Videovuokraamot katoavat, mutta eivät unohdu – Näin 30 lukijaa muistelivat vuokraamoiden villejä vuosia
Virttyneitä videonauhoja, alahyllyjen aarteiden penkomista, humalaisia asiakkaita, irtokarkkeja, vuokrattuja pelikonsoleita, väärään koteloon eksyneitä pornoleffoja… Videovuokraamoihin liittyy monenlaisia muistoja.
Kun kysyimme aikaisemmin tänä syksynä Muropaketissa lukijoiden muistoja ja kokemuksia videovuokraamoista, olimme varautuneet siihen, ettei vastauksia saapuisi välttämättä montaakaan. Onhan vuokraamoiden kultakaudesta jo vuosia aikaa, eikä Muron nuoremmista lukijoista varmaan moni ole koskaan edes elokuvaa vuokrannut, ei ainakaan fyysisenä esineenä. Huolemme oli kuitenkin turha: vastauksia saapui kymmenittäin. Ja mikä hienointa, moni vastaaja oli selvästi käyttänyt aikaa ja vaivaa kirjoituksensa laatimiseen.
Tästä lämmin kiitos jokaiselle kyselyymme vastanneelle.
Vastauksista oli havaittavissa, että videovuokraamoihin suhtaudutaan lämmöllä ja paikoin jopa tietynlaisella kaiholla, mutta samalla on selvää, että maailma on mennyt menojaan, eikä elokuvien noutaminen kaupungin toisella laidalla sijaitsevasta liikkeestä ole enää tätä päivää. Ja kuten muutamassa vastauksessa osuvasti huomautettiin, oli etenkin vuokrakaseteissa huonotkin puolensa. Aika voi kullata muistot, mutta ei korjata pilalle venyneitä vhs-nauhoja…
Alle on koottu valikoiden 30 Muropaketin lukijoiden muisteloa videovuokraamoiden tiimoilta.
Mukana on enimmäkseen vuokraamoiden asiakkaiden kirjoituksia, mutta myös muutama entinen työntekijä intoutui kertomaan kokemuksistaan tiskin takana. Kuten sivupalkista havaita saattaa, artikkeli on pitkä kuin viikonlopun iltavuoro, mutta sellaisena halusimme sen myös säilyttää. Meille oli tärkeää saada lukijoiden oma ääni kuuluviin ja käsitellä aihetta mahdollisimman laajalti nyt, kun vuokraamoajat ovat vielä sentään melko tuoreessa muistissa. Mikäli kukaan ei koskaan innostu kronikoimaan videovuokraamovuosia kirjaksi tai dokumentiksi, jäävät ainakin oheiset tarinat elämään, vähintäänkin bittiavaruuden syövereihin.
Kirjoitukset on julkaistu alkuperäisessä muodossaan, mutta räikeimmät kirjoitusvirheet on pyritty korjaamaan luettavuuden takaamiseksi. Joitakin viestejä on myös hieman lyhennetty asiasisältöön kuitenkaan kajoamatta.
1
”Olin nuorena, lukioikäisenä miettimässä tulevaisuuttani videovuokraamon palveluksessa. Sain paikan, kun marssin sisään ja sanoin että haluan töihin koska vakioasiakkuus ei riitä, tarvitsen töitä ja en palkkaa paljoa tarvitse ja kaikista tärkein, rakastan elokuvia. Sain paikan ja aloitin seuraavana päivänä iltavuorossa. Elettiin dvd-mullistuksen aikaan. Videovuokraamo oli alkujaan yksi Suomen ensimmäisistä vuokraamoista. Tilat oli kolmessa kerroksessa, jonka ylimmässä kerroksessa sijaitsi uudet elokuvakotelot, kassa ja kasettihyllyt. Alimpaan kerrokseen kerääntyi vanhemmat, aika loppuun kuluneet kasettikotelot. Alakerran varastossa oli pölyyntymässä muutama NES-laukku, hillitön määrä pahvistandeja, julisteita, esittelyelokuvia yms. aarteita, joita oli mukava tutkia yömyöhään asti vuoron loputtua. Dvd-levyjen tulo oli omistajalle raskasta aikaa. Koska niiden vuokraoikeudet olivat kalliimpia kuin kasettien, toimi omistaja hyvin harkitsevasti ja päätti säästää ottamalla sisään vain edullisen pään dvd-elokuvia. Kun asiakkaat kyselivät Sormusten ritarit-elokuvan perään, jouduin toteamaan, että valitettavasti sitä ei ole koskaan tulossa meille, mutta mahtavassa Filmtownissa tai Makuunissa niitä varmasti on, eli jouduimme elämään sillä mitä oli. Kun Kummisetiä kyseltiin, olivat niiden nauhat jo siinä kunnossa, että niitä ei voinut enää vuokrata, joten kehotin asiakkaita vierailemaan viereisessä kirjastossa, jossa tiesin niitä olevan vielä toimintakunnossa. Joka päivä kelasin vähintään puolet illan ja aamun aikana luukusta palautetuista nauhoista ja niitä hajosi päivittäin. Välillä jouduin käymään nopeilla kotikäynneillä jos iäkkäämmällä väellä oli ongelmia scart-liittimien tai kaukosäätimen pattereiden kanssa. Välillä yritin periä myöhästymismaksuja, jos asiakas myöhästeli usein palautusten kanssa, mutta monesti ne palautukset olivat sitä vanhempaa materiaalia, mitä kukaan ei joka tapauksessa olisi vuokrannut, joten iskin ilman sakkoja uutta vuokrausta koneelle. Pari kertaa piti sanoa suoraan asiakkaalle, että heidän valitsemiaan elokuvia ei kannata vuokrata, sillä ovat siitä toisesta päädystä, vaikka kansitaide saattaa mainos lauseineen luvata muuta, esimerkiksi Christober Lambertin – taistelu gallialasta yritti vakuuttaa samaa kokemusta kuin Gladiaattori samankaltaisella kansitaiteella ja sävyillä. Selasin usein alakerran pölyvalikoimaa ja lainasin sieltä elokuvia, joita olen katsonut monesti uudelleen digitaalisena ja voin vieläkin muistaa ne hetket, kun tuuppasin kasetit ensimmäistä kertaa nauhuriin ja maailmani mullistui.”
