Elokuva-arvostelu: Faija

Alkuperäisnimi: Farsan
Ohjaaja: Josef Fares
Käsikirjoittajat: Josef Fares & Torkel Petersson
Pääosissa: Jan Fares, Torkel Petersson, Hamadi Khemiri, Nina Zanjani
Pituus: 99 minuuttia
Ikäraja: K7

On yksi hyvä syy mennä katsomaan Faija ja se on Jan Fares. Pääosaan pestattu ohjaajan isä on nimittäin loistava koomikko. Katsokaa nyt tuota naamaa: melankolinen alahuuli, kumpuileva leukapussi ja Ruotsin hauskimmat viikset. Eikä niitä käytetä pahantahtoisesti pilkkaamiseen, vaan yksinkertaisena tehokeinona.

Kun noin sympaattinen setä tekee naama peruslukemilla jotain tavallisesta poikkeavaa, se on moninkerroin hauskempaa kuin jerrylewisien tai jimcarreyiden irvistelyt.

Ikävä kyllä Faijan katsomiselle on tasan yksi hyvä syy. Muuten kyseessä on kovin lattea (ei maitokahvi vaan tasainen) ja kepeän koominen kertomus siitä, millaista on olla mies nykyruotsissa. Tarinan hahmot ovat luontevan äijäkäs Aziz (Jan Fares), hänen nynny pomonsa Jörgen (toinen käsikirjoittaja Torkel Petersson), Azizin moderni poika Sami (Hamadi Khemiri) ja tämän vaimo Amanda (Nina Zanjani). Siinähän sitä onkin jo erilaisia stereotyyppejä, joiden päälle on hyvä kasata juonta.

Meinaan vaan, että montako elokuvaa on nähty miehestä, joka on liian/ei tarpeeksi macho, jolla on sen takia ongelmia vaimon kanssa, ja jonka isäsuhteessa on pientä häikkää? Jos palikat ovat näin standardisoidut, pitää olla melkoinen taituri, jotta niistä saisi jönglöörattua kasaan jotain kiinnostavaa.

Fares ja Petersson ovat kynäilleet kasan kohtauksia, joissa espanjalaisella miehellä on paljon naisia, joissa nuori ruotsalainen mies on hellä ja ymmärtävä, joissa itkupilli kääntyy yhtäkkiä liioitellun kovikseksi – joskin salaattikohtaus on hauska an sich – ja niin edelleen. Eikä niissä mitään vikaa sinänsä ole, mutta ei minua ainakaan kovin paljon naurata se, että ukot äijäilevät. Hahaa. Nokkelaa kuin pikkelssi, sano.

Mutta Jan Fares, ai hitsi kun se onkin mainio. Voisin veikata Faijan olevan hänen näyttelijänuransa huipennus, sillä on hankala kuvitella, että sama tekniikka (tai epätekniikka, harrastajanäyttelijä kun on kyseessä) ei muissa yhteyksissä toimi ollenkaan yhtä hyvin.