Elokuva-arvostelu: Titaanien taistelu

Alkuperäisnimi: Clash of the Titans
Ohjaaja: Louis Leterrier
Käsikirjoittajat: Travis Beacham, Phil Hay & Matt Manfredi
Pääosissa: Sam Worthington, Liam Neeson, Ralph Fiennes, Gemma Arterton, Mads Mikkelsen, Alexa Davalos
Pituus: 108 minuuttia / 1 h 48 min
Ikäraja: K13
Kotisivu: www.titaanientaistelu.fi

Eeppinen tarina länsimaisen sivistyksen alkuhämäristä. Ihminen ei alistu kohtaloonsa, vaan nousee jumalia vastaan. Perimmäisiä kysymyksiä ja mahtavia seikkailuja! Niitä on tarjolla Sankarien aika -kirjassa. Titaanien taistelu sen sijaan on pikemminkin kokoelma taskussa nahistuneita vaahtokarkkeja, tavallaan kiinnostava mutta pidemmän päälle pahanmakuista. Draama on yhtä kaukana kuin Olympos-vuori Päijänteestä.

Louis Leterrier – jonka ohjaama Hulk oli vähemmän huono kuin Ang Leen – on kasannut ties miten monen käsikirjoittajan – nimensä ovat saaneet mukaan vain Travis Beacham, Phil Hay ja Matt Manfredi – silpusta kokonaisuuden, joka on yhtä paljon tekemistä kreikkalaisuuden kanssa kuin Alepan laarista löytyvällä salaattijuustolla. Masentavan lattean elokuvan harvoja hauskoja oivalluksia ovat pistimiään rytmikkäästi paukuttavat skorpionit, mutta muuten rytmi onkin tukevasti kateissa.

Mistään kokonaisuudesta, juonesta, hahmonkehityksestä tai muusta vastaavasta on täten turha kirjoittaa. Keskitytään siis kolmeen asiaan. Yksi: jälkikäteen tehty 3D-konversio on ihan yhtä tyhjän kanssa. Ei se useimmiten katsomista haittaa, mutta ei siitä kyllä mitään lisäarvoakaan tule – paitsi tietysti studiolle, joka ottaa mieluusti vastaan kalliimpien lippujen tuottamat roposet. Vaivaisiko asia, jos ei tietäisi, että elokuva on kuvattu perinteisellä tyylillä ja sitten muunnettu nörttimassojen voimin stereoskooppiseksi? Ehkä, ehkä ei.

Kaksi: Sam Worthington on ihan symppis, mutta hänen tilallaan voisi olla kuka tahansa. Vastaesimerkki: kuvittele Terminaattoriksi joku muu kuin Arnold Schwarzenegger, ja… ai niin. Los Angeles Timesin toimittaja argumentoi vastikään varsin vakuuttavasti, että 3D-popkornileffat itse asiassa johtavat leffatähtien tuhoon: jos kerran tehokas markkinointikampanja ja kolmiulotteiset räjähdykset keräävät lipputuloja 30-50 prosenttia enemmän kuin kaksiulotteiset, miksi suotta maksaa näyttelijöistä? Ne hei ketään kiinnosta.

Kolme: Jumalkaarti on kiehtovan pönäkkä. Aslan-äänellä puhuva Liam ”Zeus” Neeson on pukeutunut kimaltelevaan peltihaarniskaan, minkä lisäksi hänen naamaansa on liimattu arviolta puolitoista kiloa jakkihärän karvaa. Ralph ”Haades” Fiennes yrittää parhaansa ollakseen vielä omituisempi, mutta jää kyllä silti kakkoseksi Steve CooganinPercy Jacksonissa esittämälle piruparalle. Melkein jumalaa eli ottoisipappaa esittävä Pete Postlethwaite tunkee muutamaan valkokangasminuuttiinsa enemmän vakavaa tuijotusta kuin opiskelija makaronia lautaselle noutopöydässä.