja Karoline Lyngbyen Superposition ei ehkä ole lähtöasetelmaltaan maailman omaperäisin. Doppelgänger-tarina vaikuttaa aluksi suht perinteiseltä kauhulta, mutta muuttuu tieteiselementtien ja toimivien yllätysjuonenkäänteiden avulla joksikin aivan muuksi.

Kööpenhaminalaispariskunta Stine (Marie Bach Hansen) ja Teit (Mikkel Boe Følsgaard) hyppää pois oravanpyörästä. He muuttavat vuodeksi Ruotsiin, metsään keskelle ei-mitään. Pikkumökissä järvenrannalla asustavan parin ideana on analysoida kriisissä olevaa suhdettaan äärirehellisen podcastin avulla. Mukana muuttaa myös Nemo-pikkupoika, joka eräänä päivänä katoaa. Metsästä löytyvä hysteerinen juniori väittää kivenkovaa, etteivät Stine ja Teit ole hänen vanhempiaan.

Superpositionin kaksoisolentokertomus ei tarjoa helppoa jaottelua hyvään ja pahaan, vaan esittelee rinnakkaisuniversumien identtisiä ihmisiä useasta näkökulmasta. Yliluonnollisen kauhun ja scifi-trillerin kanssa samaan pakettiin mahtuu myös tarkkaa pohdintaa perhe-elämän perusongelmista. Hyvin toimeentulevien kalliit elämänlaadunparannushömpötykset ja downshiftaamiset saavat myös kyytiä.

Pariskunta etsii ja löytää ruotsalaismetsästä kirjaimellisesti itsensä. Superpositionin dualismi alkaa heti ensimmäisistä kuvista. Sine Brookerin tyylikkäästi kuvaamat heijastukset ja peilikuvat ovat kiehtovan karmivia. Metsä humisee mökin ympärillä kauniin uhkaavana. Tunnelmaa tehostaa Pessi Levannon musiikki. Soundtrack on jo kuunneltavissa kaikkien suoratoistopalveluiden lisäksi myös Levannon virallisella YouTube-kanavalla.

Toivottavasti myös itse leffa pääsee laajempaan levitykseen. Mukavan haastava Superposition kelvannee genrefanien lisäksi myös muille elokuvanystäville.

Esitysajat: Ke 29.3. klo 19.00 ja la 1.4. klo 12.00

Aki Lehti

6. Hunt (Etelä-Korea, 2022)

The Squid Gamen hymypoikana kansainväliseen kuuluisuuteen pongahtanut Lee Jung-jae nähdään seuraavaksi linssin edessä ja takana näyttelijän debyyttiohjauksessa Hunt. Kylmän sodan aikaiseen Etelä-Koreaan sijoittuva trilleri poikkeaa tunnelmaltaan merkittävästi Netflixin yllätyshitistä, minkä lisäksi Jung-jae pääsee esittelemään näyttelijänlahjojaan laajemmin.

Kansainväliselle yleisölle Hunt saattaa olla kuitenkin aavistuksen vaikeaselkoinen elokuva katsottavaksi, sillä se pohjautuu Etelä- ja Pohjois-Korean poliittisesti tulenarkaan ajanjaksoon 1980-luvun alkuun. Ohjaajan mukaan elokuva on ensisijaisesti kohdennettu juuri eteläkorealaisille nuorille, eikä aihetta saati valtioiden poliittista historiaa ole juuri käsitelty suomalaisessa opetussuunnitelmassa.

Tästä huolimatta juoni onnistuu vetämään puoleensa päähenkilöiden välisen jännitteen voimin, vaikka laajemmat yhteiskunnalliset taustat jäisivät hivenen pimentoon. Jung-jae ja Jung Woo-sung esittävät Etelä-Korean vakoojaviraston ulkoisen ja sisäisen yksikön johtajia, jotka saavat molemmat tehtäväkseen paljastaa organisaatioon pesiytyneen pohjoiskorealaisen myyrän.

Hunt rakentuu pitkälti juuri näiden kahden päähenkilön ympärille, kun epäilyt, salaisuudet ja syytökset alkavat nostaa päätään. Genrelle tuttuun tapaan luvassa on selkäänpuukotuksia, juonenkäänteitä ja poliittista manipulointia, kun vakoojien kaulalla kiristyvät silmukat uhkaavat käydä turhan tukaliksi. Tiivistunnelmallinen kerronta jaksaakin kannatella miltei loppuun asti, kunnes salaiseksi luokitellut dokumentit tippuvat käsistä aivan viime minuuteilla.

Lässähtävästä lopusta huolimatta Hunt on varsin mielenkiintoinen sukellus täkäläisittäin melko tuntemattomaan aiheeseen.

Esitysajat: La 1.4. klo 20.30

Joonas Pikkarainen

7. Nameless Gangster: Rules of the Time (Etelä-Korea 2012)

Etelä-Korean lähihistoria nousee valokeilaan myös Night Visionsin toisessa korealaissarjan tuotoksessa, Nameless Gangster: Rules of the Timessa. Jo vuonna 2012 julkaistu rikoselokuva sijoittuu 1980- ja 1990-luvun alun Busaniin, jossa korruptio ja rikollisuus rehottivat niin valtoimenaan, että hallitus joutui julistamaan sitä vastaan sodan.

Näiden lähtökohtien keskellä lähdetään seuraamaan veteraaninäyttelijä Choi Min-sikin (Oldboy, I Saw the Devil) esittämää korruptoitunutta tullivirkailijaa, joka potkut saatuaan löytää tuottoisan uuden uran vaarallisen gangsterijengin bisneskumppanina. Kattavien kontaktien ja vähän liiallisen itsevarmuuden avulla hän onnistuukin taiteilemaan pitkään lain molemmin puolin ja uskottelemaan olevansa kovakin tekijä, kunnes lankeemus käy viimein ylimielisen tekijän tielle.