Maverick
2
”Lukion päättövuonna tuli tienattua vähän taskurahaa kotikaupungin Filmtownista. Siinä tiskin takana sai kuulla, miten kuudesluokkalaiset yrittivät inttää itselleen vuokralle K-18 -elokuvia ja lainkuuliaisena kansalaisena särjin heidän toiveensa kieltäytymällä moisesta moraalin tappiosta. Kohokohtiin lukeutui myös keskikesällä rikki mennyt ilmastointi ja sitä myöten jokaisen asiakkaan tarkkaavainen sekä ratkiriemukas letkautus: ’Ohhoh, eikös sulla ole täällä vähän kuuma?’ Studio Julmahuvin leveyspiireille päästiin viimeistään silloin, kun noin puoli tuntia ennen sulkemisaikaa liikkeeseen tallusteli hyvin vahvasti alkoholin huojuttamana keski-ikäinen mies, joka onnistui mutasaappaillaan sottaamaan juuri lakaisemani lattian. Tämä arjen sankari käveli tiskille, vähän ryki kurkkuaan ja odottelin lähes sairaalloisella mielenkiinnolla, että mitä hän haluaisi. Ehkä suklaapatukan pientä virkistystä varten? Alkaako hän tuossa kunnossa kysellä elokuvan perään? Ehkä uusi Bond-pätkä? Ei, pornoa. Tämä äijä hakee taatusti pornoa. Viimein lähes ikuisuudelta vaikuttaneen odotuksen jälkeen herrasmies avasi suunsa ja tilaansa nähden lausui hyvin kirkkaasti: ’Junalippu Vantaalle, kiitos.’ Ottaen huomioon, että olimme paikkakunnalla, missä ei ollut juna-asemaa, tämä oli kiintoisa tilaus. Siinä sitten pahoittelin, että meillä ei ollut junalippuja kyydissä. Mies näytti hämmentyneeltä ja alkoi kaivaa lompakkoaan, josta hän asetti tiskille Visa Electroninsa. ’Voin minä (röyh) maksaa käteiselläkin.’ Yritin vielä vakuutella, että ei, elokuvavuokrauksien lisäksi palveluihimme ei lukeudu Suomen julkisen liikenteen matkaliput ja hän asetteli Visa Electronin takaisin lompakkoonsa. Hän katseli vähän ympärilleen ja oli hiljaa. Hänen päänsä kääntyi vielä tiskiä kohti ja sitten kuin kruununa tälle tarinalle sanoi: ’Okei, ei sitten mitään, mutta voisitsä antaa sen mun Electronin viel takas?’ Tätä tarinaa tarkkaavaisesti lukeneet saattoivat huomata tämän pyynnön Schrödingerimäisen nurinkurisuuden. En ehtinyt edes sanoa loppuun, että hän oli jo laittanut kyseisen kortin lompakkoonsa, kun hän vain heilautti kättään ja naurahti: ’Ai, sä veitkin sen. Ei se mitää, mä meen täst, mä meen.’ Tuo myyttinen hahmo katosi sateiseen syysyöhön kuin entisaikojen Odin ja olen edelleen kiitollinen, etten ole yli vuosikymmeneen ollut töissä asiakaspalvelussa.”
Pienen kaupungin tiskillä
3
”Videovuokraamot olivat lapsena aivan uskomattomia paikkoja. En voinut ymmärtää, että on niin paljon piirrettyjä ja voisin katsoa niitä heti kun haluan ja ilman mainoskatkoja. Siihen aikaan telkkarista tuli kenties yksi tai kaksi lasten leffaa kuukaudessa ja omat sekä kavereiden vhs-kasetit oli nähty liian monia kertoja. Ällistykseni oli suuri kun tajusin, että esimerkiksi Maa aikojen alussa -elokuvalla olikin jatko-osa! Ja sitten ne ’isojen lapsien’ piirretyt kuten Turtlesit ja Batmanit yms. muut olivat hyllyssä ja kasetin sai ottaa käteen sekä katsoa kääntöpuolen kuvat ja kuvitella kuinka hurjia seikkailuja olisikaan luvassa. Vuokraus oli meidän perheessä lähes aina varattu niihin hetkiin kun joku lapsista oli kipeänä, tosin poikkeuksia tähänkin oli silloin tällöin. Teini-iässä vuokraamoissa käytiin enemmän etsimässä mahdollisimman hurjia ja rankkoja toiminta- sekä kauhuleffoja, joita kavereiden kanssa katseltiin. Näissä oli tärkeätä, että toimintakohtaukset ja erikoistehosteet olivat hyviä ja uskottavia. Muistan erityisen hyvin, kun porukalla katsoimme Spawn-leffaa, ja ratkesimme röhönauramaan, kun 3d-tehosteet olivat jo silloin niin surkean huonon näköisiä. Seurustelukuvioiden alettua vuokraamoiden merkitys korostui entisestään, koska se oli sen ajan ’Netflix and chill’ -kuvio. Käydään Makuunissa, napataan pari dvd:tä ja irtokarkkeja, jonka jälkeen mentiin toisen luokse katselemaan leffaa tai toisiamme. Tämän kuvion alettua tosin sillä alkoi olla merkitystä mikä leffa valittiin, jonka takia valintarumba venyi ja venyi. Kamalinta oli vuokrata leffa, jonka oikeasti halusi nähdä, mutta sen dvd-levy oli naarmuuntunut, jonka vuoksi katselunautinto oli täysin olematonta. Jossain vaiheessa vuokraamoista pystyi vuokraamaan myös tv-sarjoja, jolloin useampana kertana tuli vuokrattua Planeettamme Maa -dokkarisarja ja kaikki Futuraman tuotantokaudet. Nämä olivat vuokraamoiden aikakauden loppupäässä, koska pian tämän jälkeen suoratoistopalvelut nostivat päätään. Netflixin saavuttua Suomeen, vuokraamoiden merkitys alkoi vähentyä. Viimeksi kävin varmaan vuokraamossa vuokraamassa leffan vuonna 2011 tai 2012. Samoin on käynyt omistamilleni dvd/Blu-ray-elokuville, olen pistänyt suurimman osan jakoon, mutta pitänyt erikoisuudet, kuten ohjaajan versiot ja harvinaisuudet, kaapin perällä. Tosin en ole niitäkään katsonut varmaankaan sitten vuoden 2016. Kenties kun lapseni hieman kasvaa, voimme katsoa niitä yhdessä ja hämmästellä, että elokuva on sellaisella levyllä.”
