Elokuva-arvostelu: Naiset

Alkuperäinen nimi: The Women
Ohjaus: Diane English
Käsikirjoitus: Diane English, Clare Boothe Luce (näytelmä)
Pääosissa: Annette Bening, Eva Mendes, Meg Ryan, Carrie Fisher, Candice Bergen, Bette Midler, Jada Pinkett Smith, Debra Messing
Pituus: 116 min.
Ikäraja: K-11
Elokuvan kotisivu: http://thewomen.warnerbros.com

Naiset on elokuva, jonka aikana valkokankaalla ei nähdä yhden yhtä miestä. Naisenergia ei kuitenkaan riitä kannattelemaan tylsää uusioelokuvaa.

Elokuvan tähtenä nähtävä Meg Ryan esittää niin megryanmaista hahmoa kuin mahdollista. Mary Haines on aina ystävällinen ja kiltti. Hän on luopunut omasta urasta ollakseen miehelleen täydellinen hienostorouva, jonka päivät ovat täynnä puistoyhdistyksen lounaita ja muita tuiki tärkeitä tapahtumia. Kun Marylle selviää, että siippa nauttii salassa hehkeän myyjättären (Eva Mendes) seurasta, on aika yllätyksettömälle itsetutkiskelulle.

Maryn tukena vaikealla hetkellä ovat tietenkin ystävättäret. Elokuvan naisryhmä on kuin paraskin tyttöbändi, jossa kullekin on oma stereotyyppinen lokeronsa. Mukana on hienostorouvan lisäksi uranainen, perheenäiti ja tummiin pukeutuva lesbo. Surkean dialogin ja kökön juonen seuraaminen on entistä kiusallisempaa rooleissa jäykistelevien tunnettujen nimien vuoksi. Sivurooleissa teennäistä naurua ja -itkua vääntämässä nähdään muun muassa Annette Bening, Debra Messing ja Bette Midler.

Naiset yrittää ratsastaa Sinkkuelämää-sarjan ja elokuvan suosiolla herkuttelemalla New Yorkin kaduilla astelevilla korkokengillä, mutta tippuu auttamattomasti kyydistä, koska ei yksinkertaisesti ole nykyaikainen elokuva. Naiset on uusi versio George Cukorin vuonna 1939 ohjaamasta samannimisestä elokuvasta. Molemmat perustuvat Clare Booth Lucen kirjoittamaan näytelmään ja repliikit ovatkin pitkälti samoja.

Uuden Naiset-elokuvan juonta on muuteltu jonkin verran paremmin nykyaikaan sopivaksi. Mukavitsikkäät heitot, kuten ”- Luuletko tämän olevan jokin 1930-luvun elokuva?” eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että elokuvan perusasetelma on peräisin toiselta ajalta ja istuu huonosti nykyihmisen maailmankuvaan.

Meg Ryanin vaisu esitys ei tee samanlaista vaikutusta kuin Norma Shearerin lähes äijämäinen rooli Cukorin alkuperäiselokuvassa. Seksikäs Eva Mendeskään ei pääse lähellekään legendaarisen Joan Crawfordin ihanan kamalaa vamppia. Sivuhenkilöille kehitetyt ongelmat eivät häikäise mielikuvituksellisuudellaan ja esimerkiksi Annette Beningin kamppailu uranaisen roolissa on lähinnä kiusallista katsottavaa. Elokuvan ainoa lievästi mielenkiintoinen hahmo on Maryn ikääntymistään vastaan taisteleva äiti (Candice Bergen).

Uuden version ohjaajan Diane Englishin aiemmat ammatilliset saavutukset rajoittuvat lähinnä Murphy Brown -televisiosarjan käsikirjoittamiseen ja tuottamiseen. Hänen käsissään sattuva satiiri on kääntynyt tylsäksi pullamössöksi. Cukorin naiset näyttivät sukupuolensa huonoimmat puolet juonitellessaan toisiaan vastaan ja manipuloidessaan miehiä. Englishin naiset ovat loppujen lopuksi toistensa puolella ja elämän suuren rakkauden menettämistä pahempaa on riitaantuminen parhaan ystävättären kanssa.

New Yorkin legendaarisella Saks Fifth Avenue -tavaratalolla on näkyvä osa Naiset-elokuvassa. Olisikin hienoa, jos elokuvan voisi sanoa olevan rakkaudenosoitus New Yorkille. Kaupunki saa kuitenkin toimia vain pahvitaustana yhtä pahvisille henkilöhahmoille.