Toimittajan puheenvuoro ”Kiitos ei bingettämiselle – Sarjoja viikkotahtiin katsoessa innostus säilyy pidempään ja sisimpään laskeutuu rauha”

Suoratoistopalveluiden myötä tv-sarjojen putkeen ahmimisesta on tullut tavallista. Mutta olisiko viikkotahtiin katselu sittenkin parempi vaihtoehto?

Suoratoistopalveluiden myötä bingettämisestä eli tv-sarjan jaksojen putkeen ahmimisesta on tullut vähän liiankin helppoa. Myönnän, vielä jokunen aika sitten en olisi voinut kuvitellakaan kirjoittavani tällaista tekstiä. Olin nimittäin täysin sitä mieltä, että sarjan tuotantokaudesta pitää julkaista kaikki jaksot kerralla, koska jakso-viikossa -tahti oli aivan liian hidasta.

Mutta kun tarpeeksi paljon katsoo elokuvia ja tv-sarjoja, mikään ei kohta tunnu enää miltään. On lähes turta olo, mutta kroppa pakottaa katsomaan koukuttavaa sarjaa jakso toisensa jälkeen. Harvasta sarjasta jaksaa innostua kovinkaan pitkäksi aikaa, kun kausi on ahmaistu yhden viikonlopun (tai pahimmassa tapauksessa yhden päivän) aikana kokonaan.

Sitä on kuin addikti. Entinen loppui, mitäs seuraavaksi? Uutta fiksiä vaan putkeen.

Tutkimukset kertovat, että analogia on oikeastikin totta. Aivomme suhtautuvat tv-sarjan bingettämiseen samalla tavalla kuin vaikkapa huumeisiin. Katsominen vapauttaa onnellisuushormoni dopamiinia, joka saa aikaan hyvän olon. Elimistö on sitä mieltä, että tämähän on hyvä juttu ja alkaa vaatia sitä lisää. Ja kun sarja loppuu ja samalla dopamiinin tuotanto elimistössä vähenee, ihmiseen iskee usein suoranainen masennus.

Alkuvuoden aikana olen löytänyt uudenlaisen rauhan katsoa sarjoja jälleen myös viikkotahtiin. Kaikki oikeastaan alkoi The Last of Usista, jonka (keskeneräiset) ennakkojaksot päätin jättää väliin ja seurata sarjaa niin sanotun taviskatsojan tahtiin. Huomasin pian odottavani maanantaita ja uutta jaksoa innolla, ja tätä innostusta venytettiin mukavasti usean viikon mitalle.

The Last of Usin jälkeen sama jatkuu HBO Maxilla Successionin ja Barryn viimeisten kausien kanssa.

Muutin muutama vuosi sitten asuntoon, jossa ei ollut omaa saunaa. Vuosikaudet minulla oli sellainen ollut, mutta tuolloin jouduin opettelemaan uuteen arkeen viikottaisen saunavuoron kanssa. Kävi niin, että aloin taas nauttia saunomisesta. Aloin odottaa sitä hetkeä, jolloin pääsen tunnin ajaksi kaikkien vaatimusten ulottumattomiin, nauttimaan ja rentoutumaan pelkästään hetkessä.

Tuntui, että opettelin nyt tekemään samoin sarjojen suhteen, päästin irti pakon tunteesta ja aloin yhdistää tv-sarjan katsomisen rentoutumiseen. Odotuskin muuttui turhautuneesta innostuneeksi. Ja kun vielä yhdistin nämä kaksi, ja muutenkin rentouttavan saunavuoron jälkeen aivot mukavasti pehmentyneinä pääsi katsomaan YHDEN uuden jakson seuraamaansa sarjaa (alkuvuonna näitä itselläni olivat myös Disney+:lla Big Skyn kolmas kausi sekä mainio Fleischman is in Trouble), olosta tuli mukavan raukea.

Tämän rauhallisuuden tajuaminen on ollut mielenkiintoista. Sarjoja todellakin voi edelleen katsoa myös jakso viikossa -tahtiin.

Ehkä tämä (edes hetkellinen) paluu vanhaan johtuu siitä, että Netflixistä on viime aikoina tullut vähemmän mitään valtavan kiinnostavaa uutta (noh, tuli sieltä Beef, joka piti katsoa kerralla putkeen) ja on joutunut vähän kuin pakon edessä kääntymään muiden palveluiden maltillisempaan julkaisutahtiin.

En jeesustele ja väitä, etten edelleenkin katsoisi kausia myös putkeen. Olen sitäkin tehnyt tämän rauhallisemman tahdin ohella. Välillä on vaan hyvä havahtua aiheen äärelle ja kokeilla toisenlaistakin tapaa. Ei kaiken aina tarvitse edetä turbovauhtia, vaan nautiskella voi välillä vähän rauhallisemminkin. Edes hetken. Hyvää sarjaa viikkotahdilla katsoessa riittää sitä dopamiiniakin pidemmälle ajalle!