Elokuva-arvostelu: X-Men Origins: Wolverine

Ohjaaja: Gavin Hood
Käsikirjoitus: David Benioff & Skip Woods
Pääosissa: Hugh Jackman, Ryan Reynolds, Liev Schreiber ja Dominic Monaghan
Pituus: 110 minuuttia
Ikäraja: K13
Elokuvan kotisivu: www.wolverine-elokuva.fi

Snikt! Ennen nimikkoelokuvaansa Wolverine on ehtinyt seikkailla jo kolmessa X-Men-filmatisoinnissa. Näistä ensimmäinen (X-Men, 2000) oli kohtalainen, toinen (X2, 2003) suorastaan mainio ja kolmas (X-Men: The Last Stand, 2006) välttävä toimintaseikkailu. Ikävä kyllä, X-Men Origins: Wolverine on näistä elokuvista lähimpänä trilogian päätösosaa. Molemmat tarjoavat hienoja kohtauksia, mutta heikon ja ruuhkaisen kokonaisuuden.

X-Men Origins: Wolverine on nimensä mukaisesti kertomus siitä, miten Marvelin mutanttisarjakuvien pulisonkiveijarista tuli adamantiumkynsillä varustettu tappokone. Tarina saa alkunsa 1800-luvulta ja loppuu noin 15 vuotta ennen ensimmäisen X-Men-elokuvan tapahtumia. Reilussa vuosisadassa James Howlettista kuoriutuu ensin USA:n armeijan salaisen iskuryhmän vastahakoinen jäsen Logan, myöhemmin kostonhimoinen tappokone Wolverine, joka päätyy taistelemaan entisiä liittolaisiaan vastaan. Varsinaisiksi verivihollisiksi muodostuvat X2:ssakin esiintynyt William Stryker (Brian Coxin korvannut Danny Huston) sekä ensimmäisestä X-elokuvasta tuttu Sapelihammas alias Victor Creed (vapaapainija Tyler Manen korvannut Liev Schreiber).

Aikaisempien X-Men-elokuvien ja -sarjakuvan ystäville Wolverinen sooloelokuva on karvas pettymys, joka viihdyttää vain hetkittäin. Touhua ja temmellystä piisaa, mutta toimintakohtausten taso ei päätä huimaa, kiitos ohjaaja Gavin Hoodin vähäisen kokemuksen niiden saralta. Myöskään draama ei vakuuta: Wolverinea lukuun ottamatta hahmoihin ei ehditä saada juurikaan sisältöä. Roolitus on pitkälti erinomainen ja näyttelijät tekevät minkä voivat suoraviivaisen juonen tiimellyksessä, mutta pelkillä mutanttivoimilla, poseeraamisella ja vaijeriloikilla ei suuria persoonallisuuksia luoda.

Vaikka elokuvan nimi on ”Wolverine”, joutuu ahmamies luovuttamaan estradin jatkuvasti muille mutanteille. X-Men 3:n tavoin X-Men Origins: Wolverinessa nähdään aivan liian monta hahmoa – mukana mm. Kyklooppi, Emma Frost ja jopa professori Xavier. Tämä on typerä ja ruskeakielinen ratkaisu, sillä X-Men-elokuvissa Wolverinea nostettiin jopa liikaa esille, ja nyt tilanne on siis päinvastainen. Pakkovisiitin tekevistä mutanteista ainoastaan John Wraith (Will i Am) ja Remy LeBeau eli Gambiitti (Taylor Kitsch) istuvat tarinaan mutkatta, vaikka esiintyvätkin vain muutaman minuutin ajan. Ryan Reynoldsin esittämä Deadpool vaikuttaa vielä elokuvan alkupuolella lupaavalta hahmolta, mutta valitettavasti suulas miekkamies pilataan loppupuolen juonenkäänteillä kokonaan.

Elokuvan lukuisista hahmoista kiinnostavia ovat vain veljekset Wolverine (Jackman) ja Sapelihammas (Schreiber), joiden välisiä jännitteitä ja ristiriitoja ei kuitenkaan käsitellä tarpeeksi. Harmi, sillä näyttelijöiden välinen kemia toimii mainiosti ja aineksia olisi ollut vaikka kuinka hienoon veljesvihakuvaelmaan. Myös Wolverinen eläimellistä puolta olisi voinut kartoittaa elokuvassa paljon enemmän. Nyt hahmo jää edelleen liian puhtoiseksi ja puheet eläimellisyydestä pelkiksi sivulauseiksi. Koska kyseessä on K13-elokuva, ei verta nähdä kuin vilaukselta ja tappokohtauksetkin on leikattu epäselviksi, etteivät piltit pelästy liikaa. Ymmärtäähän tuon, mutta come on, Wolverine-elokuva ilman verta? Nyt rohkeinta, mitä elokuvassa nähdään, on Hugh Jackman juoksentelemassa pylly paljaana pitkin Kanadan maaseutua.

David Benioffin ja Skip Woodsin kynäilemä juoni on muutenkin aikamoinen pettymys. En itse lukeudu niihin sarjakuvafaneihin, joiden mielestä elokuvaversioiden on oltava sataprosenttisen uskollisia lähdemateriaalille. Jos näin olisi tehty, ei Christopher NolaninYön ritarin kaltaisia merkkiteoksia olisi koskaan syntynyt. Silti ei voi kuin ihmetellä, miksi Chris Claremontin, Paul Jenkinsin, Larry Haman ja Barry Windor-Smithin kirjoittamat syntytarinat eivät ole kelvanneet elokuvan tuotantoyhtiö Foxille. Sangen toimiva tarina on kirjoitettu uusiksi täysin turhaan. X-Men Origins: Wolverine ei myöskään anna kunnon vastauksia aikaisempien X-Men-elokuvien herättämiin kysymyksiin, päinvastoin. Esimerkiksi Wolverinen nuoruuteen sijoittuvaa osuutta olisi pitänyt kasvattaa, jotta hahmon taustoja olisi voitu selvittää kunnolla. Esiosan ja varsinaisen X-Men-trilogian väliset juonikuviot on sentään saatu kasaan kunnialla, mutta aika heppoisia ratkaisuja on tälläkin rintamalla tehty.

Jos Wolverine-hahmo miellyttää, kannattaa elokuvan sijaan tutustua Egmont-kustannuksen pian suomeksi ilmestyvään Ase-X-albumiin, jossa nähdään se ”oikea” syntykertomus. Siihen verrattuna Wolverine-elokuva on aivan turhan siloteltu, veretön ja mauton. Vanhan koulukunnan Wolverine-fani voi aina voi katsoa uudelleen Bryan Singerin X2:n, joka on edelleen paras Wolverinea käsittelevä elokuva, ikävä kyllä.