Elokuva-arvostelu: Up – kohti korkeuksia

Alkuperäisnimi: Up
Ohjaaja: Pete Docter
Pääosissa suomenkielisessä versiossa: Antti Litja, Ismo Kallio, Aarni Hyökki, Heikki Paasonen
Pääosissa englanninkielisessä versiossa: Edward Asner, Christopher Plummer, Jordan Nagai, Bob Peterson
Pituus: 97 minuuttia / 1 h 37 min
Ikäraja: K7
Käsikirjoittaja: Bob Peterson & Pete Docter
Kotisivu: www.disney.fi/Disney-Elokuvat/up_kohti_korkeuksia/

Yleensä sitä valitsee katsottavan elokuvan näyttelijän, ohjaajan tai käsikirjoittajan perusteella. Tuttu nimi on jonkinlainen tae siitä, että raina saattaa kiinnostaa. Listaan kuuluu ehkä parikymmentä nimeä.

Lisäksi on kaksi poikkeusta. Maailmassa on kaksi elokuvastudiota, joiden tuotokset uskaltaa aina mennä katsomaan, vaikka ei tietäisi niistä mitään. Toinen on Ghibli (Ponyo rantakalliolla, Henkien kätkemä, Totoro...) ja toinen on Pixar (Rottatouille, Wall-E, Ihmeperhe…)

Uusin Pixarin tuottama elokuva on Up – kohti korkeuksia. Sen on ohjannut Pete Docter (Hirviöt Oy) ja käsikirjoittanut Bob Peterson yhdessä Docterin kanssa. Jokainen elokuva on tietenkin tekijöidensä näköinen, mutta väitän, että tärkein määrittävä tekijä tässä tapauksessa on Pixar.

Vanha uutisfilmi kertoo 1900-luvun alkupuolella eläneestä Charles Muntzista (Ismo Kallio / Christopher Plummer), jonka seikkailut Etelä-Amerikassa innoittavat nuorta Carl Fredrickseniä (Antti Litja / Edward Asner) ja hänen tulevaa tyttöystäväänsä ja vaimoaan Ellietä. Nuoripari haikailee itsekin tutkimusmatkailijan elosta, mutta arki putoaa heidän päälleen harmaana ja betonisena kuin Merihaka lokakuussa.

Carlista kasvaa kärttyinen ja kirjaimellisesti kulmikas mies, jonka ympärillä maailma mullistuu. Hänellä on takataskussaan vielä yksi vaihtoehto, johon liittyy vanha kotitalo ja jumalaton lauma ilmapalloja. Siihen ei kuulu yli-innokas partiopoika Rasmus (Aarni Hyökki / Jordan Nagai), mutta hän lähtee mukaan kuitenkin.

Up – kohti korkeuksia on kahdella tapaa uudenlainen Pixarin elokuva. Ensinnäkin se esitetään stereoskooppisena 3d:nä (kuten muuten kohta myös uudelleenkäsitellyt Toy Storyt 1 ja 2) ja se käsittelee hieman erilaista aihepiiriä kuin aiemmin.

3d-efektin toimivuudesta tai välttämättömyydestä on paha sanoa mitään viisasta. Ohjaaja on kertonut haastatteluissa, että ulottuvuuden tuntua on vaihdeltu sen mukaan, miten ahdistuneelta Carlin elämä tuntuu. Voi olla, mutta moista muutosta on perin hankala havaita, ja sitä paitsi luotettavien silminnäkijähavaintojen mukaan Up toimii vallan hyvin myös 2d-projisoituna. Tässäkään ei siis vielä olla tehty 3d:n taiteellista läpimurtoa.

Pixarin elokuvien teemat ovat usein käsitelleet nuoruutta tai olleet jotenkin yleisinhimillisiä (rakkaus, vastuu), mutta nyt keskiössä on vanhuus. Yksinäinen Carl ei ole onnellinen, mutta hän ei ole valmis luovuttamaankaan. Täysin kartoittamattomilla vesillä ei luovita, sillä tarinan opetus on vanhaa hyvää Disney-perimää: uskalla luottaa itseesi, niin hyvä tulee.

Missä alussa mainitsemani Pixar-leima sitten näkyy? Ennen kaikkea siinä, että elokuvan suunnittelu ja viimeistely on huippuluokkaa. Sen käsikirjoitus on jämpti ja täynnä visuaalista kerrontaa, joka antaa katsojan oivaltaa sen sijaan että asiat sanotaan dialogissa. Se on hyvin ohjattu: komediallinen ajoitus on terävää ja hahmojen väliset suhteet selkeitä, erilaisia ja muuttuvia. Sellaista elokuvaa on mukava katsoa, vaikkei se olisi elämää suurempi.

Elokuvan alussa nähdään lyhytfilmi Partly Cloudy, jossa lapsia vanhemmilleen toimittava haikara saa ongelmallisen paketin. Pixarin lyhärit ovat ihan hupaisia, mutta vähitellen alkaa tuntua siltä, että ehkä niissä voisi välillä kokeilla muutakin kuin sanatonta komediaa.

Arvostelu perustuu suomenkieliseen versioon, jonka ääninäyttelijät onnistuvat tehtävissään oikein mainiosti.