Uusimmat

Katsoin Smallvillen kaikki 217 jaksoa – 20 vuoden jälkeenkin Teräsmies-sarjasta löytyi paljon hyvää

23.02.2022 12:00 Helinä Laajalahti

Nuoresta Teräsmiehestä kertovaa Smallville-sarjaa tehtiin 10 kautta vuosina 2001-2011. Alfred Goughin ja Miles Millarin luoman sarjan pääosassa teini-ikäistä Clark Kentiä esitti Tom Welling.

Koronakaranteeni saattaa poikia kummallisia asioita. Kuten sen, että päätin katsoa putkeen 20 vuotta vanhan tv-sarjan Smallville, joka juuri ennen joulua julkaistiin kokonaisuudessaan HBO Maxilla. Nuoresta Teräsmiehestä kertovaa Smallvilleä tehtiin peräti kymmenen kautta vuosina 2001-2011. Tämä tekee yhteensä 217 jaksoa.

20 vuotta on suhteellisen lyhyt aika, mutta viihdetuotannossa ikä näkyy kuin teini-ikäistä näyttelevän, lähes 30-vuotiaan Tom Wellingin kasvoilta. Silti Smallvillessä on edelleen valtavasti hyvää ja erinomaisia pilkahduksia kaiken sen lisätäytteen keskellä, mitä yli 20 jaksoa tuotantokaudellaan käsittävissä sarjoissa aina on.

Smallville on kuitenkin nykymuotoisten supersankarisarjojen uranuurtaja, jonka julkaisun aikaan erikoistehosteet olivat juuri kehittyneet huimaa vauhtia ja mahdollistivat supervoimaisten hahmojen voimien esittelyn entistä paremmin. Se myös tarjosi supersankarin, joka ei vielä ollut aivan sinut supersankaruutensa kanssa. Smallvillehän kertoo Clark Kentistä, ei Supermanista.

Pääosassa Tom Welling

Teini-ikäistä Clark Kentiä sarjassa esittänyt, vuonna 1977 syntynyt Welling oli Smallvillen alkaessa jo 24-vuotias. Kun Clark neljännen kauden lopussa vihdoin pääsi high schoolista 18-vuotiaana, oli Welling jo 29 vuotta. Sarjan päättyessä hän oli juuri täyttänyt 34 vuotta. Viattoman näköisellä katseellaan Welling kuitenkin onnistui näyttämään nuorelta – etenkin kun ottaa huomioon, ettei hänen supervoimainen habituksensa ole tältä planeetalta.

Smallvillen suosiosta huolimatta Wellingin ura ei lähtenyt varsinaiseen nousuun sarjan päättymisen jälkeen. Welling teki muutaman unohdettavan elokuvaroolin, minkä jälkeen hänet on nähty sivuroolissa sarjassa Lucifer, ja viimeisimpänä vuonna 2020 julkaistussa toimintasarjassa Professionals, joka Suomessa on katsottavissa Viaplayssa. Welling esittää siinä toista pääosaa Brendan Fraserin rinnalla, mutta tästä kaksikosta huolimatta sarja on lähes tuskastuttavan huono.

Smallville / Tom Welling

Erinomaiset Lex Luthor ja Lois Lane

Smallvillessä nähtiin ehkäpä kaikkien aikojen paras Lex Luthor ja toisaalta myös erinomainen Lois Lane. Lexiä sarjassa esitti Michael Rosenbaum, joka toi rooliinsa tietynlaista herkkyyttä. Siinä missä Smallville on Clark Kentin kasvutarina, on se sitä myös Lex Luthorille, joka sarjan alussa olisi vielä muovailtavissa mihin suuntaan tahansa, mutta joka itsestään johtumattomista syistä alkaa valua pimeälle puolelle. Clark/Lex-dynamiikka ja kaksikon matka ystävistä vihollisiksi on rakennettu erinomaisesti.

Welling ja Rosenbaum ovat pysyneet ystävinä Smallvillen päättymisen jälkeenkin ja heidän jutusteluaan esimerkiksi Rosenbaumin juontamassa Inside of You -podcastissa on hauska seurata.

Lois Lanea esittää Erica Durance, jonka Lois on herttainen höpsö ja samalla puolensa pitävä “armeijapenska”. Hahmoa ei ensin saanut oikeudellisista syistä näyttää sarjassa kuin hetkittäin, mutta onneksi sopimukset saatiin kuntoon sarjan loppua kohden, ja Loisin ja Clarkin suhde tulille.

Smallville

Vierailevat tähdet

Smallvillen keskeinen näyttelijäkaarti pysyi suhteellisen samana koko sarjan keston ajan. Welling on kuitenkin ainoa jokaisessa jaksossa nähtävä näyttelijä. Mukana nähtiin mielenkiintoinen ja monipuolinen kattaus vierailevia tähtiä, joista keskeisimpänä varmastikin ikimuistoista Supermania esittänyt Christopher Reeve, joka nähtiin sarjassa juuri ennen kuolemaansa kryptonilaisia tekstejä tulkitsevana professorina.