Kondekaniini
4
”Olen asioinut ensimmäisen kerran Makuunissa 90-luvun puolivälissä Turun Varissuolla, ja siitä on jäänyt ihanan kotikutoiset ja rappioromanttisen rosoiset muistot. Myyjä oli ihana nuori nainen, joka jutteli rennosti tiskin takaa meille ja seuraili puuhiamme. Hän joko lajitteli elokuvia tai oli vain läsnä kuulolla, mutta ei tuputtanut neuvojaan tai ollut päällekäyvä. Se sama tunnelma on harvoissa vuokraamoissa edelleen ja kunpa tämä ei katoaisi kokonaan. Olin pieni ja punatukkainen ja muistan, kun myyjä kehui aina hiuksiani :D Ikärajoista ei messuttu, karkit olivat sivuseikka ja jos leffat myöhästyivät vartin, niin ei ressi. Valikoima oli siihen aikaan kuvaputkitelkkaritarjontaan nähden laaja. Tämän ansiosta näin ensimmäistä kertaa Gremlinsit, E.T.:n, Men In Blackin, Independence Dayn jne.. Enemmän tässä elokuvaprojektissa kiinnosti itse vuokraamolla käynti ja leffan ajoissa palautus, ei ehkä aina niinkään itse elokuva. Liike oli hyvin nuorekas, ja ne loputtomilta tuntuvat kasettihyllyt olivat korkeita ja leveitä kymmenvuotiaalle. En traumatisoitunut tarjonnasta, vaikka kovasti nykyisin siitä puhutaankin, miten haitallista lapsen on katsoa räiskintää. Lisäksi leffojen paljousalennukset ovat jääneet mieleen, eli muutaman leffan sai vuokrattua kerralla käypään hintaan. Myöskin muu asiakaskunta oli minulle pienen paikkakunnan kasvatille kiinnostavaa: silloin näin ensimmäistä kertaa alakulttuurin edustajia. Näin yhdellä naisella pinkin tukan, mikä oli harvinaista siihen aikaan, ja silloin lyötiin ensimmäistä kertaa kiinnostus marginaalipiireihin. Ei ole sammunut vieläkään, vaikka olen ammattini puolesta tavallisen tallaajan näköinen. Kunpa nämä eivät katoaisi lopullisesti. Katselin myös salaa ikärajallisia leffojen kansia piilossa aikuisten katseilta, kuten ’Nukke jolla ei leikitä’ tai joidenkin väkivaltaleffojen kansia. Ne olivat siihen aikaan oikeasti aika hurjat, ja nykyisinhän niitä ei samalla tapaa edes näe. Sain salakatseluväristyksiä tutkimalla myös elokuvaa, missä korppikotkat söivät jonkun äijän ja tästä oli kuvia kansissa. En oikeasti koskaan saanut lainata niitä eikä ihme.”
Lenka87
5
”Asuin lapsena pienessä kunnassa ja vierailu paikalliseen videovuokraamoon oli aina viikon kohokohtia. Muistan vielä elävästi, kuinka pääsin kerrankin ilman sisaruksiani ihan itse valitsemaan elokuvan ja löysin sen alahyllyltä hieman piilosta. Kyseinen elokuva oli Arkajalat, ja tunsin ylpeyttä löydöstäni, kun veljeni totesi sen katsottuaan elokuvan olleen ihan hyvä. Vuokraamossa oli myynnissä pilailuvälineitä sekä vuokralla oli lisäksi tarjolla pelikonsoleita. Kun legendaarinen 8-bittinen Nintendo vuokrattiin vuorokaudeksi, niin sillä myös sitten pelattiin mm. Zeldaa ja Chip ’n Dale:a. Niitä harvoja hetkiä, kun pihit vanhemmat antoi lapsen valvoa tavallista pidempään.”
Ville
6
”Imatralla oli Montevideo niminen vuokraamo 80-luvulla. Niihin aikoihin leffojen kansitaide oli aivan jotain uskomatonta, käsin piirrettyä taidetta, ja ne monesti lupaili aivan jotain muuta ja liikaa mitä sen ajan efekteillä ja b-leffojen budjeteilla pystyi tuottamaan. Parhaiten jäi alle kymmenenvuotiaalle minulle mieleen ’Naapurissa Kummittelee’ -leffojen irtokäsi, joka soittaa ovikelloa, karmivaa… Montevideon alakerrassa oli pelihalli, ja ’isot pojat’ pelasi sen pimeimmässä nurkassa flippereitä, kaikilla oli pitkät tukat, ja nahka/farkkutakit ja niissä pääkalloja ja sun muita sen ajan hevimetal-estetiikkaa, pelkäsin niitä kuollakseni.”
