Uusimmat

Night Visions tulee taas – Katsoimme festivaalin elokuvista etukäteen viisi: ”Tätä leffaa ei voi unohtaa sen kerran nähtyään”

08.04.2019 12:00 Aki Lehti & Tuukka Hämäläinen

Night Visions –festivaali on vankka kevään merkki. Leffakekkerit järjestetään taas tällä viikolla Helsingissä, ja luvassa on kymmeniä genreleffoja ja muita kummallisuuksia. Muropaketti tutustui Night Visionsin ohjelmistoon katsomalla elokuvista ennakkoon viisi.

Night Visions – Back to the Basics 2019 käynnistyy keskiviikkona 10. huhtikuuta ja päättyy sunnuntaina 14. huhtikuuta. Festivaalin ohjelmistoon voit tutustua tarkemmin täällä. Alla Muropaketin toimittajien mietteet kiehtovasta Memory-dokumentista, tummasävyisestä Brother’s Nest –komediasta, pieneksi pettymykseksi muodostuneesta The Man Who Killed Hitler and Then Bigfootista, upeasta intialaiskauhuleffa Tumbbadista ja käsiin leviävästä brasilialaiskauhuleffa The Nighshifteristä.

MEMORY: ORIGINS OF ALIEN

Jos lasket itsesi alkuperäisen Alien – kahdeksas matkustaja -elokuvan (1979) faniksi, sinun täytyy nähdä Memory. Alexandre O. Philippen ohjaama (lue tuore haastattelumme täältä) dokumentti on nimittäin paljon enemmän kuin perinteinen making of -dokkari, jollaisia Aliens-sarjasta on ennenkin nähty.

Tavanomaisen behind the scenes -kuvaston sijaan Memory keskittyy elokuvan syntyhistoriaan, syvempiin merkityksiin ja moninaisiin vaikutteisiin aina mytologioista lähtien. Philippe päästää ääneen dokumentissaan paitsi elokuvantekijät myös elokuvakulttuuriin perehtyneen asiantuntijat, ja elokuva löytää Alienin taustalta niin H.P. Lovecraftin tarinat kuin taidemaalari Francis Baconin visiotkin.

Kokonaisuus on valitettavasti vähän epätasainen, ja loppua kohden tulee jo vähän kiire. Tämä saattaa johtua siitä, että kuten Philippe haastattelussani kertoi, sai Memory alkunsa vain yhteen Alienin avainkohtaukseen keskittyvänä dokumenttina. Pienet ongelmat on kuitenkin helppo sivuuttaa, sillä dokumentin tapa käsitellä Alienia on lähempänä elokuvatutkimuksen syvällistä analyysia kuin kevyttä pop-dokkaria.

– Tuukka Hämäläinen

BROTHER’S NEST

Australialaisen ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Clayton Jacobsonin elokuva on pienimuotoinen helmi, joka toimii juuri siksi, että se on tunnelmaltaan intiimi ja toteutukseltaan minimalistinen. Tyyliltään Jacobsonin itsensä ja veljensä Shane Jacobsonin tähdittämä Brothers’ Nest on niin musta komedia, että loppua kohden on huumorin sävyjä enää vaikea löytää kaiken pimeyden keskeltä.

Jo tarinan lähtökohta on kutkuttava: Jacobsonien esittämät veljekset Terry ja Jeff saapuvat lapsuudenkotiinsa valmistautumaan veritekoon. Äiti on kuolemassa syöpään ja testamenttiin on kirjattu, että rakennus ja maat periytyvät hänen uudelle miehelleen Rodgerille. Pojat eivät näekään muuta keinoa kuin pistää isäpuolensa hengiltä ja saada tapahtunut näyttämään itsemurhalta.

Brothers’ Nest on niitä elokuvia, joista ei kannata alkuasetelmaa enempää paljastaa. Selvää on kuitenkin, ettei tällaisessa tarinassa mikään tule sujumaan Jeffin neuroottisen tarkkojen suunnitelmien mukaan. Kun konflikteja sitten auttamatta tulee, kaivetaan vanhat kaunat esiin. Etualalle nousee osaava dialogi, jossa tummat sävyt ja pohjimmiltaan absurdi tilanne kietoutuvat toisiinsa herkullisesti.

– Tuukka Hämäläinen

THE MAN WHO KILLED HITLER AND THEN THE BIGFOOT

Jos olet kyllästynyt elokuviin, jotka etenevät perinteisesti ja noudattelevat klassisia kerronnan rakenteita, voi Robert D. Krzykowskin esikoisohjaus olla juuri sinun mieleesi. Kaverin itsensä tuottamassa ja käsikirjoittamassa teoksessa yhdistyy käytännössä kolme hyvin erilaista elokuvaideaa, jotka edustavat vieläpä kolmea eri genreä.

