Elokuva-arvostelu: Pientä säätöä

Alkuperäisnimi: It’s Complicated
Ohjaaja: Nancy Meyers
Käsikirjoittaja: Nancy Meyers
Pääosissa: Meryl Streep, Alec Baldwin, Steve Martin
Elokuvan pituus: 122 min.
Ikäraja: K11
Elokuvan kotisivu:www.itscomplicatedmovie.com

Kamera liukuu Santa Barbaran espanjalaistyylisten luksushuviloiden kattojen yllä, aurinko porottaa hiekkarannoilla ja taustalla soi letkeä bossa nova. Näistä merkeistä ei voi erehtyä: alkamassa on hyvänmielen elokuva, jonka aikana saadaan nauraa ja ehkä tirauttaa muutama kyynelkin.

Meryl Streepin esittämä Jane elää harvinaisen helppoa elämää upeassa huvilassaan. Kolmen hiljattain aikuistuneen lapsen äiti tuntee kymmenen vuotta avioeron jälkeen olevansa sinut itsensä kanssa. Jane pyörittää menestyvää konditoriaa ja suunnittelee kotiinsa hulppeaa keittiöremonttia ihan vaan itseään varten.

Ainoa kipupiste Janen elämässä on ex-mies Jake (Alec Baldwin), jonka kohtaaminen kääntyy kiusalliseksi, kun tämän kainalossa on nuori ja hemaiseva vaimo. Jake ei kuitenkaan ole uuden vaimonsa kanssa niin onnellinen kuin luulisi ja kuvio kääntyy päälaelleen, kun entiset aviopuolisot päätyvät pikkuhiprakassa herättelemään vanhaa suhdettaan. Kolmiodraama on valmis, kun Janen unelmien keittiötä suunnitteleva arkkitehti, omasta erostaan vielä toipuva Adam (Steve Martin) alkaa osoittaa vakavia ihastumisen merkkejä, eikä tunne ole yksipuolinen.

Janelle on kova paikka olla itse aiemmin vihaamansa ”toinen nainen”. Neuvoja tilanteeseen löytyy niin naisystäviltä kuin terapeutiltakin. Suhde Jaken kanssa tarjoaa mahdollisuuden korjata kaivelemaan jääneitä virheitä. Vaikka välillä suorastaan niljakas mies heittelee kaameita kommentteja muun muassa Janen alapäästä, osaa hän toisaalta myös painella juuri oikeita nappeja. Kommentit, kuten ”en ole osannut elää ilman sinua” ja ”seksi on nyt seksikkäämpää” ovat omiaan houkuttelemaan Janen jatkamaan suhdetta.

Adam puolestaan ymmärtää petetyn osapuolen saamia kolhuja. Uuteen ihmiseen tutustumiseen liittyy kiehtovia keskusteluja ja hilpeää hauskanpitoa muun muassa leipomisen ja pössyttelyn merkeissä.

Streep vetää roolinsa rutiinilla ja jättää ihan sympaattisen vaikutelman, yltämättä kuitenkaan huippusuoritukseen. Baldwin istuu habitukseltaan täydellisesti keski-ikäistyneen naistenmiehen rooliin, mutta jähmettyy puupökkelöksi herkemmissä kohtauksissa. Steve Martin puolestaan jää pahasti kanssanäyttelijöidensä varjoon ja istuu muutenkin kehnosti vakavampaan rooliin. Sivurooleista esiin nousee John Krasinski Janen vävynä, joka tietää perheen asioista enemmän kuin haluaisi.

Pientä säätöä on silkkaa eskapismia siinä mielessä, että Janen arkiset puuhat ovat kaukana useimpien elämänpiiristä. Työvuoroja täydellisen suloisessa ja herkkuja pursuilevassa konditoriassa tuntuu olevan harvakseltaan. Vapaa-aikanaan Jane muun muassa poimii kukkia virheettömästä puutarhastaan, josta ilmeisesti huolehtivat näkymättömät puutarhatontut. Lapset ovat kauniita, älykkäitä ja sympaattisia. Tuon tuosta on käynnissä jotkut juhlat, joissa kaikilla on hauskaa eikä kukaan käyttäydy huonosti.

Kuitenkin elokuvassa käsitellään myös monille tuttuja teemoja, jotka kepeämmissä elokuvissa eivät yleensä pääse näin suureen rooliin. Esimerkiksi ulkonäköön ja ikään liittyviä epävarmuuksia sivutaan sekä petikohtauksissa että Janen vieraillessa plastiikkakirurgin vastaanotolla. Miesten ja naisten erot eivät loppujen lopuksi ole niin suuria. Vaikka Jake ensin polleana taputtelee komeaa vatsakupuaan, epäilee hän myöhemmin lihavuuden olevan esteenä suhteelle.

Nancy Meyersin ohjaama ja käsikirjoittama elokuva on ehdolla kolmessa Golden Globe -palkintojen sarjassa. Tammikuussa pidettävässä palkintogaalassa Meyers saattaa saada palkinnon parhaan käsikirjoituksen ja parhaan komedian sarjoissa, Meryl Streep on ehdolla parhaan naispääosan sarjassa.

Meyers tunnetaan muun muassa elokuvien Mitä nainen haluaa (What Women Want, 2000) ja Holiday (The Holiday, 2006) ohjaajana. Hän tekee siis elokuviansa nimenomaan naisyleisölle mutta keskittyi jo Diane Keatonin tähdittämässä ohjauksessaan Jotain annettavaa (Something’s Gotta Give, 2003) erityisesti varttuneempien ihmisten ongelmiin. Meyers hallitsee täydellisesti jouhevasti eteenpäin rullaavan romanttisen komedian kaavan ja sirottelee koskettavia tuokioita juuri sopivissa määrin vitsien sekaan. Yllätyksiä ei elokuva kuitenkaan juurikaan tarjoa, ja enemmän kuin kaksi romanttista komediaa nähneet katsojat osannevat ennustaa elokuvan juonikäänteet varsin menestyksekkäästi alkuasetelman nähtyään.