Markus
7
”Vielä 90-luvulla vuokrasin Kouvolassa vaikkapa Seagalin leffat, Die Hardit, Terminatorit sun muut. Koska sain vuokrattua hyvin laadukasta videokameraa, johon koko vhs-kasetti voitiin työntää sisään ja sitten kopioida omalla videonauhurilla tyhjälle kasetille, nautin ja mässäilin urakalla: hyllyt täyttyivät parhaista elokuvista. Elämä oli ihanaa, vaikka olin työttömänä, ainakin siinä suhteessa. Vielä 2000-luvulla vuokrasin joitakin leffoja R-kioskin L-tiskiltä. Sitten ostinkin Philipsin kuuluisan ison ja painavan kolhon, jossa oli huikea uutuus: super hyper polttava levyasema! Sillä sai tallennettua sitten kaapelikanaviltakin kaikkea kivaa. Viimeisimmin olen sitten päivitellyt varastamistani elokuvista 150 leffan Blu-rayt ja maksanut niistä kaikista rehellisesti, sillä hyvästä elokuvasta kannattaa antaa kannustus tekijöille ihan konkreettisesti sinne pankkitilille. Oikeastaan se, että pystyin varastamaan aluksi siis toi tietyille elokuvien tekijöille korvauksen viiveellä. Esimerkiksi varastin Terminator 2:n, mutta kun se oli niin uskomattoman huikea, päivitin sen kaupan dvd:lle ja vielä kaupan Blu-rayllekin. Kun perään heitetään, että minulla on Blu-rayna loputkin Terminatorit, siis ostettuna, hymyilisikö iso-Arska sittenkin? Mainostin tuota siksi, että tuolla seinällä on palapeili ja minun on joka tapauksessa vilkaistava itseäni peilistä vähintään every now and then.”
Cyperpunk
8
”Klaukkalan Videolaaksossa ysärin alussa tuijotimme muitten tyttöjen kanssa usein kauhuleffahyllyä. Muistan hyvin vain Candymanin ampparikannen ja Sleepwakers-leffan dramaattisen kissakannen. Koska olin pitkä, vaikutin ikäistäni vanhemmalta ja vuokrasin nyyttäri-iltoihin muutamia meidän ikäisiltä kiellettyjä leffojakin. Ysärin loppupuolella en enää käynyt vuokraamossa, vaan käytin enemmän kirjastoa tai ostin leffoja Anttilasta. 2000-luvun puolella asuin jo toisella paikkakunnalla, jossa ainut videovuokrausmahdollisuus oli paikallisella kioskilla, jossa oli myös grilli. Kokoelma oli huono ja videot haisivat rasvalle, mutta vuokra-aika oli muistaakseni pitkä, useamman leffan sai useaksi päiväksi.”
Iina
9
”Kävin paljon Tampereen videovuoraamoissa 80- ja 90-luvullakin. Viihdyin etenkin kauhu- ja sci-fi -leffojen hyllyjen edessä. Idioottimainen videosensuurilaki rajoitti paljon harrastusta. Leffojen vuokra oli kalleimmillaan 40 markkaa, mikä oli jo todella suolainen hinta. Monesti tökki palauttaminen seuraavana päivänä, etenkin jos sää oli huono. Nykypäivänä videovokraamot ovat lähes kadonnutta kansanperinnettä eikä niitä edes kaipaa suoratoiston aikakautena.”
Veki
10
”Kotikylässäni oli kaksi vuokraamoa, R-kioski, ja yksityinen videovuokraamo. Yksityisellä oli mukavampi käydä, ja siellä oli parempi valikoima, siellä oli myös peliautomaatteja ja vuokrattavia pelejä, sekä konsoleita. Irtokarkeista puhumattakaan. Videohyllyjen välissä kului aika yllättävän nopeaan, joskus meni tuntikin selaillessa vhs-kasetteja, mitä voisi katsoa. Joskus tuli pettymyksiä, ja joskus taas positiivisia yllätyksiä. Paikka oli myös kokoontumispaikka kavereiden kesken, kimpassa valittiin elokuva, jota sitten katseltiin. Niitä aikoja kaipailee vieläkin, nykyiset suoratoistopalvelut on helpottanut liikaakin elokuvien katselua, jolloin niistä ei tule samanlainen fiilis kuin vanhoista vuokraamoista tuli.”
Geggo
11
”Riihimäen Henryn videossa tuli junnuna pällistelemässä aina kiellettyä hedelmää, eli K-18 nauhoja. Vuosien varrella junnusta tuli teini, ja aloin hommaamaan näitä vuokranauhoja omaan hyllyyn. Tuli hyvinkin tutuksi kyseinen yrittäjä, joka lopuksi jäi Filmtownin ja Makuunin jalkoihin, valitettavasti. Keräilyharrastus on vieläkin voimissaan näin 45-vuotiaana, ja moderoin Facebookissa harvinaisten VHS/Beta/Laserdiscien ryhmää. Kovin hinta mitä sivustolla on maksettu yhdestä vhs-kasetista on 1800 euroa. Itsellä tiedossa yli 2000e kauppojakin, joten kaivakaahan kaapeista vanhat aarteet esille :)”
Mice
12
”Mun tytär oli Makuunissa töissä huonolla palkalla ja ylimielisellä pomolla. Parasta oli tietysti, että leffat oli ilmaisia ja karkit puoleen hintaan ja muistan hyvin silloiset K-18 -leffat. Kontulassa oli aikoinaan Ysivideo missä kaikki leffat oli 9 mk vuorokausi. Ikinä sieltä ei löytynyt uutuuksia ja nauhojen laatu oli järkyttävän huono. Jätin muutaman leffan palauttamatta ja ei niiden perään koskaan kyselty mitään. Oli ne aikoja.”
