Elokuva-arvostelu Splice

Alkuperäisnimi: Splice
Ohjaaja: Vincenzo Natali
Käsikirjoittaja: Vincenzo Natali & Antoinette Terry Bryant & Doug Taylor
Pääosissa: Adrien Brody & Sarah Polley & Delphine Chanéace
Elokuvan pituus: 100 minuuttia
Ikäraja: K15
Elokuvan kotisivu: www.splicethefilm.com

Peijooni sentään! Tästähän on kuin varkain muodostunut odottamattoman tasokas sci-fi-kesä. Predators oli hyvä, Inception erinomainen ja perjantaina ensi-iltaan saapuva Splice jotain niiden väliltä. 13 vuoden takaisesta Cubesta tuttu ohjaaja Vincenzo Natali on tehnyt elokuvan, joka sci-fin ystävien kannattaa katsoa, vaikkei se täydellinen olekaan.

Sci-fiä ja kauhua tuodaan enää harvoin elokuvateattereihin, jos kyseessä ei ole menestyselokuvan jatko-osa, remake tai jo valmiiksi suosittuun lähdemateriaaliin pohjautuva filmatisointi. Maailmalla keräämistään kehuista huolimatta Vincenzo Natalin ohjaama ja Guillermo del Toron tuottama Splice on elokuva, jollaiset päätyvät Suomessa normaalisti suoraan dvd:lle, unohtuvat videovuokraamon alahyllyille ja joista kirjoitetaan arvosteluita vain Tähtivaeltajan kaltaisiin pienjulkaisuihin. Cinema Mondo on kuitenkin rikkonut kaavan tuomalla Splicen Suomeen melko laajalla 12 kopion levityksellä – ja vieläpä ennen Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleja, joilla elokuva kieltämättä olisi ollut kuin kotonaan.

Splicen pääosissa nähdään nuoret, lopullisen läpimurtonsa kynnyksellä olevat geenitutkijat Clive ja Elsa. Hyvin kirjoitetut hahmot ovat uskottavia ja moniulotteisia, ja heitä esittävät Adrien Brody ja Sarah Polley molemmat hyviä rooleissaan. Hahmoihin olisi tosin voinut samaistua helposti myös ilman Wired-lehden viljelyä, musiikkihössötystä ja animella sekä figuureilla sisustettua asuntoakin. Ei elokuvan kohderyhmän suuntaan ihan näin syvään ole tarvetta kumartaa.

Tutkijapari on erikoistunut luomaan ennennäkemättömiä risteymiä yhdistelemällä eläinten DNA:ta, ja nyt he haluavat käyttää kokeissaan ihmisen nukleiinihappoja luodakseen lääketieteen mullistavan hybridin. Rahoittava lääkeyritys N.E.R.D. kuitenkin kieltää tämän taloudellisten tavoitteidensa kanssa ristiriidassa olevan suunnitelman, ja niinpä kaksikko ryhtyy puuhaan omin päin. Lopputuloksena keinokohdusta tupsahtaa maailmaan Dren, ihmisen kaltainen olento, joka kasvaa, kehittyy ja oppii asioita kiihtyvällä tahdilla. Koe kuitenkin riistäytyy tutkijoiden käsistä ja sitten kaikki jo meneekin piiri piiriltä yhä syvemmin päin helvettiä…

Splicen alkupuolella elokuvan tarina saattaa tuntua kaavamaiselta, mutta puolivälin jälkeen katsojan silmille tykitetään yllättävänkin rankkaa kuvastoa, joka ei välttele sen enempää alastomuutta, gorea kuin seksuaalisuuttakaan. Splicea yli vuosikymmenen suunnitellut Natali ei tyydy pohtimaan onko ihmisellä oikeutta leikkiä jumalaa, vaan myös sitä, mitä leikin jälkeen tapahtuu – mikä on ihmisen vastuu luomuksestaan? Entä vanhempien vastuu jälkeläisistään? ”Pojat kostavat isien virheet toistamalla ne”, todetaan laulussa, mutta sama koskee Splicen kohdalla myös tyttäriä.

Loppupuolella elokuvan hyvin rakennettu tunnelma on pakotettu antamaan tilaa toiminnallisuudelle ja tässä vaiheessa Splice alkaa tuntua turhan paljon Speciesin kaltaiselta tusinatuotteelta. Onneksi kuitenkin ihan viimeinen kohtaus on tasapainossa vahvan alku- ja keskiosan kanssa. Splice onkin niitä elokuvia, jotka seuraavat katsojaa vielä elokuvateatterista poistumisen jälkeen.

Splice on Moonin ja District 9:n kaltainen budjetiltaan pienehkö, mutta silti – tai juuri siksi – omalaatuinen ja laadukas moderni sci-fi-elokuva. Täydellinen se ei kuitenkaan ole; osa dialogista ja juonenkäänteistä tuntuvat kömpelöiltä ja jopa suorastaan lapsellisilta. Tarinassa ja tekijöissä olisi ollut potentiaalia huikeampaankin katselukokemukseen, mutta kokonaisuutena Splice on kuitenkin toimiva. Sen tunnelma on hyvä, sisäinen logiikka kantaa pitkälle ja hyvin näytellyistä hahmoista jaksaa välittää, vaikka he tekevätkin kamalia asioita.

Erioten Abigail Chun ja Delphine Chanéacen esittämä Dren on hyvin rakennettu hahmo, joka samanaikaisesti pelottaa, säälittää, kuvottaa ja herättää siinä sivussa vieläpä hoivavietin. Tässäkään kauhutarinassa pelottavin ei ole Frankensteinin hirviö, vaan ihmiset, jotka hänet loivat.

PlusMiinusNolla

+ Kiehtova ja ajankohtainen aihe, joka sopii hyvin kauhua ja sci-fiä risteyttävään elokuvaan
+ Hyvin rakennetut hahmot ja sopivat näyttelijät
+ Sisältää yllättävän rankkaa kuvastoa valkokangaselokuvaksi
– Juonessa turhia latteuksia eikä dialogikaan aina tunnu ihan uskottavalta huippututkijoiden suuhun