Night Visions tulee taas – Katsoimme ja arvioimme festivaalin 41 elokuvasta kahdeksan ennakkoon

Night Visions -festivaalin Maximum Halloween 3018 käynnistyy ensi keskiviikkona. Helsingin Kinopalatsissa esitetään 21.-25. marraskuuta kymmeniä pitkiä elokuvia ja kourallinen lyhyempiä vielä päälle.

Muropaketin elokuvatoimitus katsoi Night Visionsin elokuvista ennakkoon kahdeksan. Mukana oli pari vanhaa ”klassikkoa” ja useampi tuoreempi elokuva tältä vuodelta.

American Ninja (1985) ja American Ninja 2: The Confrontation (1987)

Vuonna 1985 julkaistu American Ninja sekä sen kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt jatko-osa ovat oman aikansa tuotteita, joilla ei tänä päivänä ole enää oikeastaan kuin nostalgia- ja huumoriarvoa. Puolalaisen Sam Firstenbergin ohjaamat toimintaelokuvat sisältävät kaikkea sitä, mitä B-luokan kasaritoimintaelokuva voikaan sisältää – mustiin pukeutuneita ninjoja myöten.

Yhdysvaltain armeijan Filippiineillä sijaitsevaan tukikohtaan sijoittuvassa ensimmäisessä elokuvassa taistellaan paikallista huumekeisaria ja tämän “armotonta” ninja-armeijaa vastaan. Toisessa osassa sijainti vaihtuu Karibian saarelle, ja vastassa ovat geenimuunnellut ninjat.

James Dean -kloonilta näyttävästä Michael Dudikoffista hetkeksi toimintatähden tehneessä American Ninjassa toiminta on herttaisen kömpelöä ja höperöillä ääniefekteillä sekä hulvattomalla musiikilla höystettyä. Nykypäivänä Dudikoffia ei tosin millään voisi sanoa vakuuttavaksi martial arts -näyttelijäksi, sen verran harjaantumatonta hänen huitomisensa on.

– Helinä Laajalahti

Avenging Force (1986)

Jossakin päin maailmaa toisena American Ninjana markkinoitu Avenging Force julkaistiin Ninjojen välissä vuonna 1986. Sam Firstenbergin ohjaamassa toimintaseikkailussa nähdään samat päänäyttelijät – Michael Dudikoff ja Steve James – kuin American Ninjoissakin, mutta juoni on täysin erilaisesta maailmasta.

Avenging Forcessa nuoren sisarensa kanssa elävä ex-CIA-agentti (Dudikoff) päätyy äärioikeistolaisen ryhmän järjestämän ampumavälikohtauksen keskelle vieraillessaan senaattiin pyrkivän ystävänsä (James) luona. Luvassa on aimo annos B-luokan toimintaa, mutta aiheensa vuoksi Avenging Force tuntuu edelleen yllättävän ajankohtaiselta.

Myös elokuvan toimintakohtaukset ovat sähäkän jouhevia. Avenging Forcea voikin suositella ihan ilman nostalgiakakkuloitakin.

– Helinä Laajalahti

The Cleaning Lady (2018)

Kanadalaisen Jon Knautzin ohjaama ja käsikirjoittama The Cleaning Lady on hidastempoinen kauhujännäri, joka ei mässäile äkkisäikytyksillä tai ääniefekteillä. Se tosin ottaa luulot pois katsojasta jo alkukohtauksellaan, jossa laitetaan hiiriä tehosekoittimeen.

Kosmetologina toimiva Alice (Alexis Kendra) koittaa lopettaa suhteensa varattuun mieheen, mutta on addiktoitunut rakkauden tunteeseen. Hänen elämäänsä astuu kasvoistaan pahasti arpeutunut, ujolta vaikuttava Shelly (Rachel Alig), jonka kanssa Alice ystävystyy. Pian Shellyn menneisyydestä paljastuu pintaa syvempiä arpia, jotka muuttavat kaikkien elämän perustavalla tavalla.

