Arvostelu Ari Asterin Beau is Afraid on ärsyttävän hyvä elokuva, jota moni varmasti vihaa yli kaiken

Joaquin Phoenix tekee upean roolin maailman surkeimpana miehenä. Ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Aster ärsyttää omaehtoisella Beau is Afraidilla tahallaan vanhoja fanejaan.

Ensi-ilta: 28.04.2023.
Alkuperäisnimi: Beau is Afraid
Ohjaus: Ari Aster
Käsikirjoitus: Ari Aster
Pääosissa: Joaquin Phoenix, Michael Gandolfini, Amy Ryan, Parker Posey, Nathan Lane & Richard Kind
Pituus: 179 minuuttia
Ikäraja: K16

Hereditary– ja Midsommar-kauhuelokuvien jälkeen ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Aster on saanut A24-studiolta vapaat kädet tehdä mitä huvittaa.

Ja niin Aster todellakin tekee. Joaquin Phoenixin tähdittämä Beau is Afraid on ängetty aivan täyteen viittauksia koko elokuvataiteen historiaan. Leffa on kolmen tunnin mitassaan tahallisesti aivan liian pitkä – julmetun ahdistava taideteos, jota osa Asterin aiempien kauhuelokuvien faneista hyvin todennäköisesti vihaa yli kaiken.

Yhden miehen kaikkiin mahdollisiin ahdistuksen aiheisiin, neurooseihin, itseinhoon ja syyllisyydentunteisiin keskittyvä visuaalinen ilotulitus on hyvin lähellä mestariteosta. Beau is Afraid vaatii useamman katselukerran auetakseen kunnolla.

Se on tässä yhteydessä vain ja ainoastaan kehu.

Tragikoominen painajainen vertautuu esimerkiksi Charlie Kaufmamin Synecdoche, New York -elokuvaan, Twin Peaksiin, melkein mihin tahansa Terrence Malickin ohjaustyöhön tai vaikkapa Andrei Tarkovskin Peiliin. Monitulkintainen Beau is Afraid ammentaa niin monesta teoksesta, että jo pelkistä inspiraation lähteistä voisi kirjoittaa melkeinpä gradun. Aster tuntee taiteenlajinsa historian läpikotaisesti.

Beau is Afraidin tarkan juonikuvauksen lisäksi sen lähes kaikki kohtaukset voisi avata yksityiskohtaisesti, mutta siltikään leffasta ei tulisi spoilattua kuin pieni osa. Yksinkertaisimmillaan elokuva kertoo Joaquin Phoenixin esittämästä keski-ikäisestä Beau Wassermannista, joka yrittää matkata isänsä kuoleman vuosipäivänä tapaamaan äitiään.

Ihmisen muodon ottanut ahdistus ja kävelevä paniikkikohtaus nimeltään Beau asuu suurkaupungissa alueella, jossa ryöstöjen ja muiden rikosten uhrit saavat maata kuolleina kadulla kaikessa rauhassa. Pelkällä kauppareissulla tien toiselle puolelle täytyy varoa alastomana uhrejaan tuikkivaa puukkomurhaajaa, nunnia ja erityisesti Beaun silmätikukseen ottanutta tatuoitua sekopäätä.

Beau ei ole turvassa edes asunnossaan. Uutislähetys kertoo tappajahämähäkeistä, joita vilistää ympäri kämppää.

Patti LuPonen ja Zoe Lister-Jonesin esittämä Mona-äiti on ostanut pojalleen lentoliput luokseen. Vielä tavallista rauhattomamman yön seurauksena Beau nukkuu pommiin. Hän lukitsee itsensä vahingossa ulos kämpästään ilman matkalippuja, rahaa ja puhelinta, mutta päättää silti lähteä seuraavana päivänä matkalle. Kauhuissaan alastomana kadulla kirmaava Beau tulee saman tien yliajetuksi.

