Elokuva-arvostelu: Twilight – Uusikuu

20.11.2009 10:48 | Olli Sulopuisto

Twilight - UusikuuAlkuperäisnimi: The Twilight saga: New Moon
Ohjaaja: Chris Weitz
Pääosissa: Robert Pattinson, Kristen Stewart, Taylor Lautner, Ashley Greene, Dakota Fanning
Pituus: 133 minuuttia / 2 h 13 min
Ikäraja: K13
Käsikirjoittaja: Melissa Rosenberg
Kotisivu:www.newmoonthemovie.com

2/5 

Voi sinua, Bellaseni – menit sitten rakastumaan vampyyriin. Sinun olisi pitänyt ymmärtää, että ongelmia siitä seuraa, olitte sitten miten lemmen pauloissa tahansa.

Yleensähän vampyyritarinat ovat vertauskuvallisia kertomuksia meidän tavallisten ihmisten ongelmista. Siis siihen tapaan, että vampirismi on vaikkapa aids-epidemia, homoseksuaalisuus tai ihan vaan varoitus esiaviollisesta seksistä.

Twilight-sarjasta metaforisuus puuttuu. Se ei edes yritä esittää olevansa mitään muuta kuin kertomus teini-ikäisten rakkaudesta. ”Haluan todellakin, että sinä teet sen”, sanoo Bella (Kristen Stewart). Hän on Julia Edwardin (Robert Pattinson) ikään kuin Romeolle. Yhteyden ymmärtää muun muassa siitä, että elokuvan alkaessa Bella nukkuu Shakespearen näytelmä sängyllään ja Edward siteeraa sitä pitkät pätkät, ulkomuistista, katse kaukaisuuteen kiinnittyneenä.

Tosin ollakseen kahden ihmisen rakkaustarina Uudellakuulla on sellainen pieni probleemi, että toinen päähenkilöistä on suurimman osan ajasta matkoilla. Edwardin poissaollessa Bellan suosiosta kisaa Jacob (Taylor Lautner), jonka supervoimia ovat käsittämättömän isot rintalihakset sekä kyvyttömyys pitää t-paitaa päällänsä yli minuutin kerrallaan. En varmaan hirmuisesti spoilaa, jos sanon, että ihan lopullisesti Ed-poju ei kuvioista katoa.

Twilight - Uusikuu

Rakenteellisesti elokuvan suurin ongelma onkin sen loppu, jolla ei ole juuri mitään tekemistä sitä edeltävän parituntisen kanssa. Mieleen hiipii epäilys, että tuottajat olisivat tajunneet Edwardin jäävän tässä osassa kovin vähälle käytölle ja pyytänee käsikirjoittaja Melissa Rosenbergia lisäämään Uuteenkuuhun ripauksen Panttinsonia.

Muitakin ongelmia on. Ohjaaja Chris Weisz on tehnyt hitusen parempaa työtä kuin ankean ykkösosan päällepäsmärinä heilunut Catherine Hardwicke. Keinovalikoimaan on lisätty muun muassa toimintakohtauksissa nähtävät Zack Snyder -henkiset liikkeen hidastukset ja nopeutukset.

Siltikin tuntuu, että Uusikuu ei uskalla olla elokuva, siis käyttää elokuvan omia kerrontakeinoja. Selvimmin se näkyy kohtauksessa, jossa katatoniseksi taantunut Bella potee sydänsurujaan. Kamera kiertää ympyrää huoneessa, ja jokaisella kierroksella ikkunasta näkyy eri vuodenaika: ensin kesäistä, sitten syksyn murretut värit ja lopulta lumi peittää maan. Jotta asia menisi varmasti perille, ruudulle on läntätty vielä tekstiplanssit, jotka toistavat viestin uskollisesti – kesä, syksy, talvi.

Ymmärrän, että rakkaus on tärkeintä maailmassa, mutta silti repliikit särähtävät korvaan: ”Annat minulle kaiken vain olemalla olemassa”, ”Ainoa joka voi minua satuttaa on sinä” ja ”Olet ainoa syyni pysyä elossa”, Edward tilittää. Ärsyttävä on myös tapa soittaa popkappaleista 30 sekuntia jonkun kohtauksen alussa, jotta saadaan biisi soundtrack-levylle. Varsinainen musiikkimaailma kun on kuitenkin normaalia Hollywoodin sinfoniaryttäystä.

Kaiken äksyttämisen jälkeen on kuitenkin todettava, että leffan varsinainen pihvi, eli Bellan ja Jacobin heilastelu, on oikeastaan ihan katsottavaa tavaraa. Sillä – pentele vieköön – kyllä minäkin 18-vuotiaana tiesin ihan varmasti, että olin löytänyt oikean tytön. Joka kylläkin häipyi vielä samana vuonna.

PlusMiinusNolla

+ vähemmän huono elokuva kuin ykkösosa
– Pattinson näyttelee sietämättömän yksioikoisesti, häneen verrattuna Lautner on melkoinen brando
+- teinirakkaus on pätevä aihe, mutta pökkelö käsittelytapa aiheuttaa aivoinfarkin

Aiheesta lisää:
Arvio: Twilight – Houkutus