Uusimmat

Elokuva-arvostelu: Daybreakers

22.01.2010 11:19 Hanna Näsänen

DaybreakersAlkuperäisnimi: Daybreakers
Ohjaaja: Michael Spierig, Peter Spierig
Käsikirjoittaja: Michael Spierig, Peter Spierig
Pääosissa: Ethan Hawke, Willem Dafoe, Sam Neill
Elokuvan pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K-18
Elokuvan kotisivu: http://daybreakersmovie.com/

2/5

On vuosi 2019, kymmenen vuotta maailmanlaajuisen ”vampyyriepidemian” puhkeamisesta. Suurin osa ihmisistä on joko muuttunut vampyyreiksi tai roikkuu ihmisfarmeilla letkuissa tuottamassa ravintoa. Pieni vähemmistö piileskelee metsissä ja taistelee ihmiskunnan säilymisen puolesta. Ethan Hawke on vastentahtoinen verenimijä K-18-luokituksen saaneessa elokuvassa.

Ensimmäisten tartuntojen jälkeen monet ihmisistä kääntyivät vapaaehtoisesti vampyyreiksi ja nauttivat nyt kuolemattomuuden tuomista mahdollisuuksista. Ikuisella elämällä on myös nurjat puolensa. Samaa syntymäpäivää juhlitaan vuodesta toiseen, ja teini-ikäisenä kääntyneet ovat ikuisia ongelmanuoria. Elokuvan vampyyrielämäänsä tyytymätön päähenkilö Edward (Ethan Hawke) kiteyttää ongelman: ”Life’s a bitch and then you don’t die”.

Vaikka vampyyripopulaatio on lisännyt joidenkin teollisuudenalojen, kuten hampaidenvalkaisun sekä erilaisten varjostimien kysyntää, ei tuotantoa voida säilyttää entisellä tasolla väkiluvun vähentyessä. Ihmisinä säilyneiden jahtaaminen on johtanut veripulaan siitä huolimatta, että verta lypsetään farmeilla letkuissa roikkuvista ihmisistä.

Veriannoksia joudutaan säännöstelemään ja tutkijat etsivät korviketta, sillä ravinnon puutos on alkanut synnyttää ikäviä vaikutuksia vampyyreissä. Jäädessään ilman ihmisverta elegantit vampyyrit näivettyvät eläinmäisiksi lepakkohirviöiksi, joissa ei ole jäljellä enää hitustakaan alkuperäisestä ihmisestä. Mutaation ensimmäinen oire on spockmaisesti suippenevat korvat.

Daybreakers

Veritutkija Edwardille ihmisveri ei kuitenkaan maistu. Edwardin veli Frankie (Michael Dorman) sen sijaan nauttii työstään ihmisten metsästäjänä ja herkuttelee verellä kuin vuosikertaviinillä. Kun työssään korvikeverta kehittelevä Edward kohtaa pakosalla eläviä ihmisiä, joilla on toinen ratkaisu ongelmaan, kiristyvät veljesten välit.

Hawken masentunut vampyyri ei tunnu täysin heräävän koko elokuvan aikana. Ihmisten johtohahmona nähdään Willem Dafoe, jonka rooli on hauska yhdistelmä entistä narkkaria ja uskonnollista johtajaa. Sidekickinä mukana on Claudia Karvan, joka ei pääse irti pakollisen naishahmon kahleistaan ja jää pelkiksi kauniiksi kasvoiksi. Sam Neill ei yllä veripankin ilkeän johtajan roolissa juuri kummempaan suoritukseen.

Vaikka Edwardin luonnetta määrittää se, että hän vampyyriluontonsa vastaisesti haluaa pidättäytyä ihmisveren maistelusta, ei elokuvalla juuri ole yhteisiä piirteitä teinien suosiman Twilight-vampyyrisarjan kanssa, jossa vampyyri välttää puraisemasta ihmisrakastettuaan. Twilight-Edwardin teinityttöjä viehättävä hallittu vaara on valovuosien päässä Daybreakersin verilänteiksi mossahtelevista vampyyreistä ja karmeista mutanttihirviöistä.

