Elokuva-arvostelu: Quantum of Solace
Vaikka Pierce Brosnanissa ei sinänsä mitään vikaa ollut, oli Daniel Craigin tähdittämä Casino Royale paras Bond nais- ja miesmuistiin. Uudelleenajateltu salainen agenttiseikkailu toimi kuin häkä – yksinkertainen, huomaamaton, tappava. Quantum of Solace jatkaa samaan suuntaan, mutta kompassissa on häikkää.
007:n housuissa viipottaa edelleen jäätäväkatseinen Craig, mutta ohjaajaksi on tullut aiemmin psykodraamoja tehtaillut Marc Forster. Liekö syy sitten ohjaajassa vai kolmessa käsikirjoittajassa, mutta uusi Bond ei tunnu yhtä jämäkältä kuin edeltäjänsä.
Quantum of Solace (eli kotoisammin Lohturahtu) alkaa vauhdikkaalla autotakaa-ajolla, jossa pelti rytisee ja bensatankit räjähtelevät. Kohtaus on leikattu niin hillittömän nopeasti, että migreeni meinaa iskeä, eikä tapahtumista saa oikein selvää. Déjà vu huutelee otsalohkossa: näyttääkö tämä jotenkin kakkos-Bournelta? Sama tunne kasvaa alkutekstien jälkeen, kun Bond juoksee rosmon perässä yli kattojen ja läpi huoneiden.
On aika selvää, että Casino Royale oli Bond-franchisen vastaus Bourne-elokuvien suosioon. Poissa olivat pikkutuhmat vitsit ja näkymättömät vekottimet, tilalla vakavaakin vakavampi päähenkilö ja totinen toiminta. Eikä siinä mitään vikaa ole, mutta kenties Quantum of Solacessa olisi pitänyt harpata jo askel eteenpäin. Nyt toiminta välillä toimii ja välillä – harmittavan usein – ei.
Suurempi ongelma löytyy siitä, että Lohturahdun juonenrakentelu tuo mieleen 1970-80-lukujen hillittömät supersankari-Bondit älyttömine supersankaripahiksineen. Tarinan ytimessä Bondia polttaa edelleen Casino Royalen lopussa koettu Vesper-tyttösen menetys, mutta sen ympärille on kasattu melkoisesti juonittelua ja salaliittoja.
Yhdysvaltalaiset käsikirjoittajat kutsuvat juonen selittämistä nimellä laying the pipe, putkien asentaminen. Ja putkia Quantumissa tosiaan asennetaan. Niin kauan kuin vastapuolen toimet pysyvät piilossa sekä Bondilta että katsojilta, kaikki on hyvin. Mutta kun megalomaaninen suunnitelma alkaa paljastua, se vaikuttaa lähinnä banaalilta – oli globalisaatiokriittinen ajatus sitten hyvä tai ei.
Eikä se henkilötason draamakaan aina ihan sujuvasti mene kurkusta alas. Kun M (Judi Dench) kysyy, että jahtasiko Bond pahista kosto mielessään, tämä tokaisee ”Hän ei ollut tärkeä. Eikä ollut Vesperkään”. Kymmenen pistettä sille, joka osaa arvata repliikin todellisen merkityksen.
Naispääosassa nähtävän Olga Kurylenkon rooli on kenties liian dramaattinen hänelle, sillä gasellisilmä tuntuu perinteisemmältä Bond-tytöltä kuin Vesper, joka ajoin tuntui aivan oikealta henkilöltä eikä vain pakolliselta tissikoristeelta. Pahiksena häärivä Mathieu Amalric tuntuu nauttivan rosmoroolistaan täysin siemauksin, mikä tarkoittaa ajoittain rasittavaa ylinäyttelemistä.
Oikeastaan koko elokuva tiivistyy alkuteksteihin ja Jack Whiten sekä Alicia Keysin tunnuskappaleeseen. Pörisevät kitarat käynnistävät biisin nasevasti, mutta ensimmäiseen kertosäkeeseen mennessä se tuntuu hävinneen itsensä sisään.
PlusMiinusNolla
– ohjaajan ja käsikirjoittajien näkemys Bondista sotkee maailmaa hallitsevat superroistot ja henkilökohtaisen motiivit tehottomaksi mössöksi
+ Daniel Craig esittää kylmää, mutta vilauttelee välillä charmiaan
– edellisen elokuvan uudistushenki on pysähtynyt
Aiheesta lisää Kaistalla:
Lue 007-ohjaaja Marc Forsterin haastattelu
Osallistu Quantum Of Solace -kilpailuun
Katso Quantum Of Solacen kuvagalleria
007: Quantum of Solace
(Yhdysvallat/Iso-Britannia 2008)
K13
Ohjaus Marc Forster
Käsikirjoitus Paul Haggis, Neal Purvis & Robert Wade
Pääosissa Daniel Craig, Mathieu Amalric, Judi Dench, Jesper Christensen, Olga Kurylenko
Kesto 107 minuuttia
