Uusimmat

Elokuva-arvostelu: The American

07.10.2010 09:04 Olli Sulopuisto

Alkuperäisnimi: The American
Ohjaaja: Anton Corbijn
Käsikirjoittaja: Rowan Joffe
Pääosissa: George Clooney, Violante Placido, Thekla Reuten, Paolo Bonacelli
Pituus: 108 minuuttia / 1h 48min
Ikäraja: K13
Kotisivu: www.theamericanthemovie.com

3/5

The Americanin mainoskuvissa George Clooney juoksee, tähtää aseella tai tekee molempia. Niistä voisi luulla, että kyseessä on toimintaelokuva tai jännäri, jossa charmikas palkkamurhaaja hoitelee pahiksia päiviltä Italian pittoreskeissa maisemissa. Tavallaan kuvat ovat toki oikeassa. Clooney näyttelee murhaajaa, joka ottaa vastaan surullisenkuuluisan viimeisen keikan. Välillä juostaan, tosin yleensä ilman kenkiä, ja muutaman kerran ammutaankin.

Varsinaisesti The American on kuitenkin elokuva ihmisestä, jonka elämä on jauhanut loppuun ja joka haluaa jättää kaiken taakseen. Kuten Paolo Bonacellin esittämä pappi hänelle toteaa: ”Olet amerikkalainen, luulet voivasi paeta historiaa.” Repliikki on ärsyttävän selvän symbolinen, mutta onneksi suurimman osan ajasta dialogi on paljon yksinkertaisempaa.

Yksinkertainen, karu ja riisuttu on nimittäin tämän elokuvan johtoaihe. Clooneyn tulkinta Jackista on hiljainen ja tehokas – ei turhia puheita eikä turhia tekoja. Ihmiset ovat aina riskitekijöitä, joista hankkiudutaan nopeasti eroon. Lähimmäksi pääsevät naiset, kuten Thekla Reutenin esittämä Mathilde, joka on – pyydän ilmausta jo etukäteen anteeksi – yhtä tappava kuin kauniskin.

Samalla tavalla operoi koko elokuva. Anton Corbjin (Control) on ohjannut Rowan Joffen (28 Weeks Later) käsikirjoituksesta hitaiden kuvien voimaan luottavan tarinan. Kuvaaja Martin Ruhen (Harry Brown, Control) ja leikkaaja Andrew Hulmen kuvakerronta saattaa pahimmillaan (tai parhaimmillaan) tuntua pitkäveteiseltä puoliabstraktien kuvien sarjalta, jossa ihmisillä ei ole sijaa. Kuvavalinnat ja rauhallinen rytmi kertoivat varsin kiinnostavalla tavalla päähenkilön maailmasta, jossa äkilliseen ääneen herätessä ensimmäinen refleksi on tarttua pistooliin. Ei siis mikään ihmisläheinen tyyppi.

Kaikista eniten aikaa uhrataan kohtauksille, joissa Clooney rakentaa tilaustyönä kivääriä toiselle palkkatappajalle. Hän kerää sopivat osat sieltä täältä, moukaroi niitä kirkonkellon tahtiin asunnossaan ja tarkistaa aseen tarkkuuden hiljaisessa joenmutkassa.

En tarkoita, että The American olisi tylsä – kaikkea muuta. Se ei vain ole toimintaelokuva, vaan melkeinpä sen vastakohta, eli odottamiselokuva. Yleensä odottamiseen liittyy pelko paljastumisesta, perusteeton tai ei. Onko kahvilan ulkopuolelle pysäköidyssä autossa joku? Milloin kukaan ei näe, että tongin paikkoja?

Tunnelma ja tunnelmointi ovatkin The Americanin vahvoja puolia. Sen juoni on, ei nyt ennalta-arvattava, mutta hieman kliseinen kuitenkin. Totta kai puhtoisimmalla hahmolla on synkkä menneisyys. Seksikohtaus hillittömän hyvännäköisen Claran (Violante Placido) on kiihottava, mikä kertoo Corbijnin taidoista ohjaajana, mutta mitä pitäisi ajatella siitä, että prostituoitu ihastuu palkkamurhaajaan sydänjuuriaan myöten? Minusta se on mielikuvituksetonta ja latteaa kirjoittamista.

Lienee tylsämielistä stereotypisointia väittää, että The American on jotenkin eurooppalainen elokuva. Siltä sen rauhallinen tahti ja vähäinen dialogi kuitenkin tuntuvat. Elokuvassa vilahtaa myös pari suomalaista näyttelijää aivan pienissä rooleissa.

PlusMiinusNolla

+ George Clooneyn vetovoima ei himmene
+ Anton Corbijn, Martin Ruhe ja Andrew Hulme ovat löytäneet kuvakerrontaan kiehtovan otteen
– teksti on vähän höpö, mutta onneksi tyhmimmät puolet eivät nouse vahvasti esille

Muropaketin uusimmat