Harry
13
”Elokuvavuokraamoista tulee sellainen kaihoisa nostalgia. Ah, vuokra-dvd, mikä oli jumittunut siihen kohtaan kun Lara Croft (Angelina Jolie) bikineissä nousee merestä veneeseen Tomb Raider -elokuvassa :) Henkilökunta, jota leffat jopa kiinnostivat ja niistä sai jutella samanhenkisen ihmisen kanssa, eikä siellä oltu ainastaan lappaamassa lisää karkkia laareihin. Aikoinaan leffan vuokraus oli spektaakkeli ja tapahtuma. Vuokraamossa oli oma tunnelmansa, tuoksunsa ja niitä leffojen takakansia tuli oikeasti luettua. Viikonlopuksi haettu leffa oli yhteinen tapahtuma, jossa neuvoteltiin puolison tai perheen kanssa mitä otetaan. Sitten me vanhemmat oletukset muistetaan vielä se aika, kun ei ollut tuota Makuunin tarjontaa vaan leffoja julkaistiin todella vähän. Se vasta tarkkaa valintaa olikin. Tietyllä tapaa tämä kaikki on kadonnut striimauksen myötä. Ensin selataan vaihtoehtoja ja mikään ei miellytä paljouden edessä. Jos et jaksa valita leffaa, voit laittaa palvelun tarjoamaan jotain katsottavaa. Koko perheen yhteinen pitsa- ja leffahetki on muuttunut sellaiseksi, että isin leffa on ihan tylsä: voinko mennä katsomaan jotain omaa ohjelmaa omaan huoneeseen. Kumppanin leffamausta ei tarvitse kiinnostua, kun voi katsella omalta puhelimelta tai muulta laitteelta samaan aikaan omaa kiinnostuksen kohdetta.”
Kalpa Kassinen
14
”Videovuokraamo oli 80-luvun alussa niin uusi juttu, että palautin isäni vuokraaman Tähtien Sodan suoraan vuokraamon hyllyyn. Lämpimimmät muistot eivät ole kuitenkaan varsinaisista leffavuokraamoista, vaan antikvariaatti/vuokraamo -yhdistelmistä, joissa rööki paloi ja tiskillä kaiken nähnyt hikiäijä. Hyllyistä saattoi löytyä ihan mitä vaan ja hinnat saattoi olla mitä vaan. Myöhäisin muisto näistä vuodelta -94. Vuosituhannen alussa pääsin FilmTowniin töihin opiskelujen ohessa ja se oli täydellistä aikaa. Parhaimmillaan katsoin viikossa 30 elokuvaa, joista yli puolet työaikana. Tää oli heinäkuussa, jolloin oli todella hiljaista. Huonoin puoli oli myöhästymismaksuista itkevät asiakkaat ja lainauskielloista ulina. Jotkut olivat todella aggressiivisia, varsinkin jos oli ruuhkaa ja pitkä jono. Mä poistin sakot ja kiellot, jos oli mukava asiakas. Julkkisten vuokraamat leffat listattiin ylös, samoin sysisurkeat työhakemukset. Upeaa aikaa!”
Juhani
15
”Aloitin Makuunissa asioimisen jo hyvin nuorena, varmaan siinä 10 vuoden ikäisenä vanhempien kanssa, kunnes tuli uusi tapa heille mahdolliseksi, mikä ei tänä päivänä menisi enää mitenkään läpi. Olin varmaan noin 12-vuotias. kun mentiin vanhempien/vanhemman kanssa sinne kirjaamaan lupaa vuokrata mitä tahansa elokuvia ilman henkilötodistusta (elokuvan ikärajalla ei ollut myöskään väliä). Kun itsellä ei siihen aikaa ollut mitää henkilötodistusta tai muutakaan virallista todistusta, niin sanoin vaan oman ja vanhempien nimen ja he katsoivat kansiosta tiedon missä minulle oli annettu vuokrausoikeus vanhempien luvalla.”
Nuorena aloittanut vuokraaja
16
”Olin muistaakseni kolmannella luokalla, kun serkkuni kanssa pyöräilimme naapuripitäjän R-kioskille, jonne oli parisenkymmentä kilometriä matkaa. Sieltä mukaan tarttui tietenkin tuon ikäisille pojankosseille sopivaa katseltavaa, eli Bad Taste. Tämä oli tietenkin myyjälle ok. Siitä sitten kädet täristen äkkiä kotiin katsomaan tämä loistava tekele, joka avasi aivan uudenlaisia mielenkiinnonkohteita leffojen saralla. Tästä alkoi Keltaisen pörssin myynti-ilmoitusten selailu, mutta se on jo toinen tarina se.”
Juupertti
17
”Erityisesti mieleeni on jäänyt Kouvolan City-video. Paikka oli postimerkin kokoinen ja haisi aina krapularuualle, koska naapurissa oli kebab-ravintola. Teini-iän ensiaskelilla innostuin kauhuelokuvista ja vuokrasin City-videosta siltä osastolta suurin piirtein kaiken, mitä tarjolla oli. Näin tuli tutustuttua mm. Bad Tasteen. Työntekijöitä eivät ikärajat silloin hirveästi kiinnostaneet. Ainoa mikä jäi muistaakseni vuokraamatta oli Uncle Sam, joka näytti liian käppäiseltä jopa minun makuuni.”
