Elokuva-arvostelu: Paha poliisi – määräsatama New Orleans

Alkuperäisnimi: Bad Lieutenant: Port of Call New Orleans
Ohjaaja: Werner Herzog
Käsikirjoittaja: William M. Finkelstein
Pääosissa: Nicolas Cage, Eva Mendes, Val Kilmer, Tom Bower, Jennifer Coolidge, Denzel Whitaker, Brad Dourif
Pituus: 124 minuuttia / 2 h 4 min
Ikäraja: K15
Kotisivu: www.badlt.com

Paha poliisi -elokuva muistetaan ymmärtääkseni kahdesta syystä: siinä raiskataan nunna (raflaavaa!) ja Harvey Keitel keikkuu siinä munasillaan (raflaavaa!). Luoja yksin tietää, miksi ja miten Werner Herzog päätyi tekemään jonkun oman höyrypäisen projektinsa sijaan tämän uusintaversion tai rebootin tai siis täysin erilaisen elokuvan, joka seilaa valkokankaille elegantisti nimellä Paha poliisi – määräsatama New Orleans.

Nimellisestihän tarina on samankaltainen kuin Abel Ferraran ohjaaman Pahan poliisin. Nimihenkilö Terence McDonagh (Cage) on neworleansilainen poliisi, jonka moraalihorisontti ei aivan täsmää siihen, miten lainvartijoiden yleensä oletetaan ajattelevan. Hän varastaa narkkareilta, hankkii seksiä uhkailemalla, hassaa rahansa vedonlyöntiin ja niin edelleen.

Mutta! Olkoot sekavuus, kaaos ja epäselvät päämäärät hetken johtotähtenämme, sillä kuka menee etsimään harmoniaa Werner Herzogin ja Nicolas Cagen elokuvasta? Sillä siinä jos jossain on taivaassa siunattu parivaljakko, kaksikko jonka olisi pitänyt tehdä elokuvia yhdessä jo paljon tätä ennen – ja toivottavasti tämän jälkeenkin.

Werner Herzogin dokumenttielokuvien parhaat hetket tuntuvat fiktiolta, ja vastaavasti Herzogin fiktioelokuvien parhaat hetket tuntuvat dokumentaarisilta. Ohjaaja on moneen otteeseen sanonut, ettei häntä kiinnosta kirjanpitäjien totuus, vaan tärkeämpää on päästä kiinni ekstaattiseen totuuteen. Mitä ikinä se mahtaakaan tarkoittaa.
Nicolas Cage puolestaan on parhaimmillaan, kun ”karju päästetään valloilleen”, kuten Herzog asian eräässä radiohaastattelussa määritteli. Muusta elokuvasta sitten riippuu, vaikuttaako se ylinäyttelemiseltä vai ei. Kuten herra itse asian muotoili: ”Minkä ’yli’? Äärettömyyden?”

Niinpä saamme ihastella, kun Herzogin hovikuvaaja Peter Zeitlinger tallentaa Nic Cagen tallustelemassa selkä mutkalla Katrinan kurjistamassa New Orleansissa. Meinaan vaan, että joo joo juoni-puoni ja henkilöt-menkilöt ovat tärkeitä, mutta /haloo/ katsokaa nyt, kun Cage ajaa partaa vanhainkodin oven takana tai näkee olemattomia leguaaneja tai käskee ampumaan uudestaan rosmon vielä tanssivaa sielua.

Siinä on kaikki, mitä elokuvan tekemiseen tarvitaan ja siinä on kaikki, mitä elokuvan tarvitsee sanoa maailmasta ja Yhdysvalloista.