Tästä tarina hyppää suurkaupungista lähiön näennäiseen rauhaan. Beaun päälle ajanut karmivan yliystävällinen pariskunta (Nathan Lane ja Amy Ryan) hoivaa häntä kotonaan kuntoon. Matka on kuitenkin vasta aivan alussa, sillä Beau saa kuulla äitinsä kuolleen. Painajaisodysseiallaan hautajaisiin maailman surkein mies tapaa muun muassa lapsuudenihastuksensa (Parker Posey), täysmaanisen kuolematonta toimintaleffahahmoa muistuttavan sotilaan, kiertävän teatteriryhmän ja maalia juovan teinitytön. Videopelimäinen sivutehtävä muuttaa matkan animaatioksi, ja onpa noin 50-vuotias Beau vaarassa menettää myös neitsyytensä, mitä hän myös pelkää yli kaiken.

Perinnöllinen sairaus tappaa suvun miehet sillä sekunnilla kun he saavat ensimmäisen orgasminsa.

Maittavasti avantgarden puolelle kurkottelevan Beau is Afraidin perusidea on sen nimessä. Beau pelkää enemmän tai vähemmän syystä aivan kaikkea. Ohjaaja-käsikirjoittaja Aster on kertonut elokuvansa olevan erittäin henkilökohtainen. Kolmen tunnin terapiasession jälkeen olisi mieluusti kävellyt tapaamaan omaa terapeuttia. Beau is Afraidin itsestään selviä aiheita ovat ahdistuksen lisäksi toksinen äitisuhde, maskuliinisuus, hukatut mahdollisuudet, ei niin terveet naissuhteet, häpeä – ja niin edelleen.

Pinnan alta löytyy vielä paljon paljon enemmän, surrealistisia viittauksia ja vinkkejä siihen, että kyseessä onkin yksi iso jättimäinen kokonaisuus. Toisaalta sillä ei ehkä ole merkitystä tapahtuuko kaikki Beaun sairaassa mielessä tai kuinka kirjaimellisesti lukuisia metaforia kannattaa tulkita.

Beau is Afraid ei silti ole pelkkää pelkoa ja ahdistusta. Se naurattaa ääneen lukuisia kertoja. Mutta katarsista ei ole tarjolla.

Ei ainakaan ensimmäisellä katselulla.

Ari Asterin luottokuvaaja Pawel Pogorzelski taltioi tällä kertaa jotain maagista. Tapahtumapaikkoja todella pitkässä leffassa ei ole oikeastaan kuin neljä. Kuvaaja löytää keskenään täysin erilaisista, julmetun taitavasti lavastetuista maisemista myös kauneutta fyysisen ja henkisen rumuuden keskeltä.

Elokuvan kunnianhimoisin kohtaus on toteutettu animaationa. Metatason fantasiasta vastaavat The Wolf House -animaatiosta tutut Cristóbal León ja Joaquín Cociña. Beaun vaihtoehtoista elämää tarkasteleva side quest muistuttaa tyyliltään Karel Zemanin vuoden 1958 Salaisuuksien saari -tieteisseikkailua.

Beau is Afraid  aukeaa myös takaumien avulla. Ehkäpä tärkein avain löytyy päähenkilön koko nimestä Beau Wassermann – Kaunis Vesimies. Aster käyttää vettä yhtenä toistuvista metaforista ainakin alitajunnalle ja uudestisyntymälle.

Beau is Afraid on jotain aivan muuta kuin ohjaajan kaksi edellistä elokuvaa. Ahdistavuudessaan se päihittää hänen perinteisemmät kauhuelokuvansa joka tasolla.

Reilu viikko elokuvan pressinäytöksen jälkeen olen edelleen pahasti eksyksissä Ari Asterin ahdistuslabyrintissa. Täällä ei ole kivaa, mutten halua poiskaan, vaan mennä syvemmälle. Omaperäisyydessään uutuus tuntuu ainakin tällä hetkellä Asterin parhaalta elokuvalta. Palataan lopulliseen tuomioon vaikkapa joskus vuoden kuluttua kunhan olen nähnyt Beau is Afraidin vähintään kolmesti.

BEAU IS AFRAID

”Joaquin Phoenix todistaa Beau is Afraid -elokuvassa jälleen kerran olevansa sukupolvensa parhaita amerikkalaisnäytttelijöitä.”