Elokuva-arvostelu: Taking Woodstock

11.09.2009 07:04 | Olli Sulopuisto

Taking WoodstockAlkuperäisnimi: Taking Woodstock
Ohjaaja: Ang Lee
Pääosissa: Demetri Martin, Emile Hirsch, Imelda Staunton, Henry Goodman, Jonathan Groff, Mamie Gummer, Eugene Levy, Jeffrey Dean Morgan ja Liev Schreiber
Pituus: 123 minuuttia / 2 h 3 min
Ikäraja: K13
Käsikirjoittaja: James Schamus
Kotisivu: www.filminfocus.com/focusfeatures/film/taking_woodstock

2/5

Kukkapellon keskellä seisoo aivan tavallisen näköisiä rakennuksia. Paikka on nimeltään ”El Monaco Motel”. Nimi on puhdasta liioittelua. Motellia pyörittävät Sonia Teichberg (Imelda Staunton), Venäjältä Yhdysvaltoihin muuttanut vanha juutalaisnainen ja hänen miehensä Jake (Henry Goodman).

He ovat velkaantuneet niin pahasti, että perheen New Yorkiin muuttanut taiteilijasieluinen poika Elliot (Demetri Martin) joutuu palaamaan takaisin kotiin vanhempiensa avuksi. Ja kun Elliot lukee lehdestä, että Woodstockin organisaattorit on karkoitettu festivaalin alkuperäisiltä sijoilta, hän laskee yhteen 1+1.

Taking Woodstock on erikoinen tapaus ohjaaja Ang Leen ja käsikirjoittaja James Schamusin filmografiassa. Toisaalta sen teemat ja toteutus ovat tuttuja parivaljakon muistakin elokuvista. On sukupolvien välinen kuilu ja on seksuaalisuuden synnyttämä jännite. On näyttelijävetoisia hetkiä ja suuria, tunteellisia paljastuksia. Tiivis 1,85:1-kuvasuhde ja väliin leikatut kaitafilmille kuvatut pätkät korostavat intiimiä tunnelmaa. Taustalla vaanii Woodstock, tuo suurtapahtumista suurin ja koko läntisen pallonpuoliskon hippisukupolven polttopiste.

Taking Woodstock

Omituista on se, että tällä kertaa osa hahmoista on pelkkiä karikatyyrejä. Sonia on ahne, kitsas ja vihainen juutalaisnainen, joka yhdessä vaiheessa valittaa perheelleen ”kävelleensä kuusimetrisessä lumessa tuhat kilometriä Siperian halki”. Huumori, jota varsinkin alkupuolella on paljon, operoi osapuilleen samalla tasolla: ladossa on hippejä, jotka tekevät täyspaskaa teatteria ja Elliotin lapsuudenystävä (Emile Hirsch) on Vietnamin-veteraani, joka saa flashbackeja pusikossa.

Lopputulos on lievä sotku, jossa itse suurtapahtumaan ei paljon puututa. No, ei tietysti tarvitsekaan – tavallaan sen läsnäolo ja samanaikainen unohtaminen korostaa yksilötason tapahtumia, sillä nehän ovat tuntuneet ennenkin kiinnostavan Leetä ja Schamusia eniten. Mutta missä on Leen normaalisti hallitsema intensiteetti, tiukkuus, ahdistavuus? Nyt koko homma jää vähän mössöisäksi.

Ja mitä he oikein ajattelevat tästä kaikesta? Elokuva alkaa tv-uutisilla kuulennon valmistelusta ja Vietnamin sodasta. Se päättyy promoottorin suunnitelmaan seuraavasta, entistä paremmasta konsertista, joka järjestetään Altamontissa. Ei kovin ruusuinen päätös, tuo.

PlusMiinusNolla

– Minkä takia tässä on näin kliseistä juutalaisläppää näin paljon?
+ Liev Schreiber onnistuu tekemään päällepäin stereotyyppisestä transuroolistaan inhimillisen
– Huumori on jotenkin turhankin ilmeistä (hippejä, höhöö)

 

Aiheesta lisää

Elokuva-arvostelu: Lust, Caution

Muropaketin uusimmat