Toimituksen koronakaranteenivinkit – Näiden sarjakuvien, kirjojen ja sarjojen parissa viihdymme nyt

29.03.2020 21:29 | Aki Lehti, Helinä Laajalahti & Tatu Junni

Muropaketin elokuvatoimitus listasi, minkä viihteen parissa koronakotoilu sujuu.

Aki Lehti, Helinä Laajalahti ja Tatu Junni listasivat kukin kolme kulttuurituotetta, joiden parissa he viettävät aikaa tällä hetkellä.

(Kuten arvata saattaa, viihdykkeitä olisi löytynyt listalle vaikka millä mitalla, mutta nämä kiilasivat mieleen ensimmäisinä.)

AKI LEHTI

1. Jeff Lemire suoltaa vuodesta toiseen loistavia sarjakuvia melkoisella tahdilla. Marvelin ja DC:n supersankaritarinoitakin kirjoittavalta Lemireltä ilmestyy tällä hetkellä kuukausittain neljä eri lehteä – Family Tree, Ascender, Gideon Falls ja Black Hammer, joista kaikki ovat mainiota. P.S. Simon Spurrierin käsikirjoittama John Constantine – Hellblazer -sarjis on ensimmäinen oikeasti onnistunut reboot sen jälkeen kun alkuperäinen Hellblazer lopetettiin vuonna 2013 lehteen numero #300.

2. Yle Teeman ja Areenan esittämä Women Make Film –dokumenttisarja on hypnoottista katsottavaa. 14 jaksoa sisältävä jättisarja on The Story of Film -dokkaristakin tutun Mark Cousinsin ohjaama. Tähän mennessä esitetyistä neljästä jaksosta olen oppinut myös uutta, vaikka elokuvahistoria onkin hyvin hallussa jo ennestään. Sarja on kuin elokuvakoulu, pakollista katsottavaa jokaiselle itseään elokuvafanina pitävälle.

3. Mubi-suoratoistopalvelun pykiessä muutama päivä sitten tajusin omistavani saman elokuvan myös fyysisessä muodossa. Nyt kun striimauspalvelut joutuvat koronaviruksen takia heikentämään kuvanlaatuaan, niin ei voi olla kuin tyytyväinen omaan Blu-ray- ja dvd-kokoelmaan.

HELINÄ LAAJALAHTI

1. Philip Pullman on alkanut kirjoittaa palkitulle Universumien tomu (His Dark Materials) -kirjatrilogialleen jatkoa. The Book of Dust -fantasiakirjasarjan toinen osa The Secret Commonwealth on lähes 700-sivuinen tiiliskivi ja koronan suljettua kirjastot olin ihan tyytyväinen laina-ajan pidennyksestä. Ensimmäisessä Book of Dust -kirjassa (La Belle Sauvage) aiempien romaaneiden (ja nyt myös HBO Nordicilla nähtävän sarjan) Lyra on vastasyntynyt vauva ja kirja kertoo siitä, kuinka hän päätyi Jordanin yliopistoon. Toisessa kirjassa hypätään His Dark Materials -kirjojen toiselle puolelle ja esitellään itsenäistymisen kynnyksellä oleva Lyra, joka jatkaa kamppailuaan itsenäistä ajattelua tukahduttamaan pyrkivää järjestöä vastaan.

2. CW:n Supernatural oli pitkään yksi suurimpia sarjasuosikkejani. Kun sen taso aikoinaan notkahti, päätin silti jatkaa sarjan parissa katkeraan loppuun saakka. Jokunen aika sitten palasin sarjan pariin uudestaan, ajatuksena katsoa koko sarja ennen viimeisen,  parhaillaan meneillään olevan kauden julkaisua. Nyt menossa on 12. kausi. Vuonna 2005 jaksokohtaisten kauhutarinoiden kertojana alkanut Supernatural paisui ajan mittaan valtaviin mittasuhteisiin ja heitti keskushahmoina nähtävät, Jensen Acklesin ja Jared Padaleckin esittämät Winchesterin veljekset kokemaan kaikkea mahdollista Taivaan ja Helvetin väliltä. Sarjan suolana on toiminut näyttelijöiden keskinäinen kemia ja ajoittaiset, populaarikulttuurista ammentavat huumorijaksot.

3. Yle Areenassa on meneillään naisten maaliskuu, jossa esitellään erityisesti naisia elokuvaohjaajina. Dokumenttisarjojen puolella katselussa on mainion monipuolinen ja uutta tietoa naisten ohjaamista elokuvista tarjoava Women Make Film – uusi matka elokuvaan. Elokuvista pyrin katsomaan kaikki mitä en ole vielä aiemmin nähnyt, huolimatta siitä, että aihe olisi oman mukavuusalueen ulkopuolella. Tarjolla ovat tai ovat olleet muun muassa Zaida Bergrothin ohjaamat Skavabölen pojat ja Miami, Sally Potterin mainio Orlando ja hänen uutuutensa The Party, Kathryn Bigelow’n hengästyttävä Detroit ja Kelly Reichardtin länkkäri Meek’s Cutoff.

TATU JUNNI

1. Koronapandemiaa tulvii nyt joka tuutista ja kaikilla on ”normaali” elämä enemmän tai vähemmän katkolla. Siksi onkin ilo ja autuus paeta hetkeksi aikaa Kramppeja & nyrjähdyksiä -sarjakuvan maisemiin; Pauli Kallion ja Christer Nuutisen ihmissuhdetarinat ovat tämän hetken parasta eskapismia. Syvästi inhimillinen sarjakuva lopetettiin taannoin Suomen Kuvalehdestä (en ole vieläkään antanut anteeksi), mutta pientä lohtua ikävään tuo uunituore Kramppeja & nyrjähdyksiä – Antisankaritarinoita aikuisille -kokoelma (Suuri kurpitsa, 2020), joka sisältää viimeiset SK:ssa julkaistut tarinat ja vähän bonusta päälle. Tsekata kannattaa myös Pauli Kallion ja eri kuvittajien Mutta suurin on rakkaus -albumi, joka kuuluu myös Suuren Kurpitsan kevään uutuuksiin.

2. Netflixin Castlevania-sarja on kaukana täydellisestä, enkä taida tietää ketään, joka oikeasti fanittaisi henkeen ja vereen Konamin videopelisarjan animaatiokierrätystä. Tästä huolimatta Trevor Belmontin seikkailut ovat maistuneet itselleni erinomaisen hyvin jo kolmen kauden ajan. Animaatiosarja ei aina visuaalisella sulavuudellaan huimaa, mutta meno on miellyttävän synkkää ja rujoa, ja pitäähän kaikkea mitä Warren Ellis tekee edes vähän maistaa. Kökköä keekoilua, mutta ah, aivot nauravat naulakossa kiitollisina!

3. Olen lukenut Toni Jerrmanin luotsaamaa Tähtivaeltajaa kohta jo 30 vuoden ajan ja ihmetellyt jo pitkään, miksei lehteä hypetetä nykyistä enempää. Kenties Helsingin Science Fiction -seuran julkaisua ei sitten tunneta kyllin hyvin maakunnissa, mene ja tiedä. Tähtivaeltajan uusin numero sisältää kaiken muun hyvän lisäksi aina yhtä herkullisen edellisvuoden sarjakuvakatsauksen lukemattomine vinkkeineen (ja varoituksineen), joten nyt on erinomaisen hyvä hetki hankkia lehti käsiinsä. No Future!

Muropaketin uusimmat