Elokuva-arvostelu: Burn After Reading

21.11.2008 07:32 | Olli Sulopuisto

Burn After ReadingAlkuperäinen nimi: Burn After Reading
Ohjaus: Joel ja Ethan Coen
Pääosissa: George Clooney, Tilda Swinton, John Malkowich, Brad Pitt, Frances McDormand, J.K. Simmons
Pituus: 98 minuuttia
Ikäraja: K13
Maahantuoja: FS Film
Elokuvan kotisivu: www.burnafterreading.com–live.com

3/5

Coen-veljesten elokuvat voi jakaa kahteen ryhmään: ne, joiden nimi alkaa konsonantilla ja ne, joiden nimi alkaa vokaalilla. Eiku hetkinen, ei: enemmän koomisiin ja vähemmän koomisiin. Burn After Reading menee tukevasti ensimmäiseen ryhmään – tai siis molempiin ensimmäisiin ryhmiin.

Yritän olla nokkela, sekava ja hupaisa, koska sellainen on myös Burn After Reading. Se on elokuva, jossa tiedustelupalvelun analyytikko (John Malkovich) saa kenkää, kiroilee esimiehelleen kuin Tourette-potilaiden kokouksen puheenjohtaja eikä saa kerrottua potkuista vaimolleen (Tilda Swinton).

Se on elokuva, jossa lipevä ex-agentti (George Clooney) on kiinnostunut lattioiden materiaaleista ja kaataa kaikki vastaantulevat naiset sänkyyn. Elokuva, jossa Frances McDormandin hahmo on töissä Hard Bodies -kuntosalilla ja Brat Pitt esittää niin stereotyyppistä hinttapulia, että se on joko silkkaa neroutta tai täydellistä urpoilua. Tosin Coenit ovat aina tykänneet groteskeista hahmoista, joten ehkä on turha syyttää heitä liioittelusta. (”Perseessäni napsahti”, valittaa muuan sivuhenkilö melkolailla ainoassa repliikissään.)

Näyttelijäkaarti on kieltämättä melkoinen ja heillä tuntuu olevan melkoisen hauskaa. Lienee makuasia, meneekö esimerkiksi Clooneyn naamanvääntely liian pitkälle. Toisaalta se on perusteltua tyylilajin ja hahmon takia, mutta liika voi olla silti liikaa.

Burn After Reading on agenttielokuvien parodia, mutta ei samalla tavalla kuin vaikkapa Get Smart. Pikemminkin liikutaan farssin maailmassa, jossa ihmiset häseltävät, sähläävät ja öyhkäävät yhdessä päivässä enemmän kuin tavalliset tallaajat koko elämänsä aikana. Lähinnä väärinkäsityksistä ja epäpätevyydestä kumpuava juoni ei ole kauhean monimutkainen eivätkä henkilöt erityisen uskottavia, mutta sitä on paha pitää puutteena tällaisessa elokuvassa.

Burn After Reading

Lisäksi pannaan halvalla genren kliseitä. Kun amerikkalaiset ja venäläiset tiedusteluorganisaatiot joutuvat vastakkain, ei kukaan ole siitä hämmästyneempi kuin venäläiset itse. Varsinkin elokuvan kohtausten loppua värittää pahaenteistäkin pahaenteisempi musiikki, joka ei yleensä kuitenkaan johda mihinkään. Elokuva alkaa ja päättyy satelliittikuvazoomauksilla, jotka vihjaavat huipputeknologiseen tarkkailuun, mutta joiden tarkoitus taitaa olla lähinnä osoittaa, miten mitättömiä näiden ihmisten puuhat ovat.

Mukana on myös Coen-veljesten tuttu mieltymys äkkiväärään väkivaltaan. Sillä kun jotain pahaa lopulta tapahtuu – mitä, luulitko että saisit naureskella höpsöille hahmoille rauhassa? Pffft! -, ei siitä tietenkään varoiteta musiikilla. Ei, veren annetaan räjähtää ympäri huonetta ja myöhemmin kamera vielä tuijottaa raatoa.

Ironia on tämänkin Coen-elokuvan määrittävä luonteenpiirre. Burn After Reading on sopiva sellaisille, joita huvittaa ajatus kahden tunnin hassaamisesta ei-oikein-mihinkään. Lauseen ei ole tarkoitus olla arvottava, siis että vitsin tajuamiseen vaadittaisiin paisunutta aivolohkoa. Sanonpa vaan, että jos vitsin huipennus ”mitä oikein tapahtui?” ei huvita, saattaa teatterista poistua pohtien samaa kysymystä.

Perfektionisteina tunnettu ohjaaja-kirjoittaja-leikkaaja-kaksikko tunkee usein elokuviensa taustalla sutkauksia, jotka tuntuvat olevan hauskempia kuin etualan rymistelyt. Burn After Readingissa se on ehdottomasti lastenkirja politiikan maailmassa liikkuvasta Oliver-kissasta, jonka aivastus keskeyttää senaatissa pidetyn mammuttimaisen viivästyspuheen. Sellaisia ne Coenit tuntuvat olevat: nauravat tyhjänpäiväisyyksille.

Kuvat Macall Poley

PlusMiinusNolla

+ näyttelijät ovat hienoja
– Big Lebowski iski enemmän kenties siksi, että se ei ole näin säälimätön jok’ikistä hahmoa kohtaan
+ käsikirjoitus ja ulospano ovat taattua Coenia


Aiheesta lisää:

Elokuva-arvio: Menetetty maa

Mikä on suosikkisi Coenin veljesten elokuvista?

Elokuva-arvio: Pariisi, rakkaudella

Lesboeksploitaatio on Coen-veljeksen makuun

 

Muropaketin uusimmat