Aiemmista Superman-tuotannoista tuttuja näyttelijöitä mukana piipahtaneita olivat muun muassa Dean Cain ja Teri Hatcher (Clark Kent ja Lois Lane sarjassa The New Adventures of Superman), Jor-Elin äänenä kuultava Terence Stamp (Zod Christopher Reeven tähdittämissä elokuvissa), Margot Kidder (Lois Lane Reeven elokuvissa), Helen Slater (Supergirl vuoden 1984 elokuvassa) sekä tietenkin Martha Kentiä esittävä Annette O’Toole (Reeven elokuvien Lana Lang).

Justin Hartley nähtiin ensin vierailevana tähtenä Oliver Queenin roolissa, mutta myöhemmin hahmosta tehtiin sarjaan vakituinen hahmo. Hahmon suosion myötä myös nykyisenmuotoisen Arrowversen luominen oli helpompaa. Buffy-sarjasta tuttu James Marsters nähtiin keskeisessä roolissa Kryptonista kotoisin olevana tekoälynä. Jensen Ackles puolestaan oli vakituisena mukana sarjan neljännellä kaudella, mutta vaihtoi Jason Teaguen roolinsa sitten Supernaturalin toiseen pääosaan. Amazon Prime Videossa alkaneessa Reacher-sarjassa nimiroolia esittävä Alan Ritchson nähtiin Smallvillessä Aquamanin roolissa.

Lyhyitä vierailuja tekivät myös muun muassa myöhemmin Zack Snyderin elokuvissa Lois Lanea esittänyt Amy Adams, Vampire Diaries -tähdet Ian Somerhalder ja Paul Wesley, Dave Bautista, Pam Grier sekä ikoninen Carrie Fisher.

Smallville

Negatiiviset huomiot

Clark Kentin nuoruudenrakastettua Lana Langia sarjassa esittää Kristin Kreuk. Lana/Clark -kuvio kestää kuitenkin turhauttavan kauan. Kun Lana suurin piirtein tuhannetta kertaa kiipeää Clarkin ladon portaita ja kuva siirtyy lähikuviin näistä kahdesta, tekee mieli heittää kaukosäätimellä televisiota ja huutaa ääneen, että päästäkää minut jo tästä piinasta.

Pitkään jatkuvassa sarjassa osa juonikuvioista helposti toistuu. Lana/Clark-kuvio ei ole ainoa kerta toisensa jälkeen käytettävä tarinajuonne. Muutamia ideoita sarjassa käytetään niin useasti, että ainakin putkeen sarjaa katsova ne huomaa vähän liiankin hyvin. Yksi näistä on esimerkiksi punaisen kryptoniitin vaikutus, toinen Clarkin voimien siirtyminen jollekin toiselle hahmolle.

Toisaalta sarjan käsikirjoittajat tuntuvat välillä toimineen kuin toisistaan irrallisina, sillä reiluun 200 jaksoon mahtuu hetkiä, joilla ei ole mitään tekemistä suuremman kokonaisuuden kanssa. Niissä esimerkiksi saatetaan esitellä keskeiseltä tuntuvia hahmoja, joihin ei palata enää koskaan uudestaan.

Nykymittapuulla katsottuna Smallville on suorastaan häiriinnyttävän valkoinen ja muut etnisyydet loistavat räikeästi poissaolollaan. Sarjan alussa ainoa mustaihoinen hahmo on Clarkin parasta ystävää Pete Rossia esittävä Sam Jones III, joka ei kuitenkaan koskaan pääse samanlaiseen asemaan kuin muut Clarkin läheiset ihmiset. Lanaa esittävässä Kreukissa on aasialaista syntyperää, mutta niin vähän, ettei sitä oikein edes huomaa.

Yhtä Smallvillen keskeisimmistä rooleista esittävään Allison Mackiin on nykypäivänä vaikea suhtautua. Mackin esittämä, sarjaa varten luotu Chloe Sullivan on Clarkin paras ystävä, teknisesti lahjakas ja älykäs tyttö, josta on hahmona helppo pitää.

Mack kuitenkin tuomittiin vuonna 2021 kolmeksi vuodeksi vankeuteen hänen osallisuudestaan Nxivm-kulttiin, joka houkutteli nuoria naisia seksiorjiksi. Hänen näkemisensä sarjassa nostaa väkisinkin mieleen kysymyksiä, miksi ihmeessä hän teki niin. Ristiriita todellisuuden ja hänen esittämänsä, herttaisen Chloen välillä on niin valtava.

Smallville / Tom Welling, Allison Mack

Suomessa Smallville on tänään lisätty Elisa Viihde Viaplayn valikoimaan. Ennestään sarja löytyy kokonaisuudessaan HBO Maxista ja Amazon Prime Videosta.

Helinä Laajalahti

”Olen kirjoittanut Muropakettiin freelancerina elokuvajuttuja ja -arvosteluita vuodesta 2017 lähtien, ja sitä ennen muun muassa Episodiin (vuodesta 2004), Koulukinoyhdistyksen Media-avaimeen ja nyt jo edesmenneen Discshopin leffablogiin. Ennen koronaa toimin myös matkailutoimittajana, ja nykyisin toimittelun ohella striimaan koulutuksia. Suosikkileffani ovat sekalainen seurakunta Imperiumin vastaiskua, Trainspottingia ja Jim Jarmuschin Night on Earthia, sarjapuolella sydäntä lähellä ovat olleet Buffy, Supernatural ja Fringe. Kun oikein haluan upota pumpuliin, pelaan ties kuinka monetta kertaa The Witcher: Wild Huntia.”

Muropaketin uusimmat