Vastattuaan alussa esittelemiinsä, draamallisempiin kysymyksiin, The Cleaning Lady pistää gore-vaihteen päälle ja ottaa käyttöön suhteellisen perinteiset genren keinot juonenkuljetuksessa. Leikkaus pysyy kuitenkin aisoissa ja kameran liike hidastempoisena. Vaikka The Cleaning Lady selkeästi sijoittuu nykyaikaan, sen visuaalisuudessa on veikeän häiriintynyttä retro-tunnelmaa.

– Helinä Laajalahti

The Lifechanger (2018)

Justin McConnellin ohjaama ja käsikirjoittama The Lifechanger on oikein positiivinen yllätys, pikkubudjetin kauhupätkä varustettuna omaperäisellä juonella. Päähenkilö Drew on olosuhteiden pakosta sarjamurhaaja, sillä hän on muodonmuuttaja, jonka on pakko vähän väliä ottaa joku hengiltä, jotta voi muuttua tämän näköiseksi. Syynä on se, että Drew ei pysty pysymään yhdessä kropassa kovin pitkään ennen kuin se alkaa mädäntyä elävältä.

Ulkonäön lisäksi muodonmuuttaja saa itselleen ainakin osan murhaamansa ihmisen muistoista ja tunteista. Jokin aika sitten Drew rakastui Julia-nimiseen naiseen, mutta joutui tietysti jättämään tämän siirtyessään seuraavaan kroppaan. Hän stalkkaa edelleen entistä naisystäväänsä, yrittäen saada itselleen kehon jonka avulla voisi päästä jälleen intiimiin kanssakäyntiin Julian kanssa.

Tahti, jolla muotoa täytyy muuttaa, alkaa jostakin syystä kiihtyä, joten myös viranomaiset kiinnostuvat lisääntyneistä murhista. Päähenkilön ulkonäkö vaihtuu siis jatkuvasti, mutta McConnell saa hahmon tuntumaan samalta läpi koko leffan, on hän sitten mies tai nainen, nuori tai vanha. Tässä auttaa antisankarin kertojaääni, jona toimii Bill Oberst Jr. Ohjaaja saa katsojan välittämään antisankarista ja olemaan hänen puolellaan. Sen enempää spoilaamatta lopun juonenkäänne sai jopa vähän herkistymään.

The Lifechanger ei selittele turhia, vaan menee suoraan asiaan. Periaatteessa leffa on body horroria, johon on sotkettu sekaan trilleriä ja vinksahtanutta romantiikkaa. Lisäpisteet elokuva saa siitä, että suurin osa rujoista murha- ja muodonmuutoskohtauksista on toteutettu vanhan koulukunnan erikoistehosteilla, unohtaen CGI-efektit. Näin pienellä budjetilla tehosteet olisivat taatusti näyttäneet kamalilta tietokoneilla tehtyinä.

The Lifechanger vie hyvin todennäköisesti Justin McConnellin suurempien produktioiden pariin.

– Aki Lehti

The Unthinkable (2018)

Victor Danellin erikoisella taiteilijanimellä Crazy Pictures ohjaama ja osin käsikirjoittamakin The Unthinkable (alkuperäisnimeltään Den Blomstertid Nu Kommer eli Suvivirsi) on kiehtova genrehybridi, joka käynnistyy rouheana pohjoismaisena draamana, liukuu pian trilleriksi ja äityy lopulta toiminnaksi. Pakka pysyy kuitenkin yllättävän hyvin kasassa, vaikka taustakertomuksen realistisuus jakaa aivan varmasti mielipiteitä.

Tarinan keskiössä on Alex (toinen käsikirjoittaja Kristoffer Nordenrot), joka lähtee teini-ikäisenä kotoaan ovet paukkuen ja jättää taakseen niin äkkipikaisen isänsä Björnin (Jesper Barkselius) kuin tyttöystävänsä Annankin (Rahalla saa -elokuvista tuttu Lisa Henni). Tarina jatkuu vuosien kuluttua, Alexin ollessa menestynyt muusikko, kun Tukholmaan tehdään sarja pommi-iskuja ja kansakunta joutuu sekasorron valtaan. Alexin tie vie takaisin kotiseudulle, ja tulehtuneet välit joutuvat koetukselle kaoottisen tilanteen kiristyessä äärimmilleen.