Daybreakers

Vampyyritarinat tuppaavat suuntautumaan historiaan, joten Daybreakers on mukavaa vaihtelua siinä mielessä, että siinä on mukana scifin vivahduksia. Valitettavasti uusia oivalluksia ei tällä saralla juuri ole löydetty. Mutanttihirviöt tuovat mieleen ainakin Aikakone-elokuvan olmimaiset morlokit. Ihmisfarmit taas ovat tuttuja jo muun muassa Matrixista.

Vampyyrifiilistä on sen sijaan viety piristävällä tavalla 1920- ja 30-lukujen suuntaan. Naisilla on tyylikkäät korkokengät, hansikkaat ja kypärämäiset päähineet, miehillä lierihatut parhaimpaan gangsterityyliin. Ratkaisu on hauska viittaus USA:n kieltolakiaikoihin, jolloin veren sijaan säännösteltiin alkoholin saantia. Lavastuksessaan Daybreakers yhdistelee hillittyjä tulevaisuuden kuvia ja film noir -vaikutelmia. Päivänvalossa vampyyrit käristyvät kuoliaiksi, joten ulkosalla liikutaan lähinnä pimeän turvissa, paitsi jos autossa on viimeisimmän tekniikan UV-suojaukset. Pimeä kaupunki vaikuttaa synkältä korkealle kurkottavine kerrostaloineen ja sateesta kiiltävine katuineen.

Daybreakers on saanut ikärajaluokituksen K-18. Ohjaajina toimineet Spierigin veljekset eivät selvästikään ole pitäneet klassista säikäyttelyä liian helppona keinona jännityksen synnyttämiseksi. Täysin turhaksi säpsäytysyritykseksi jää pari kertaa kankaan poikki vilahtava korviavihlovan kirkaisun siivittämä lepakko. Mutta yhdistettynä roiskuvaan vereen ja irti lentäviin päihin, saavat äkkiliikkeet herkemmän katsojan kiemurtelemaan tuolissaan. Joukkosyömingeissä veri virtaa niin vuolasti, että lattia lotisee.

Daybreakers

Todella pelottavat kohtaukset liittyvät kuitenkin rauhallisempiin hetkiin, joissa yksittäiset vampyyrit paljastavat todellisen luonteensa. Puraisuun valmistautuessaan hirviöt ovat todella pelottavia, vaikka hetkeä ennen ovat näyttäneet aivan vaarattomilta, lukuun ottamatta oransseina kiiluvia silmiä ja kalpeaa hipiää. Hyökkäykseen käydessä verenimijöiden kasvot vääristyvät ja kurkusta pääsee alkukantaista kauhua herättävä karjaisu. Pelottavinta on kuitenkin muutoksen äkkinäisyys.

Kaiken verenvuodatuksen keskellä Daybreakersin juoni on jäänyt varsin yksinkertaiseksi ja ennalta-arvattavaksi. Mukaan on lipsahtanut jopa toimintaelokuvista tuttu kuvio, jossa toivottomalta näyttävä tilanne ratkeaa, kun jonnekin unohtunut kaveri patsastelee paikalle mahtipontisen musiikin saattelemana. Kun tätä ratkaisua on päädytty käyttämään kaksi kertaa viiden minuutin pätkän aikana, ei voi kuin päätellä käsikirjoittajien lähteneen stressilomalle kesken leffan teon.

PlusMiinusNolla
+ Puvustus ja lavastus piristävät poikkeuksellisella kekseliäisyydellään.
– Juoni on jäänyt verimässäilyn jalkoihin.
– Todellista kauhua ei saavuteta pelkillä äkkinäisillä roiskauksilla.