Jong-bin Yoonin ohjaama ja käsikirjoittama gangsteridraama muistuttaa tyyliltään, rakenteeltaan ja kerronnaltaan Martin Scorsesen kulta-ajan tuotoksia. Usealla eri aikatasolla liikkuva raina seuraa Ik-hyun nousua ja tuhoa paikoin humoristisellakin otteella, kun tämä juonittelee itsensä häikäilemättömän Choi Huyng-baen (Ha Jung-woo) rinnalle kaukaisten sukulaissiteiden turvin. Rikoksia suurempaan rooliin nouseekin näiden kahden henkilön välinen suhde.

Nameless Gangster: Rules of the Time tuntuu hyvällä tapaa ikäistään vanhemmalta elokuvalta aikakaudelta, jolloin valkokankaan suuret eepokset keskittyivät ihmisiin, eivät erikoistehosteisiin.

Esitysajat: to 30.3. klo 21.50

Joonas Pikkarainen

8. How to Blow Up a Pipeline (USA, 2022)

Kahdeksan nuorta saapuu omia reittejään samaan Teksasin erämaassa sijaitsevaan autioon rakennukseen. Muutaman tuttavallisen tervehdyksen jälkeen itse kukin siirtyy puuhaamaan omiaan talon lähimaastossa. Osa sekoittaa lannoitteita tynnyrissä, toinen kolvaa piuhoja ja yksi leikkii kemistiä erillisessä vajassa. Kun elokuvan nimi on How to Blow Up a Pipeline, on pisteet helppo yhdistää toisiinsa.

Daniel Goldhaberin ohjaama loistava ekotrilleri onnistuu vetämään puoleensa kutkuttavan vähäeleisellä kerronnalla, joka herättää välittömästi katsojan mielenkiinnon. Keitä nuoret ovat? Mitä he oikein aikovat? Taustoja avataan takaumilla, joiden käyttö useimmissa elokuvissa ei toimisi. Daniel Garberin leikkaus onnistuu sen sijaan ylläpitämään veitsenterävän jännityksen ja rytmittää tarinaa taidokkaasti. Kohtaus kohtaukselta katsojalle paljastuu hiljalleen päähenkilöiden syyt ja taustat näiden osallistumisesta skenaarioon, jonka lopputuloksesta ei ole varmuutta.

How to Blow Up a Pipeline perustuu Andreas Malmin samannimisen kirjaan ja sovittaa fiktioksi sen ydinajatuksen. Kirjailija kritisoi teoksessaan ilmastotoiminnan pasifistisuutta ja ehdottaa sabotoinnin olevan luonnollinen osa ilmastoaktivismia. Nykymaailmassa ajatus tuntuu kieltämättä voimakkaalta, mikä tuntuu myös elokuvaa katsellessa aina vatsanpohjassa asti. Silti tekijät eivät saarnaa tai moralisoi, vaikka oma puoli on leffaan selkeästi valittu.

Harvoin näkee tällaista elokuvaa, jonka painostava tunnelma jaksaa kannatella alusta loppuun saakka. How to Blow Up a Pipelinessa yhdistyy monia eri tasoja, joita tukevat niin erinomaiset näyttelijäsuoritukset, taitava kuvaus kuin loistavasti kirjoitetut hahmot. Jos ilmastoahdistus ahdistaa, tämä elokuva ei suoranaisesti helpota tuskaa, mutta se saattaa herättää halun nousta barrikadille.

Esitysajat: Pe 31.3. klo 15.30 ja la 1.4. klo 14.15

Joonas Pikkarainen

9. The Civil Dead (USA 2022)

Clay Tatumin ensimmäinen pitkä elokuva The Civil Dead viehättää ideallaan, mutta valitettavasti ajatusta ei onnistuta jalostamaan sen pidemmälle. Yhdessä Whitmer Thomasin kanssa käsikirjoitettu komediaelokuva seuraa ponnistelevaa valokuvaajaa (Tatum), jonka löhöilysuunnitelmat menevät roskiin, kun tämän epätoivoinen vanha ystävä (Thomas) palaa kuvioihin haudan takaa.

Juonen hirtehinen lähtökohta tuo oman twistin tuttuun slacker-genreen, mutta se ei onnistu peittämään sitä, etteivät tekijät tiedä itsekään, mitä he elokuvaltaan oikein haluavat. Puhtaana komediana The Civil Dead onnistu toki viihdyttämään muutamaan otteeseen, mutta Tatum ja Thomas eivät malta lisätä soppaan muitakin aineksia aina kauhusta lähtien. Laajempana teemana elokuva yrittää kai käsitellä yksinäisyyttä – niin oma-aloitteista kuin tahatonta – kunnes päättää lopulta sivuuttaa sen kuitenkin kokonaan.

Tiukemmalla fokuksella ja käsikirjoituksen hienoisella työstöllä The Civil Dead voisi olla pirullisen hauska ja oivaltava elokuva. Nyt se junnaa kuitenkin paikallaan, toistaa etenkin dialogin osalta itseään ja yrittää olla liian monta asiaa samanaikaisesti. Vaikka sekoilussa on välillä hetkensä, leffa jättää lopulta kylmäksi.

Esitysajat: Ke 29.3. klo 16.30 ja la 1.4. klo 12.00

Joonas Pikkarainen

Night Visionsin koko ohjelmisto löytyy täältä.