Vaikka henkilökohtaisesti pidinkin alkupuolesta rosoisesta draamasta enemmän, pysyy Danellin ohjaus yllättävän hyvin kasassa, vaikka genre vaihtuukin. Vasta loppurytinöissä koetellaan tosissaan uskottavuuden rajoja, mutta sittenkin The Unthinkable pysyy vähintäänkin viihdyttävänä.

– Tuukka Hämäläinen

What Keeps You Alive (2018)

Colin Minihanin ohjaama ja käsikirjoittama What Keeps You Alive on lähtöasetelmaltaan omaperäinen selviytymiskauhistelu, joka onnistuu oikeasti pari kertaa yllättämään katsojan. Parhaimmillaan näyttävästi kuvatussa elokuvassa Jackie (Hannah Emily Anderson) tuo vaimonsa Julesin (Brittany Allen) viettämään 1-vuotishääpäivää sukunsa metsämökille. Kaikki alkaa kuitenkin suistua raiteiltaan, kun Jackien lapsuudenystävän Sarah (Martha MacIsaac) ajaa yllättäen pihamaalle ja alkaa avata vanhoja haavoja.

What Keeps You Alivessa parasta on ennustamattomuus, ja myös elokuvan trailerit on kasattu yllättävän huolella siten, etteivät edes alkupuolen juonenkäänteet täysin paljastu. Elokuvassa on myös yksittäisiä todella kauniita otoksia, ja Kanadan metsämaisemia käytetään erinomaisesti hyväksi.

Valitettavaa on, että Minihanin elokuva luulee olevansa syvällisempi kuin onkaan, eikä se onnistu lopulta tekemään mitään kiinnostavaa kosiskelemassaan horror of personality -genressä. Etenkin elokuvan loppupuolella hahmojen uskottavuus alkaa ontua ja heidän päätöksestä ärsyttää. Mutta ainakin sitä ennen on nähty pari kutkuttavaa kohtausta ja kenties tahattoman koominen soutukilpailu.

– Tuukka Hämäläinen

The Wind (2018)

Amerikansuomalaisen Emma Tammen esikoispitkä The Wind on melko varmasti syksyn Night Visionsin voimakkain elokuva – tai jos ei ole, on luvassa poikkeuksellisen kovatasoinen festari. The Wind on uuden sukupolven kauhua, joka tuo mieleen niin The VVitchin (2015) ja It Comes at Nightin (2017), mutta on tulkinnallisesti niitä rikkaampi – ja ainakin omaan makuuni ihan vaan laadukkaampi.

1800-luvun lopulle jonnekin Yhdysvaltain rajaseudulle sijoittuva, intiimi kauhuelokuva kertoo tarinan lapsensa menettäneestä Elizabeth Macklinista (Caitlin Gerard), joka asuu keskellä ei-mitään miehensä Isaacin (Ashley Zuckerman) kanssa. Pariskunnan pitkä hiljaiselo murtuu, kun naapurin autiotaloon muuttaa uusi pariskunta, Emma Harper (Julia Goldani Telles, mm. Slender Man) ja miehensä Gideon (Dylan McTee), joiden taloudessa ei kaikki ole kohdallaan.

Vai murtuiko hiljaisuus jo aiemmin? Kolmella eri aikatasolla etenevä kertomus rakentuu pala palalta ja punoo yhteen kiehtovan painajaisen. Tammen ohjauksen ja Teresa Sutherlandin käsikirjoituksen summaa tekee mieli kutsua feministiseksi kauhuelokuvaksi, ja siinä risteytyvät monet painavat teemat uskonnosta ja mielenterveydestä aina miehen ja naisen valta-asetelmaan parisuhteessa. Kauhuelokuvana The Wind myös luottaa pikemminkin karmivaan tunnelmaan ja pitkiin, lakonisiin ottoihin kuin jump scare -säikäyttelyyn, vaikka pari kertaa sitä katsoessaan tuleekin hätkähtäneeksi.

– Tuukka Hämäläinen

Night Visionsin kaikki elokuvat löytyvät esitystietoineen festivaalin kotisivuilta.