Uusimmat

Pika-arvio: Itsemurhia, kiusaamista ja hyväksikäyttöä – Netflixin 13 Reasons Why on erilainen nuortensarja

02.04.2017 13:38 Aki Lehti

Uutuusdraama käsittelee vakavia aiheita, mutta on myös hauska ja viihdyttävä.

Netflixin 13 Reasons Why -sarja perustuu Jay Asherin saman nimiseen kirjaan, joka on julkaistu myös suomeksi vuonna 2014 nimellä 13 syytä. Sarjan kohdeyleisö on nuoret, mutta se käsittelee nykynuorten maailmaa sen verran taitavasti ja realistisesti, että tätä voi suositella myös aikuiselle katsojalle.

Perusidea selviää heti ensi minuuteilla: Katherine Langfordin esittämä 17-vuotias Hannah Baker on tappanut itsensä. Hänen itsemurhaviestinsä on normaalista poikkeava, sillä Hannah on nauhoittanut c-kaseteille tuntikaupalla pohdintaa siitä, kuinka 13 eri ihmistä hänen elämässään ovat syyllisiä hänen tekoonsa. Kasetit päätyvät Dylan Minnetten näyttelemän Clay Jensenin kuunneltaviksi, joka oli rakastunut Hannahiin, mutta ei saanut kerrottua tunteitaan nuoren naisen vielä eläessä.

Hannah ei vain syyttele nauhoilla ihmisiä, sillä hän pohtii ja kertoo myös kuinka kukin olisi voinut auttaa häntä. Hän ei säästele myöskään itseään ja miettii mitä itse kukin olisi voinut tehdä toisin.

13 Reasons Why sanoo asiat suoraan. Se kertoo muun muassa kiusaamisesta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, perättömistä juoruista, sosiaalisista paineista, somen negatiivisista puolista ja siitä kuinka itsemurha vaikuttaa teon tehneen läheisiin ihmisiin.

Sarja hyppii näppärästi nykyhetken ja menneen välillä, joiden tapahtumat on leikattu kekseliäästi yhteen. Hahmoja on mukana melkoinen määrä, mutta sarja lepää päähenkilöidensä harteilla. Langfordin ja Minnetten välillä on kemiaa ja he tekevät Hannahin ja Clayn hahmoista kaikkinen kliseineen aidon tuntuisia teini-ikäisiä. Normaalista poiketen sarja laittaa hahmonsa myös puhumaan kuten oikeat nuoret. Elokuvana tämä saisi ainakin Yhdysvalloissa K16-, eli R-leiman runsaan kiroilunsa takia.

13 Reasons Why on tv-viihdettä, joka käsittelee tärkeitä ja vakavia asioita. Nuorille monet sen näyttämistä kauheuksista ovat todennäköisesti liiankin tuttuja ja vanhempi katsoja oppii ehkä jotain uutta.

13 Reason Why:n kaikki 13 jaksoa ovat nyt katsottavissa Netflixissä.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat