Toimittajan puheenvuoro: Stan Lee oli enemmän kuin pelkkä sarjakuvien käsikirjoittaja tai supersankarielokuvien hassu pappa

Stan Leen kuolema kosketti syvältä. Ei ihme, sillä Marvel-legenda oli enemmän kuin pelkkä supersankaribisneksen mullistanut sarjakuvien käsikirjoittaja tai cameoroolien mestari.

”Vieläkö Stan Lee on elossa?”, kysyin vuonna 1993 Hämähäkkimies-lehden kirjepalstalla. Kirjeeseeni vastanneen Mail-Manin eli Lauri Narisen mukaan lukuisten Marvel-hahmojen isä oli yhä elossa ja vedossa. ”Uskomatonta”, ajattelin tuolloin. ”Senhän pitää olla jo jotain 70! Pitkään on saanut elää, tuskin elää enää kauaa”.

Selvästikään 11-vuotiaan ei pitäisi tehdä elinikäennusteita, sillä Stan Lee todellakin eli vielä pitkään. Kokonaiset 25 vuotta.

Vasta eilen, maanantaina 12. marraskuuta, saapui maailmalta jo odotettu, mutta silti kovana iskuna tullut uutinen Stan Leen kuolemasta. Marvel Comicsin perustaja ja värikäs viihdepersoona kuoli 95-vuotiaana. Leen kanssa vuosikymmeniä viettänyt vaimo Joan B. Lee menehtyi 93-vuotiaana, vain reilua vuotta ennen miestänsä. Stan Leen kanssa Hämähäkkimiehen luonut Steve Ditko poistui keskuudestamme puolestaan viime kesänä.

Viikatemiehellä on selvästi ollut kiire.

Stan Leen kuolema on saanut Twitterin täyttymään muisteloista ja suruviesteistä. Legendan poismeno on selvästi koskettanut suomalaisiakin supersankarifaneja. Pari kaveriani kertoi eilen illalla itkeneensä kuolinuutisen äärellä, ja myös Muropaketin Facebook-sivulla tunteet ovat olleet selvästi pinnassa. En muista, että yhdenkään sarjakuvien tekijän kuolema olisi koskaan saanut aikaan näin vahvoja reaktioita, etenkään Suomessa. Onkin selvää, että Lee oli meistä monelle enemmän kuin pelkkä sarjakuvien käsikirjoittaja tai supersankarielokuvissa postia jakanut, kirjastoa pyörittänyt tai ulkoavaruudessa tarkkailijoiden kanssa sekoillut hassu papparainen.

Hämis, Ryhmä-X, Ihmeneloset, Daredevil, Tohtori Outo, Kostajat, Hopeasurffari, Musta pantteri…

Stan Lee osallistui monen Muropaketinkin lukijan lapsuuden ja nuoruuden suosikkisankareiden luomiseen. Jotkut meistä – kuten minä – lukevat edelleen aktiivisesti Marvelin sarjakuvia, vaikkei Lee niitä enää vuosikymmeniin ole enää kirjoittanutkaan. Tutut ideat ja asetelmat elävät kuitenkin vahvasti muiden kynäilemissä tarinoissa. Hämähäkkimies on satunnaisista sivupoluistaan huolimatta pohjimmiltaan sama hahmo kuin Leenkin aikana. Tämä on hänen perintönsä meille: koko joukko värikkäitä hahmoja ja joukkioita, jotka jatkavat seikkailuita mediasta ja sukupolvesta toiseen.

Stan Leen kuolema muistuttaa meitä menneistä – ehkä ja toivottavasti viattomammista, mutta kenties myös vaikeammista –  ajoista ja samalla myös omasta kuolevaisuudestamme. Mikään ei jatku loputtomiin. Leen kuolema koskettaa myös Marvel-legendan positiivisen elämänasenteen ja poreilevan luonteen takia. Lee tuli Marvel Studiosin elokuvien ja haastatteluiden ja joskus aikoinaan Stan’s Soapbox -kirjoitustensa myötä niin ”tutuksi” ja ”läheiseksi”, että moni varmasti tuntee menettäneensä varavaarinsa tai muun iäkkään sukulaisensa.

Erityisen kovaksi iskun tekee se, että Stan Lee ei ollut mikään sohvannurkassa jurnuttava tuppisuu, joka haukkui harrastuksesi ja Hämis-paitasi, vaan aina samaa pataa kanssasi ollut veikeä veijari, joka ei vain fanittanut samoja juttuja kanssasi – hän oli luonut ne.

Kuten Mail-Manille kirjoittamastani kirjeestä voi päätellä, arvostin Leetä ja olin kiinnostunut hänen elämästään jo lapsena. Tunne ei kaikonnut mihinkään vuosien saatossa. Vuosien saatossa koetin pariinkin kertaan saada Stan Leen haastattelun Muropakettiin erään Yhdysvalloissa toimineen suomalaisohjaajan kautta. Ikävä kyllä tämä suunnitelma ei koskaan toteutunut.

Ja nyt on liian myöhäistä.

Liian myöhäistä ei kuitenkaan ole tarttua Stan Leen luomuksiin ja muistella mielikuvitusrikkaan kirjoittajan työtä sitä kautta. Divarit, kirjastot ja kirjakaupat ovat notkollaan vanhoja Marvel-sarjakuvia, Marvel Unlimited –sovelluksen avulla saataville tulee hetkessä kymmeniätuhansia sarjakuvia, satoja pelkästään Leeltä ja hänen yhteistyökumppaneiltaan. Stan Lee on viimeinkin kuollut, mutta hänen luomuksensa elävät. Se on ikuisuutta se.

Sikäli kun tiedämme, Stan Lee itse ei kuolemaansa tällä hetkellä murehdi. Jonkinlaista lohtua meille muille tarjonnee se, ettei hän tehnyt sitä eläessäänkään. Vuonna 2014 Lee totesi kuolemasta Playboy-lehdelle seuraavasti:

”I know [my obituary] is already written. It’s sitting there in the New York Times computers somewhere. It’s all ready to go. You can’t stop it. I’ve had a happy life. I don’t want anyone to think I treated Kirby or Ditko unfairly. I think we had a wonderful relationship. Their talent was incredible. But the things they wanted weren’t in my power to give them. I’m always looking ahead, even at this age… Keep moving forward, and if it’s time to go, it’s time. Nothing lasts forever… I’d hate to leave my wife and my daughter, but heaven knows it’s beyond me. And I don’t even really believe in heaven.”

Näillä sanoilla eteenpäin. Ylöspäin. Excelsior!