Elokuva-arvostelu: Bronson

Alkuperäisnimi: Bronson
Ohjaaja: Nicolas Winding Refn
Pääosassa: Tom Hardy
Pituus: 92 minuuttia
Ikäraja: K15
Käsikirjoittajat: Brock Norman Brock ja Nicolas Winding Refn
Kotisivu: www.bronsonthemovie.com

Muuan tuttava purnaa usein, että elämäkertaelokuviin yritetään tunkea kaikki tapahtumat syntymästä kuolemaan. Bronson ei kärsi ainakaan siitä taudista. Se on fiktiivinen ja faktuaalinen kertomus Iso-Britannian vaarallisimmasta vangista eli Michael Petersonista, joka nimettiin uudestaan b-leffatähden mukaan. Hän ei erityisemmin viihtynyt vankilassa, mutta pärjäsi vielä surkeammin kaltereiden toisella puolen.

Itse asiassa tuntuu siltä, että vankilassa hän eli maailmassa, jonka säännöt olivat ymmärrettävät ja hallittavissa, mutta siviilissä hän on vain aggressiivinen pösilö, joka pitkästyttää jopa oman tyttöystävänsä. Eipä sillä, että elämänhallinta olisi posessakaan ihan priimakunnossa. Kun Bronson ottaa panttivangin ja vankilanjohtaja tiedustelee, mitä hän haluaa vastineeksi vangista, vastaa hän lyhyen miettimistauon jälkeen ”mitä on tarjolla?”

Aggressiota riittää. Ensimmäisessä varsinaisessa kohtauksessa alaston Bronson varjonyrkkeilee häkissä. Treenin tarkoitus käy pian selväksi: joukko poliiseja tulee hakemaan häntä, mutta operaatio ei suju ihan kivuttomasti. Turpaan tulee ja kylkiluita potkitaan.

Nimihenkilö sanoo aluksi, että koko ikänsä hän on tahtonut tulla kuuluisaksi, ja samaa voisi sanoa itse elokuvasta, joka tuntuu melkein kerjäävän huomiota. Nicolas Winding Refn on ohjannut elokuvan, jonka jyrkkyys kiinnittää katsojan huomion eikä halua päästää irti. Se on paljon formalistisempi sekä kuva- että tarinankerronnan osalta kuin Refnin tähän asti parhaiten tunnettu työ, esikoisohjaus Pusher.

Pusherissa käsivarakamera seuraili päähenkilöä Kööpenhaminan kaduilla ja pimeissä huoneissa. Nyt elokuvaajana on Larry Smith, jonka kameraliikkeet ovat harkittuja ja määrätietoisia ja valaistus selkeän tyyliteltyä. Tarina on kehystetty monologilla, jonka kiilusilmäinen Bronson esittää innokkaalle teatteriyleisölle. Muoto ei ole kiveen hakattu. Välillä leikataan uutiskuvaan, josta palataan takaisin esiintymislavalle, jossa Bronson tanssii arkistokuvan edessä.

Monologikehikosta voi jo arvatakin, että näyttelijöiden osalta Bronson on pitkälti yhden miehen show. Tom Hardy asettuu brittiläisten valkokangaspsykopaattien hienoon jatkumoon, jossa charmi ja uppoutuminen paikkaavat mahdolliset tyylivirheet.

Elokuvan Bronson saavuttaa tarinansa pään ja eräänlaisen täyttymyksen taiteen kautta, sillä pitäähän kertomuksissa olla piste. Oikea Bronson sen sijaan on yhä hengissä – ja vankilassa.