Risto
18
”Muistan kun Videofirma Makuunissa oli aina viikonloppu tarjouksena vhs-kasetit 5kpl/50mk/3vrk. Olihan kiva aina katsella elokuvia koko viikonloppu, välillä tuli kiirekin että ehtii katsoa kaiken :)”
Hyvät muistot
19
”Viikonloppuisin käytiin isän kanssa vuokraamassa elokuvia Makuunista. Se pienen pojan jännitys selatessa loputtomia rivistöjä dvd-koteloita ja lukiessa takakansia on jäänyt mieleen hyvinkin lämpöisenä muistona. Lopulta oikean leffan löydyttyä kysyttiin tietenkin isältä, että käyhän tämä, vaikka ikäraja onkin vähän korkeampi kuin olisi suotavaa. Yleensä se kävi ja kotiin päästyäni laitettiin sisaruksien kanssa levy pyörimään. Vuokratessa elokuvia tuli ne yleensä katsottua viikonlopun aikana vähintään kahdesti, eikä huonompaakaan elokuvaa jättänyt kovin kevein perustein kesken.”
Joonas
20
”Usein 90-luvulla viikonlopun kohokohta oli videovuokraamoreissu silloisen tyttöystävän kanssa; vuokraamon vhs-hyllyjen pläräyksessä ja kiinnostavien löytöjen tekemisessä sieltä oli jotain viehätystä ja fiilistä, mitä nykyajan suoratoistopalvelut eivät vaan voi mitenkään jäljitellä. Yleensä mukaan tarttui joku uutuus ja useampi tuntematon kauhuleffa, joita sitten katseltiin myöhään yöhön järkyttävän kokoisen irtokarkkipussin takaa. Good times! Osa vanhemmista nauhoista oli aika huonossa kunnossa ja katseltu puhki ja kuvanlaatu paikoin sen mukainen, usein tiesi että kohta tulee leffassa toimintakohtaus tai paljasta pintaa kun vuokrakasetin kuvanlaatu meni yhtäkkiä täysin mössöksi. Monista vuokraamoista sai vuokrattua myös Nintendo- ja Sega-pelejä ja laitteita ja Street Fightereita, Turtleseita, Donkey Kong Countryja, NHL:ia ja muita 8-/16-bittisten konsoleiden klassikoita tuli tahkottua innoissaan monet kerrat kun oltiin kaverilla yökylässä. Nykyään kaikki on paljon helpompaa eikä kotoa tarvitse poistua mihinkään vuokraleffan tai pelin vuoksi, mutta kyllähän noita aikoja ja sitä tunnelmaa aina välillä ikävöi!
AmericanNinja
21
”Teininä kävin pyörimässä paikallisessa Filmtownissa, ja ainoa asia jota tein, oli kirjata uudet mielenkiintoiset leffat ylös. Sitten kotona menin tietokoneelle, ja latasin kaikki piratebaystä ja säästin tässä rahaa :D jälkeenpäin vähän hävettää, mutta minkäs köyhänä teininä teet.”
Tynski
22
”Meillä oli perinteenä käydä joka perjantai videoliikkeessä vuokraamassa elokuvia koko perheelle edesmenneen isäni kanssa. Nykyään elokuvien katsominen on helpompaa ja kaikkea on saatavana heti, mutta juurikin tuo helppous on vähän kadottanut sitä taikuutta mikä noissa elokuvailloissa perjantaisin oli – toki tämä koskee myös kirjoja, musiikkia yms. Se videoliikkeen hyllyjen välissä pyöriminen, tarkoin elokuvien valitseminen ja erilaisten vhs/dvd-kansikuvien ihastelu oli osa perjantaikokemusta.”
JP
23
”Vielä 90-luvun alun lama-aikojen kurimuksessa videovuokrailu oli harvinaista herkkua. Monet vuokraamot velottivat vuorokauden vuokrasta yli 20 markkaa ja uutuuksista yli 30 markkaa. Sitä ei ollut ihan heti varaa maksaa monenakaan viikonloppuna. Kotikaupungissani Hämeenlinnassa kaikki muuttui 90-luvun puolivälin tuntumassa, kun Kaurialan kaupunginosaan avattiin videovuokraamo nimeltään Video Ysi. Kaikkien elokuvien vuorokausivuokra oli vuokraamon nimen mukaisesti 9 markkaa. Alle kympin! Käsittämätöntä. Mahtavaa! Tuosta eteenpäin tulikin ahmittua 2-3 elokuvaa viikonlopussa ja nähtyä leffoja, joita ei olisi noihin aikoihin ikinä näytetty valtakunnallisessa televisiossa. Ainoastaan kalliilla kaapelikanavilla. Muutaman vuoden aikana näin satoja ja taas satoja elokuvia, joihin koko elokuvamakuni perustuu. Kaikkea klassikoista käppäleffoihin. Ilman tuota vuokrahinnoittelun murrosta lapsuudessa ja varhaisessa teini-iässä olisi jääneet aika monet elokuvaelämykset kokematta. Videovuokraamoissa oli ihan omaa jännitystään. Löytää itse elokuvat hyllyistä. Ei IMDB:tä antaamassa pisteillään vihjeitä elokuvan mahdollisesta laadusta. Ei striimipalveluita rajaamassa valikoimaa. Kaikki oli hivenen karumpaa, mutta myös todellisempaa.”
