Elokuva-arvostelu: The Brothers Bloom

29.07.2009 22:18 | Olli Sulopuisto

Brothers BloomAlkuperäisnimi: The Brothers Bloom
Ohjaaja: Rian Johnson
Pääosissa: Rachel Weisz, Adrien Brody, Mark Ruffalo, Rinko Kikuchi, Robbie Coltrane
Pituus: 109 minuuttia
Ikäraja: K13
Käsikirjoittaja: Rian Johnson
Kotisivu: www.brothersbloom.com

2/5

Ohjaaja-käsikirjoittaja Rian Johnsonin esikoinen Brick on maailman paras high school noir -elokuva. Hän osoitti hallitsevansa juonittelun ja tyylittelyn, dialogin ja ohjaamisen. Se oli iloinen yllätys, jollaisia ei ole koskaan liikaa. The Brothers Bloom taas… no, olihan sekin yllätys.

Jos leffa pitäisi tiivistää yhden lauseen myyntipuheeseen, se olisi ”Wes Andersonin versio David Mamet’n huijaritarinoista”. Molemmat elementit tulevat ilmeisiksi jo ensimmäisten minuuttien aikana. ”Olen kuullut kaikki tarinat huijareista”, sanoo kertoja, joka sattuu olemaan Mamet’n vakinäyttelijä Ricky Jay.

Orvot Bloomin veljekset lentävät sijaisperheestä toiseen ja päätyvät lopulta kaupunkiin, jossa on ”yksi kissa ja sillä yksi jalka”. Hassuja yksityiskohtia täyteen tungetut kuvat ovat asetelmiltaan aivan kuin Andersonilla ja kamera liikkuu kiskoilla päähenkilöitä kohti à la Anderson – tapa, jonka hän lainasi Scorseselta. Kyllä kyllä, myös Brick oli pelkkä aidalla tasapainoileva pastissi, mutta se onnistui kaatumaan sille puolelle elokuvallista niittyä, jossa lainauksista tulee omaa.

Stephen (Mark Ruffalo) on parivaljakon aivot, joka käyttää jo nuor’na veljeään Bloomia (Adrien Brody) syöttinä söpöille tytöille. Jo alkumontaasista opimme, että häntä moinen käytös ei riemastuta, sillä hän haluaisi kirjoittamattoman elämän. Stephenin tavoitteena taas on onnistua huijaamaan niin, että sekä uhrit että puliveivarit saavat haluamansa. ”Hän kirjoittaa huijauksensa niin kuin kuolleet venäläiset romaaninsa”, Bloom valittaa.

Ruffalo, Brody ja Kikuchi vaanivat.

Ja sitten vastaan tulee vielä yksi tyttö, übersöpö ja -omituinen Penelope (Rachel Weisz), joka on niin omituinen, että hän jönglööraa moottorisahoilla tasapainotellessaan yksipyöräisellä. Se saattaa olla ihastuttavaa tai sitten se saattaa olla kohta, jossa alkaa haukotuttaa.

Teemat ovat isoja: tarinat, joita kerromme itsellemme; elämä ja sen suhde tarinoihin; ja onko näiden kahden välillä totuutta. Toisaalta se on myös huijausfilmi, jonka katsomisen nautinto perustuu siihen, että hahmot jekuttavat toisiaan ja myös katsojaa. Näiden kahden yhteensovittaminen ei täysin onnistu.

Johnson on sanonut monessa haastattelussa, että yleisön on hankala sympatiseerata huijarielokuvan hahmoja ja että hän yritti kovasti välttää sen tässä, mutta eihän se täysin onnistu. Lopussa odotin vain, että asiat kääntyvät ympäriämpäri vielä kerran, eivätkä hahmojen ongelmat vaikuttaneet todellisilta.

Joten herra Johnson, saisinko esittää nöyrän pyynnön? Ensi kerralla – työn alla on ainakin synkeä scifi-elokuva Looper – vähemmän lainattua, enemmän omaa ja uutta.

PlusMiinusNolla
+ onhan se aluksi aika söpö…
– …mutta rajansa söpöilylläkin (vrt. The Wes Anderson Trap)
– juoni syö hahmot