Elokuva-arvostelu: Saiturin joulu

Alkuperäisnimi: A Christmas Carol
Ohjaaja: Robert Zemeckis
Pääosissa: Jim Carrey, Gary Oldman, Colin Firth, Bob Hoskins, Robin Wright Penn, Cary Elwes, Fionnula Flanagan
Pituus: 97 minuuttia / 1 h 37 min
Ikäraja: K11
Käsikirjoittaja: Robert Zemeckis
Kotisivu: www.disney.fi/saiturinjoulu

Saiturin joulussa kohtaavat kaksi toisilleen täysin vastakkaista taiteilijaa. Charles Dickens oli satusetä, jonka tarinat syntyivät sanomalehtiin kirjoitettuina jatkokertomuksina. Robert Zemeckis on insinööriluonne, joka puunaa elokuviensa yksityiskohtia loputtomiin. On siellä mukana kolmaskin auteur eli kuminaama Jim Carrey, mutta tällä kertaa hän roikkuu kyllä tiukasti Zemeckisin naruissa.

Saiturin jouluhan on kertomus kitupiikki Ebenezer Scroogesta, jonka mukaan on nimetty muuan Scrooge McDuck eli Roope Ankka. Ukko on niin pihi, ettei meinaa suostua maksamaan elinikäisen bisneskumppaninsa hautajaisista penniäkään. ”Raha on rahaa”, hän sanoo napatessaan lautturille tarkoitetut kolikot kalmon silmiltä.

Pian äijä saa vieraakseen kolme kummitusta – menneiden joulujen hengen, nykyisen joulun hengen ja sitten sen kolmannen, joka onkin vähän toista maata. Kummitusten sanoma on selvä: jos rahan palvonta ei lopu, käy Scroogelle heikosti. Mainio moraliteetti siis. Konstailemattomasti kerrottu tarina on näinä efektihässäköiden aikoina miellyttävä yllätys.

Zemeckisin kontrollifriikkiys näkyy siinä, että Napapiirin pikajunan ja Beowulfin tapaan tämäkin elokuva on motion capture -tekniikalla kuvattu 3d-animaatio. Elokuvaa myös esitetään kolmiulotteisena, mistä on se hyöty, että vanhan Lontoon yllä lentävä kamera tuntuu todellakin lentävän. Animaatiota 3d-efekti ei tee yhtään sen todellisemman oloiseksi. Osa hahmoista, kuten Jim Carreyn näyttelemä Scrooge, on erittäin toimeliaan näköisiä, mutta ei niitä silti oikeiksi erehdy luulemaan.

Carreystä puheenollen hän on kerrankin mies paikallaan. Hänen ylinäyttelemisensä sopii mainiosti Dickensin karikatyyrien esittämiseen. Eikä kyse ole pelkästään venkoilusta, vaan Carreyn Scroogessa tuntuu olevan jopa hitunen emotionaalista syvyyttä, pinnan alta pilkistävää hyvyyttä.

Jäin ihmettelemään, miksi Zemeckis haluaa nykyään tehdä elokuvia tällä tavalla. Liikkeentallennukseen perustuva animaatio on erittäin yksityiskohtaista, joten voisi kuvitella hänen tavoittelevan realismia. Toisaalta taas kokonaan animoidun jutun ideana on kaiketi se, että niin on helpompi toteuttaa ei-realistisia kohtauksia, joissa Scroogen koko muuttuu tai Jim Carrey näyttelee samaan aikaan kahta eri hahmoa.

Zemeckis on ristiriitainen ohjaaja. Parhaimmillaan hän ymmärtää elokuvan rytmin erittäin hyvin ja rakentaa mahdottoman jänniä kohtauksia. Toisaalta hänellä ei tunnu olevan minkäänlaista holttia virtuaalikameran kanssa. Miksi leikata kahden kuvan välillä, kun voi ihan yhtä hyvin tehdä näyttävän kamera-ajon yhdestä asemasta toiseen? Ota siitä nyt sitten selvä.

En osaa sanoa, onko Saiturin joulu liian pelottava K11-elokuvaksi. Tuskin sentään, vaikka on siinä paljon säikyttelyä.