Aki / 1985
24
”About 20-30 vuotta sitten elokuvista ei saanut etukäteen juuri mitään tietoa. Ehkä jostain Hesarin leffa-arvostelusivuilla kun joku sen aikaista keskimääräistä kriitikkoa edustava kulttuurisnobi Tapani ’Yksi tähti, maksimissaan kolme’ Maskula haukkui jonkin elokuvan, tiesi saavansa jotain katsomiskelpoista taidepaskan sijaan. Sitten oli fandomijulkaisut, mutta jonkun Tähtivaeltajan suosittelemia leffoja ei yleensä elokuvakieltolain aikana löytänyt vuokraamoista. Joten aikaa tuli vietettyä tuijottaen elokuvien kansikuvaa ja (kauniisti ilmaistuna yleensä harhaanjohtavaa) takakansitekstiä ja arvuuteltua mitä kannattaisi vuokrata illaksi. Katsottava ei koskaan loppunut kesken, kun ei tiennyt mitä valita, joten kaikki sadat leffat olivat vaihtoehtona. Nykyään on niin helppo käydä läpi IMDb:tä, Muropakettia ja muita, ja tehdä lista leffoista jotka kannattaa katsoa ja jättää muut suosiolla hyllyyn (tai siis ’hyllyyn’ näin suoratoistoaikana). Tiskin takana leffoja asiakaspalvelun ohessa katseleva asiakaspalvelija oli korvaamaton apu mielipidettä kysyessä. Ne pidempään työpaikassa pysyvät vanhemmat työntekijät oppivat aika hyvin asiakkaansa tuntemaan, ja osasivat suositella juuri näiden makuun elokuvia niin uutuushyllystä kuin vanhempienkin pätkien puolelta jos uutuuspuoli oli käyty läpi. Menivät nauhaa palautettaessa kysymäänkin mitä tykkäsi elokuvasta. Sokkona valittujen leffojen laatu oli pääsääntöisesti yhtä paskaa kuin nykyäänkin sokkona valittujen leffojen laatu. Se on vain se aika joka on auttanut unohtamaan ne huonot elokuvat ja jättänyt lämpimät muistot klassikoista. Asiaa ei auttanut elokuvakieltolaki, jonka johdosta väkivalta oli joskus leikattu pois todella härskisti ja ammattitaidottomasti. Vieläkin muistan Uinu, uinu lemmikkini 2 -leffan jossa musiikki vaihtui kuin veitsellä leikaten ihan toiseksi, aiemmin ihan lunkkina olleet henkilöt olivat yhtäkkiä hysteerisiä, ja katsoja jäi ihmettelemään mitä oli tapahtunut (joku oli tapettu, muistaakseni kirveellä, mutta sitähän ei voinut tietää kun koko kohtausta tai ruumista ei ollut suomiversiossa). Tai Kahdeksas matkustaja, jossa alieni oli yllättäen vain hypännyt ruokapöydässä hetki sitten ihan ok kunnossa olleen kaverin vatsan päälle, paidan värinkin vaihduttua punaiseksi. Vhs-nauhojen laatu oli uutuushyllyssäkin joskus aika surkea. Elokuvaa aloittaessa kuvan pomppiminen ja videonauhurin kitinä kertoi, että suositumman elokuvan nauha oli imeytynyt sisään jo useammankin kerran. Mutta kyllä se siitä. Jos joskus katseli piraattikopioita nähdäkseen elokuvat pätkimättöminä (tai nähdäkseen ylipäätään Suomessa kielletyt elokuvat tyyliin Renny Harlinin Jäätävä polte), niin elokuvissa saattoi olla videovuokraamoille tarkoitettu vesileima tyyliin ”vain esittelykäyttöön, ei vuokraukseen”. Kopion kopion kopioissa laatu oli niin huono, että silmät sulautuivat yhdeksi mustaksi viivaksi ja verenlotrauksesta sai vähemmän selvää kuin Valtion Elokuvatarkastamon saksien jäljiltä.
Mika
25
”Silloin ei haettu netistä tietoa elokuvista etukäteen, ja käteen saattoikin tarttua leffa pelkästään kannen takia. Näinkin tuli löydettyä mahtavia elokuvia, kuten vaikkapa Memento, Irreversible, Ukkonen tai Torrente – Lain mämmikoura. Poistoleffoja tuli myös joskus halvalla ostettua alelaarista. Entisessä kotikaupungissani oli kioskinpitäjä, joka vuokrasi myyntileffoja. Alun varoitustekstit oli vain nauhoitettu yli. Kärähti siitä tietenkin. Paljokohan onkaan joutunut maksamaan?
Alan Smithee
26
”Keravalla oli vuosien aikana Video Corner, Kotikatsomo, Video Smile, Videopiste sekä viimeisenä FilmTown. Viikottain tuli käytyä lainaamassa tai sitten vaan katsomassa tarjontaa, sekä juttelemassa hieman vanhempana myyjien kanssa kaikenlaista. Olen ollut myös työharjoittelussa koulusta Videopisteessä tekemässä inventaariota ja myöhemmin jakanut heidän mainospostiaan. (Palkaksi sain paljon ilmaisia vuokrauksia). Video sensuurin iskiessä oli mukava saada elokuvista lainaan ns. kauppiaiden versioita, joita ei ollut pätkitty. Ei niitä olisi saanut antaa lainaksi, mutta onneksi oli hyvät välit henkilökunnan kanssa. Paljon mukavia muistoja ja on ikävä katsoa vuokraamoiden hiipumista. Elokuva harrastusta tämä ei ole kuitenkaan lopettanut, edelleen tulee hankittua tai katsottua elokuvia niin kuin lapsena. Myöhemmin olen ollut myös Makuunissa töissä, mutta se ei ollut positiivinen asia. Huijasivat nuoria tekemään huonolla palkalla hommia, onneksi tajusin lähteä ajoissa pois. Makuunista ei ole mitään hyvää sanottavaa.”
