Elokuva-arvostelu: Avatar

17.12.2009 12:03 | Tatu Junni

Alkuperäisnimi: Avatar
Ohjaaja: James Cameron
Käsikirjoittaja: James Cameron
Pääosissa: Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez, Giovanni Ribisi, Joel David Moore, CCH Pounder, Peter Mensah, Laz Alonso, Wes Studi, Stephen Lang, Matt Gerald
Elokuvan pituus: 165 minuuttia
Ikäraja: K13
Elokuvan kotisivu: www.avatarmovie.com

kaista

Vuoden suurin ensi-iltaelokuva on ohjaaja James Cameronin vuosikausia työstämä Avatar. Elokuvafanit ovat saaneet odottaa tätä sci-fi-fantasiaa lähes yhtä kauan kuin musadiggarit saivat vartoa Guns N’ Rosesin Chinese Democracy -albumia. Onneksi Cameron on kuitenkin tehnyt huomattavasti parempaa työtä kuin Axl Rose. Avatar ei mullista elokuvailmaisua kuten ennakkoon väitettiin, mutta erittäin toimiva, viihdyttävä ja kaunis elokuva se on.

Avatarin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2154, planeetalle nimeltä Pandora, jolla esiintyvää älymetallia ihmiskunta louhii ratkaistakseen maapallon energiakriisin. Alaraajahalvaantunut merijalkaväen sotilas Jake Sully (Sam Worthington) lähetetään Pandoralle suorittamaan kuolleelta veljeltään kesken jäänyttä tehtävää. Koska Pandoran ilmakehä on ihmiselle myrkyllistä, siirretään Jaken tajunta veljeään varten luotuun avatar-kehoon, joka on sekoitus ihmis-DNA:ta ja planeetan paikallisen humanoidirodun DNA:ta. Miehen tehtäväksi tulee luoda kontakti na’vi-heimoon, joka on hyökännyt jatkuvasti alueellensa tunkeutuneita ihmisiä vastaan yhteisöään puolustaakseen.

Avatarin Tanssii susien kanssa ja Viimeinen samurai -elokuvista tuttu juonikaava on melko ennalta arvattava, mutta se ei elokuvanautintoa haittaa. 165 minuutin kestostaan huolimatta Avatar jaksaa kiinnostaa liki alusta loppuun. Tästä käy toki kiittäminen itse elokuvan ohella sen huikeita 3D-tehosteita, jotka pitävät katsojan mielenkiintoa hyvin yllä. Avatarin esittelemät 3D-ratkaisut eivät uudista elokuvailmaisua ennakkohehkutusten mukaisesti, mutta toki Avatar eräänlainen virstanpylväs on ainakin erikoistehosteiden osalta.

Taru Sormusten Herrasta -elokuvien Klonkku oli – ja on toki edelleen – hieno saavutus WETA:lta, mutta tulevaisuudessa erikoistehosteiden laatua tullaan väistämättä vertaamaan Avatarin CGI-ratkaisuihin. Tietokoneella luotujen hahmojen ohella tarjolla on kokonainen maailma, jota esitellään upeiden maisemakuvien kautta. Avatar onkin elokuva, joka pitää käydä katsomassa elokuvateatterissa. 3D:nä, jos mahdollista, mutta myös perinteinen versio tarjoaa nautinnollisen elokuvaelämyksen.

Avatarin ajatusmaailma on muodikkaan ympäristöystävällinen. Oletan, että esimerkiksi Hayao Miyazakin Princess Mononoke on taikametsineen Cameronille tuttua kauraa. Näin luontoystävällistä elokuvaa ei olisi osannut odottaa ohjaajalta, jonka aikaisemmat filmit ovat olleet monesti teknologian ylistyslauluja. Tällä kertaa sotilaat aseineen edustavat kuitenkin pahaa, toisin kuin vaikka Aliensissa (1986). Avatarissa voi myös nähdä sävyjä kolonalismikritiikistä, mutta onneksi Cameron ei ole lähtenyt tätä puolta elokuvastaan alleviivaamaan. Avatar on pitkälti puhdasoppinen satu – ja hyvä niin. Typerämpi ohjaaja olisi voinut huitoa sormellaan vaikkapa Irakin suuntaan, mutta ei Cameron, mistä suuri kiitos. Piilopoliittisia viihde-elokuvia riittää Hollywoodissa jo ihan tarpeeksi.

Avatarin näyttelijöistä parhaiten mieleen jäävät Terminator: Pelastuksessa kesällä esiintynyt, mutta edelleen melko tuntematon Sam Worthington, ihastuttavalle na’vi-neito Neytirille eleensä ja kasvonpiirteensä lainannut Zoe Saldana sekä tiedenainen Sigourney Weaver, joka tuo pelkällä olemuksellaan mielikuvituksekkaalle elokuvalle sen kaipaamaa uskottavuutta.

Valitettavasti on kuitenkin todettava, että ihmishahmot eivät ole Avataria tehdessä kovin paljon Cameronin suurennuslasin alla viihtyneet. Aika moni hahmoista jää väistämättä karikatyyriksi (mm. Michelle Rodriguezin pilotti Trudy Chacon ja Stephen Langin sinänsä mainio eversti Miles QuaritchI). Elokuvan keskiössä on tarina ja ennen kaikkea Pandora-planeetta sekä na’vi-heimo. Ratkaisu on sinänsä viisas, koska juuri nämä elementit ovat Avatarin kiinnostavimpia. Silti ihmishahmoja olisi voinut syventää edes hieman enemmän, sillä nyt jopa keskiössä oleva Jake Sully uhkaa jäädä tietokonepelin sankariksi.

Avatarin suurin haaste on saada katsoja ostamaan sen tarjoamat visiot. James Cameronin lempilapsi onkin suorastaan naurettavan helppo maalitaulu kaikenlaiselle kritiikille. Synkistelevien supersankarielokuvien ja teinikirjallisuusfilmatisointien aikakautena sadunomainen fantasiaseikkailu, joka sisältää vain loppupuolella puhdasta sci-fi-toimintaa, on melkoinen kummajainen. Jos on valmis hyväksymään ja uskomaan näyn kolmimetrisistä jättihumanoideista lentämässä diskolohikäärmeillä neonvärisen metsän yllä, on Avatar loistavaa viihdettä. Muille elokuva on varmasti aika vaivaannuttava kokemus vauhtiin päästyään.

James Cameron siis tarjoaa Avatarissa mielikuvitusrikkaan maailman, mutta vaatii mielikuvitusta myös katsojilta. Tällainen katsojan haastaminen on aika rohkea veto satojen miljoonien dollarien elokuvalta. Uhkapelistä huolimatta mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että Avatar on toteutettu uskomattoman taitavasti pienimpiä yksityiskohtia myöten. Se ei tule olemaan samanlainen yleisömagneetti kuin Titanic tai Terminator 2, mutta kohderyhmäänsä Avatar tulee kolahtamaan ja kovaa!

PlusMiinusNolla

+ Kaunis maailma, upeat tehosteet ja 3D
+ Jos katsoja osaa pitää mielensä avoimena (unohtakaa nyt saatana jo ne smurffivertaukset), on luvassa mukaansatempaava seikkailu
+ Cameron osaa ohjata selkeitä toimintakohtauksia digihahmoilla, toisin kuin vaikkapa Michael Bay
– Ei välttämättä uppoa koko kansaan (tosin liekö tuo nyt niin huono asia)
– 3D-lasien pitäminen päässä 165 minuutin ajan on etenkin rillipäille tuskaisa kokemus

 

Muropaketin uusimmat