Elokuva-arvostelu: State of Play

01.05.2009 09:20 | Hanna Näsänen

State of PlayAlkuperäinen nimi: State of Play
Ohjaus: Kevin MacDonald
Käsikirjoitus: Matthew Michael Carnahan
Pääosissa: Russell Crowe, Ben Affleck, Rachel McAdams, Jason Bateman, Robin Wright-Penn, Helen Mirren
Pituus: 128 min.
Ikäraja: K-13
Elokuvan kotisivu: www.stateofplaymovie.net/

1/5

 

Nuori mies ryntää tuhoa aiheuttaen sanonnasta tutun posliinikaupan halki. Hän on selvästi kauhuissaan. Pian mystinen takaa-ajaja saavuttaa pojan ja tämä kohtaa loppunsa pimeällä takakujalla. Russel Crowen ja Ben Affleckin tähdittämä poliittinen trilleri alkaa dramaattisesti, mutta jännityksen taso laskee ensi minuuteista kuin lehmänhäntä.

Washington Globe -lehdessä työskentelevä toimittaja Cal McCaffrey (Crowe) ryhtyy tutkimaan outoa murhaa. Samaan aikaan kongressiedustaja Stephen Collinsin (Affleck) ura kokee kolauksen, kun hänet yhdistetään seksiskandaaliin. Kun tapahtumat tuntuvat jotenkin kietoutuvan yhteen, opiskeluaikaiset ystävykset ajautuvat selvittämään Washingtonin poliittisen elämän sydämeen ulottuvaa mysteeriä vanhoista erimielisyyksistään huolimatta.

State of Play pyrkii valottamaan politiikan ja kaupankäynnin likaista puolta. Pienten ihmisten elämät eivät juurikaan merkitse suurten kauppojen ollessa kyseessä ja poliitikkojenkin joukosta löytyy niitä, joille raha kelpaa. Paremmillakin aikeilla varustetut poliitikot saattavat käyttää kovia keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi.

Tämä on kaikki hyvin ja hienoa, mutta kun leffan juoni on vain vähän kehnoa kioskijännäriä älykkäämpi, jäävät elokuvan tekijöiden hyvät tarkoitukset turhiksi. Salaliittoteorioihin nojaavien elokuvien joukossa ei State of Play missään tapauksessa yllä huipulle.

State of Play

Poliitikon ja journalistin hahmojen kautta päästään kommentoimaan myös omaa agendaansa ajavien poliitikkojen ja laajaa levikkiä tavoittelevien lehtitalojen symbioosia. Molemmat osapuolet hyödyntävät toisiaan häikäilemättä, mutta State of Playssä pidemmän korren vetävät tutkivat journalistit, jotka uhrautuvaisesti metsästävät Totuutta.

Affleckin uskottavuus kongressiedustajana ja puolueensa nousevana tähtenä on vähintäänkin heikko, harmaiksi värjätyistä ohimoista huolimatta. Kun herran ilmeskaala rajoittuu sappikivien vaivaaman ihmisen aivottomaan en nyt ihan ymmärrä -tuijotukseen, on katsojan vaikea katsella arvokasta patsastelua naama peruslukemilla.

Habituksensa puolesta nuhjuinen Crowe istuu rooliinsa renttuna tutkivan journalistin perikuvana. Näyttelijän suoritus jää kuitenkin laiskaksi ja elokuvan päähenkilö kuin karikatyyriksi. Yritykset syventään hahmoa viittaamalla tasaisin väliajoin tämän irlantilaiseen perimään, jäävät kiusaamaan, kun tällä tosiseikalla ei loppujen lopuksi tunnu olevan mitään todellista merkitystä.

Paatuneen McCaffreyn vastikappaleeksi on istutettu nuori ja naivi toimittaja Della (Rachel McAdams), jonka tehtävänä on heitellä nokkavia kommentteja. Äreän old timerin ja viattoman keltanokan vastentahtoinen kumppanuus on elokuvahistorian vanhimpia alkuasetelmia ja tällä kertaa näyttelijöiden kemiat eivät yksinkertaisesti osu yksiin. Parivaljakon sanailun ainoat nokkeluudet ovat piikit kaavoihinsa kangistuneille lehtitoimittajille ja toisaalta sensaatiohakuisille verkkotoimittajille, jotka kärjistetysti asetetaan vastakkain hahmojen kautta. Yleensä loistava Helen Mirren menee hukkaan tiukkapipoisena päätoimittajana, joka saa kiukutella parissa kohtauksessa.

PlusMiinusNolla

– Heikko salaliittoteoria onnistuu kuristamaan itsensä omilla lonkeroillaan.
– Ben Affleck älykkäänä ja karismaattisena kongressiedustajana on hulvaton vitsi.
+ Subin Sukuvika-sarjasta tutun Jason Batemanin esittämä pikkunilkki on elokuvan harvoja valon pilkahduksia.

Lue Ben Affleckin haastattelu elokuvan tiimoilta

Muropaketin uusimmat