Nimensä puolesta The Man Who Killed Hitler and Then The Bigfootin voisi kuvitella tarjoileva Troma-henkistä sekoilua täysin kieli poskella. Siksi onkin yllättävää, että elokuvan kerronta on enimmäkseen verkkaista ja sävyltään aika säyseää. Tarinasta ei takaperoisen rakenteen vuoksi kannata paljastaa otsikkoa enempää, vaikka eivätpä käänteet nyt varsinaisesti yllättämään pääse.

The Man Who Killed Hitler and Then The Bigfoot jakaa varmasti mielipiteitä, viime kädessä epätasaisen tarinan ja poukkoilevan tyylin vuoksi. Voin kuitenkin kuvitella monien myös pitävän siitä tosissaan. Pääosassa viiksiensä seasta muriseva Sam Elliott on jälleen oma, luotettava itsensä, ja sivuosissa on mukana sellaisia kelpo näyttelijöitä kuin Caitlin FitzGerald (Masters of Sex) ja kymmenistä rooleista tutut Ron Livingston ja Larry Miller. On itse asiassa harmi, kuinka vähän näitä näyttelijöitä lopulta näkyykään.

– Tuukka Hämäläinen

TUMBBAD

Intialainen kauhu on viime aikoina ollut aiempaa enemmän esillä valtavirrassa, sillä sitä on nähty esimerkiksi Netflixin Ghoul-sarjassa. Faneja lukuun ottamatta kovin moni tuskin osaa nimetä montakaan hyvää intialaista kauhuelokuvaa. Tilanne muuttuu nyt taatusti, sillä Tumbbad-leffan nimi jää aivan varmasti jokaisen sen nähneen mieleen.

Tumbbad ammentaa hindumytologiasta, ollen silti todella kaukana perinteisestä Bollywood-meiningistä. Rahi Anil Barven ohjaus on upean näköinen kauhuelokuva, jonka kuvaus, leikkaus, maskeeraus, äänisuunnittelu ja erikoistehosteet toimivat kaikki loistavasti. Tyyliltään erilaisten elokuvien vertailu on ehkä turhaa, mutta totean silti Tumbbadin kauheuksien näyttävän hienommilta kuin esimerkiksi vähän aikaa sitten ensi-iltansa saaneen Jordan Peelen Us-pelotteluhitin.

Tumbbad toimii sitä paremmin, mitä vähemmän siitä tietää etukäteen, joten ei kerrota tällä kertaa juonesta mitään. Joku kuvaili Tumbbadia elokuvaksi, joka on kuin David Cronenbergin ohjaama There Will Be Blood, sekasikiö body horroria ja kertomusta ihmisen ahneudesta. Ahdistava ja upean näköinen teos ansaitsisi päästä laajempaan levitykseen. Näin ei taatusti tapahdu, joten kehotan katsomaan elokuvan kankaalta nyt kun se on mahdollista, myös niiden jotka eivät kauhusta yleensä välitä.

Tumbbad on yksi viime vuosien parhaista kauhuelokuvista.

– Aki Lehti

THE NIGHTSHIFTER

Brasilialaisen The Nightshifterin juonikuvaus vaikuttaa luettuna oikein lupaavalta. Se onkin ihan pätevää kauhuviihdettä, jonka ensimmäinen tunti toimii hienosti. Loppupuolella leffa leviää vähän käsiin, muuttuessaan turhan tutuksi kummituskauhuksi.

Dennison Ramalhon ohjaustyön pääosassa nähdään Daniel de Oliveira Stênion roolissa. Hän on muuten tavallinen perheenisä, mutta pystyy puhumaan kuolleiden kanssa. Juttuseuraa riittää, sillä mies on töissä ruumishuoneella. Stênio tekee kuitenkin virheen pyytäessään apua kuolleilta tajutessaan vaimonsa pettävän häntä.

Rikollisten ruumiit tekevät selvää vaimosta ja tämän rakastajasta, jonka johdosta jokin yliluonnollinen alkaa jahdata Stêniota ja hänen lapsiaan. Elokuvan alkupuolella gorekohtaukset sekoittuvat nätisti perhedraamaan, mutta lopun kummituspelottelu on nähty aivan liian monta kertaa ennenkin.

The Nightshifter ei paljasta missään vaiheessa miksi Stênio kykenee puhumaan kuolleille, mutta selittää muita asioita aivan turhaan auki.

– Aki Lehti