Uusimmat

Toimittajan puheenvuoro: Matrix-fanit pettyivät isosti 15 vuotta sitten – toivottavasti neljättä elokuvaa ei koskaan tehdä

16.05.2018 09:07 Tatu Junni

Matrix Reloaded täytti juuri 15 vuotta.

Kesällä 1999 ensi-iltansa saanut (The) Matrix oli mullistava scifi-elokuva, joka paitsi vangitsi hyvin ajan hengen myös jätti jälkensä historiaan.

Kun elokuvan vahvistettiin saavan vuonna 2003 peräti kaksi jatko-osaa, oli moni innoissaan.

Wachowskin sisarusten ohjaaman Matrix Reloadedin maailmanensi-ilta järjestettiin Yhdysvalloissa 7. toukokuuta 2003. Varsinaisen ensi-iltansa elokuva sai 15. toukokuuta. Suomeen Matrixin jatkoa jouduttiin odottamaan 21. toukokuuta asti.

Se oli pitkä viikko se.

Eikä Matrix Reloaded valitettavasti ollut odotuksen ja kaiken hypen arvoinen. Elokuva ei saanut kriitikoilta tai yleisöltä täystyrmäystä, mutta ilmassa oli selvästi tyrmistystä: että neljän vuoden kuuliainen odotus palkittiin sitten luolareiveillä, rastakummituksilla ja filosofisella hölynpölyllä.

Kiitti vaan!

Nykyään harva muistaa Matrix Reloadedista enää muuta kuin elokuvan näyttävimmät toimintakohtaukset. Silti suhtautuminen elokuvaan tuntuu olevan suopeampaa kuin Matrix-trilogian päätösosaan, marraskuussa 2003 ensi-iltansa saaneeseen Matrix Revolutionsiin.

Elokuvasarjan alamäki on havaittavissa hyvin Internet Movie Databasen arvosanoissa:

Matrix: 8,7/10

Matrix Reloaded: 7,2/10

Matrix Revolutions: 6,7/10

Ehkä ihan hyvä, ettei alkuperäistä elokuvasarjaa jatkettu enää pidemmälle!

Koko Matrix-trilogia on kestänyt aikaa kohtalaisen huonosti, vaikka etenkin ensimmäistä osaa katsoo yhä lämmöllä. Muistan yhä miltä tuntui astua Bristolin jo suljetusta elokuvateatterista lämpimään kesäyöhön nähtyäni Matrixin ensimmäistä kertaa.

Vuonna 1999 – melkein 20 vuotta sitten! – Matrixin tehosteet ja käsikirjoitus olivat valtavirran elokuvissa jotain täysin ennennäkemätöntä. Nykyään Matrixin veroisista tehosteista on tullut normi, ja kunnianhimoisempia tarinoita löytyy esimerkiksi Netflixistä ja HBO Nordicista pilvin pimein – ja ilman päälle liimattuja romansseja tai joulupukkia pitämässä kertauskurssia lukiotason filosofiasta.

Kuluvan vuoden maaliskuussa Hollywoodin menestyneimpiin käsikirjoittajiin lukeutuva Zak Penn kertoi tekevänsä parhaansa, jotta Matrix palaisi valkokankaalle:

”Olen työstänyt Matrixia nyt.  […] Se on tuotesarja, jonka haluaisin kipeästi tuoda takaisin. En voi mennä yksityiskohtiin, mutta olen häiriköinyt Warner Bros. -studiota vuosia, jotta Matrixia tehtäisiin lisää.”

Kuten Matrix Reloadedin ja Matrix Revolutionsin välissä julkaistu Animatrix-dvd osoitti yhdessä Matrix-sarjakuvien kanssa, Matrixin maailmassa riittää aineksia uusillekin tarinoille vielä Neon saagan jälkeenkin. Tekijöiden on kuitenkin oltava todella varovaisia neljättä elokuvaa tai rebootia suunnitellessaan. Epätasaisesta laadustaan huolimatta Matrix-trilogia on scifin ystäville yhä rakas klassikko, jota on kohdeltava silkkihansikkain.

Mahdollinen uusi elokuva tai elokuvasarja ei myöskään voi ammentaa liikaa vuosien 1999-2003 elokuvista, sillä tekoäly, teknologia ja ihmisten suhtautuminen koneisiin ovat kehittyneet noista ajoista valtavin harppauksin.

Ensimmäinen Matrix oli sekä ajan hermolla että aikaansa edellä. Kuten jatko-osat osoittivat, ei ole ihan helppo homma toistaa tätä temppua. Ehkä ei kannata edes yrittää, vaan antaa Matrixin jäädä aikakautensa lapseksi ja jättää se rauhaan. Hollywoodin pakkomielle kierrättää kaikki vanhat hittinsä on mennyt järjettömyyksien puolelle, ja olisi ilo nähdä edes yhden elokuvasarjan säästyvän siltä.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat