Elokuva-arvostelu: Waltz with Bashir
Alkuperäisnimi: Waltz with Bashir
Ohjaaja: Ari Folman
Elokuvan pituus: 90 minuuttia
Ikäraja: K15
Käsikirjoittaja: Ari Folman
Elokuvan kotisivu: waltzwithbashir.com
Ensimmäinen ajatus Waltz with Bashirista on: voiko animaatioelokuva olla dokumenttielokuva? Eikö dokumentti ole juuri tallentamista ja esittämistä sellaisena kuin asiat ovat ja animaatio kaikista elokuvan genreistä tulkitsevin? Vastaukset kuuluvat: tietenkin voi ja entäs sitten?
Israelilaisen Ari Folmanin kirjoittama ja ohjaama elokuva on hyvin henkilökohtainen. Se alkaa hänen ystävänsä kertomasta unesta, jossa raivokkaat koirat juoksevat pitkin kaupungin katuja eivätkä pysähdy, ennen kuin ovat löytäneet hänet.
Unelle on selitys. Se liittyy Israelin ja Libanonin väliseen sotaan, johon myös Folman osallistui. Vuosikymmeniä taisteluiden jälkeen hän huomaa, ettei muista tapahtumista oikeastaan mitään.
Niinpä Folman alkaa haastatella ihmisiä, jotka olivat hänen kanssaan rintamalla. Noista haastatteluista ja niiden tapahtumien rekonstruktiosta elokuva koostuu. Tai oikeastaan kaikkihan tässä on rekonstruktiota, uudelleentulkintaa – jokainen ilme, ele, liike, katse, huone, paikka ja puu, ne kaikki on animoitu. Jokaisen viivan paikkaa on harkittu eikä mitään ole syntynyt vahingossa.
Animaation väittäminen dokumenttielokuvalle kelvottomaksi muodoksi on jokseenkin sama kuin toteaisi, että kirjat eivät voi olla faktuaalisia. Onhan niissäkin aina joku välissä suodattamassa tapahtumia, joten miten lukija voi tietää, ovatko tapahtumat totta?
Animaation uudelleentulkitsevaan luonteeseen sisältyy Bashirissa muuan vallan oivaltava seikka. Koko elokuva on nimittäin matka muistoihin ja uniin, eli toisin sanoen tapahtumiin, joista kertoja-ohjaaja ei voi olla täysin varma. Animaation luoma lievästi etäännyttävä efekti sopii itse asiassa kertomuksen sisältöön täydellisesti. Molemmat tavoittelevat totuutta, mutta eri tavoin. (Ja vaikka aihepiiri olisi joku muu… jättäkäämme ”dokumentti ei ole todellisuutta” -argumentaatio tällä kertaa kotitehtäväksi.)
Waltz with Bashir ei ole täydellinen elokuva. Se on tehty niukalla budjetilla, joten animaatio on välillä lähinnä viitteellistä. Kohtaukset ja kuvat toistuvat ja jatkuvat pidempään kuin mitä ne näytelmäelokuvassa tekisivät, kenties pidempään kuin olisi oikeastaan tarve. Tapahtumat ovat dramaattisia, mutta vielä enemmän sitä on elokuvan soundtrack. Aggressiivisesti pumppaava musiikki ja muutama 1980-luvun alusta poimittu kappale kertovat tarinaa vähintään kuin kuvat.
PlusMiinusNolla
+ lisätodiste siitä, että animaatio on muutakin kuin Disneytä
+ jännittävä ja ahdistava tarina Lähi-idän lähimenneisyydestä
– itseäni jäivät vaivaamaan osin uudelleennäytellyt äänitteet – eikö ne olisi voinut vain jättää käyttämättä?