Ernst Stavro Blofeld
27
”Nintendo NESsin vuokraaminen aina viikonlopuksi, kunnes mummo osti lahjaksi Amiga 500:n. Muutaman kerran lapsuudessa vhs-videoita vuokrattaessa, koteloon oli sujahtanut aikuisviihde-elokuva. Siinä pyörähti äitillä sukat muutamaan otteeseen.”
Juuleppi
28
”Työskentelin Filmtownissa 2000-luvun alussa, ollessani 20-vuotias miehenalku. Olen aina pitänyt elokuvista ja astelin liikkeeseen suoraan myymäläpäälikön juttusille töitä kysymään. Sain paikan heti ja kyseessä oli suomen toiseksi eniten tuottava Filmtown. Minulla ei ollut paljoa kokemusta asiakaspalvelusta, ja aloitus oli haastava. Palkka oli surkea ja työpäivät 6 tuntisia. Huono palkka ei haitannut, koska se riitti juuri ja juuri, sekä tuolloin henkilökunta sai lainata elokuvat ilmaiseksi. Dvd-levyt olivat juuri tekemässä tuloaan ja irtokarkkeja ei vielä ollut myynnissä. Puolen vuoden kuluttua liike muutti isompiin tiloihin, ja myynti kasvoi. Irtokarkit tulivat valikoimiin kasvaneen liiketilan ansiosta. Asiakkaita oli laidasta laitaan, ja ujouteni karisi tämän työpaikan myötä. Asiakkaista mieleenpainuvimmat olivat, vanha n. 80-vuotias mies, joka halusi elokuvan jossa olisi tyttö ja poika… Mietin hetken, ja kysyin että tarkoittaako herra kenties eroottista elokuvaa? Ja näinhän se oli, opastin miehen erotiikkaosastolle. Eräs keski-ikäinen mies hakkasi nyrkkiä tiskiin ja kirosi elämää, kun hänen tytöllään oli todettu syöpä. Miehen takana oli pitkä jono, ja yritin rauhoitella miestä ja saada hänet maksamaan ostoksensa ja poistumaan. Myös polttariporukka pumpattavan Barbaran kanssa on jäänyt mieleen. Useasti olin yksin vuorossa ja jono ulottui ulos asti. Päivän kassan vieminen pankin yösäilöön, vuoron päätteeksi, oli välillä melko kuumottavaa hommaa. Monesti myös näki karkkivarkaita, mutta yksin vuorossa ollessa ei asialle voinut mitään. Kasetit olivat välillä asiakkaiden jäljiltä koirankakassa, täysin sulaneita (auton koelaudalla säilytetty kesähelteellä?) tai haljenneita. Näistä sai sitten kuunnella hyviä selityksiä.. ja tietenkin kelaamattomista kaseteista lyötiin 10 markan sakko. Parasta työssä oli, kun auttoi asiakasta löytämään kauan haussa olleen leffan, hiljaiset kesäsunnuntai vuorot sekä työaika. Ikävintä oli karkkilaatikoiden jatkuva täyttäminen ja tiskaaminen. Oli kyllä oma fiiliksensä hakea fyysinen tallenne vuokraamosta karkkeineen, ja painua kotiin krapuloissa sitä katsomaan. Olin töissä Filmtownissa yhteensä puolitoista vuotta, kävin armeijan välissä. Hienoa aikaa, kun näin jälkikäteen muistelee.”
J
29
”Muistan, kun nuorena poikana 2000-luvun alussa viikon kohokohta oli päästä käymään Filmtownissa valitsemassa joko ’ensi-ilta’ -leffa tai seitsemän vanhempaa elokuvaa viikoksi vuokralle ja siihen vielä karkit päälle. Varsinkin jos valitsi seitsemän leffaa, niin valintaan kului paljon aikaa. Yleensä otin komedia- tai toimintaleffoja, mutta välillä myös joku kauhuleffa eksyi joukkoon, koska vanhemmat ne kuitenkin maksoi. Viimeisen kerran kävin vuokraamassa elokuvan vuoden 2015 uudenvuodenpäivänä. Itse asiassa mun unelma-ammatti lapsena oli työskennellä videovuokraamossa, mutta kun valmistuin merkonomiksi, niin Netflix yms. oli käytännössä tappanut jo kyseisen alan. Vieläkin välillä kaipaan videovuokraamoja, mutta karu totuus on, että niille ei ole enää tarvetta nykymaailmassa. Oma elokuvakeräilykin on jäänyt vähemmälle, kun ei ole tarvetta ostaa niitä omaksi paitsi harvinaisimmat tapaukset mitä ei suoratoistopalveluista löydä.”
Bahamiäs
30
”Ala- ja yläasteikäisinä suunnattiin aina Makuuniin kun oli päätetty pitää leffailta kaveriporukalla. Siellä haahuiltiin hyllyjen välissä usein ikuisuudelta tuntuva aika, kun yritettiin löytää jotain koko joukolle mieluista katsottavaa. Dvd-koteloita kiikutettiin toisille nähtäviksi, takakansia luettiin tarkkaan, vaihtoehtoja poissuljettiin, kompromisseja tehtiin. Oli se melkoinen rupeama joka kerta, mutta nyt sitä melkeinpä ikävöi, oli se jollain tapaa autenttisempaa kuin vaikka Netflixin selailu. Makuunin laajaa irtokarkkivalikoimaa on jääty myös kaipaamaan. Se oli luksusta, kun äiti vei ostamaan viikonloppuherkut sieltä; laareja oli enemmän kuin marketissa ja karkkien kirjo paljon houkuttelevampi.”
K
Kuvat 2-5: Compact-videovuokraamo vuonna 1999. Kuvaaja: Maria Ylikoski HKM / Helsingin kaupunginmuseo
