Arvostelu: Bayoneta – Viimeinen isku on turruttavan tylsä suomalais-meksikolainen nyrkkeilyelokuva
Bayoneta yrittää olla erilainen nyrkkeilyelokuva, mutta lopputulos on tylsän ennalta-arvattava.
Ensi-ilta: 09.11.2018. / Alkuperäisnimi: Bayoneta / Ohjaus: Kyzza Terrazas / Käsikirjoitus: Rodrigo Marquez-Tizano, Kyzza Terrazas / Pääosissa: Luis Gerardo Méndez, Laura Birn, Brontis Jodorowsky, Ilkka Koivula, Joonas Saartamo, Ville Virtanen / Pituus: 100 minuuttia / Ikäraja: K12
Meksikolaiskatsojalle on taatusti eksoottista että Suomessa ei paista koskaan aurinko ja jatkuvasti sataa lunta tai räntää. Vuoden pimeimpään aikaan ensi-iltansa saava meksikolais-suomalainen Bayoneta – Viimeinen isku on kuvattu pääosin talvisessa Turussa, pimeillä kaduilla joilla ei liiku ketään. Elämää on elokuvan mukaan ainoastaan kaljaräkälöissä ja nyrkkeilysalilla.
Nähdäänpä Bayonetassa myös Turun keskustassa jolkottava poro, joka taitaa olla onneksi kuitenkin päähenkilö Miguel ”Bayoneta” Galindezin (Luis Gerardo Méndez) mielikuvituksen tuotetta. Olisivat nyt saman tien raahanneet jääkarhun köpöttelemään Aurajoen rantaan ja rakentaneet Muumitalon Kauppatorille. Joulupukkikin olisi taatusti mahtunut johonkin. Ja Nokia! Tai unohdetaan se, sillä ulkomaalaiset aina luulevat Nokian olevan japanilainen firma.
Joku produktiossa mukana olleista suomalaisista olisi ehkä voinut kertoa ohjaaja Kyzza Terrazasille ja hänen käsikirjoituskumppanilleen Rodrigo Marquez-Tizanolle, että Turussa on elämää talvellakin kylmyydestä huolimatta. Kaupungin esittäminen ahdistavan yksinäisenä paikkana on tietysti tietoinen ratkaisu, mutta ehkäpä elokuvan olisi voinut sijoittaa pikkupaikkakunnalle, jossa ei oikeasti tapahdu juuri mitään.
Realistisempaa talvista Suomi-kuvastoa olisivat olleet ABC-aseman pimeydessä hehkuva valomainos, R-kioskilla lottoa pelaavat vanhukset ja kylänraitin jommasta kummasta kaupasta kaljakeissejä ja maitopurkkeja auton takakonttiin kantavat vanhemmat.
Bayoneta on siis rasittava kasa kliseitä ja juoni ennalta arvattavaa tauhkaa, vaikka se yrittääkin tehdä asioita toisin kuin suunnilleen jokainen muu päähänlyöntileffa. Tarinan voi tiivistää yhteen lauseeseen: Bayoneta-lempinimellä tunnettu Tijuanasta kotoisin oleva entinen ammattilaisnyrkkelijä yrittää vältellä menneisyyttään huonolla menestyksellä.
Miehen päivät kuluvat limaisen Jyrkin (Ilkka Koivula) nyrkkeilysalilla valmentamassa Remua (Joonas Saartamo) tärkeään matsiin, sekä jossain kaljakuppilassa kiskomassa viinaa. Tiskin takana työskentelee Sarita (Laura Birn), Remun veljen ex-vaimo.
Mahtaako meksikolainen ihastua vaaleahiuksiseen suomalaisnaiseen? Miten Remun matsissa käy? Miksi Bayoneta itse ei enää halua otella? Päätyykö hän silti olosuhteiden pakosta takaisin kehään? Oppiiko hän pakenemaan ongelmiaan juomalla viinaa kuin kunnon suomalainen?
Hyvää elokuvassa on oikeastaan vain pääosassa nähtävä Méndez, jonka hahmo ei ole mikään perinteinen sankari, vaan perheensä ja tyttärensä pakon edessä hylännyt hiippari, joka yrittää tienata rahaa epätoivoisin keinoin.
Hän ei ole myöskään paha ihminen, vaan pakotettu tekemään vääriä valintoja väärien ihmisten kanssa hengatessaan. Erilaisesta paikasta ja kulttuurista huolimatta Bayoneta ei pääse pakoon menneisyyttään, jonka ohjaaja Terrazas paljastaa vasta aivan leffan lopussa, siinä vaiheessa kun jokainen katsoja on jo aivan taatusti arvannut sen itse.
Ohjaaja yrittää sanoa jotain meksikolaisen ammattilaisnyrkkeilyn läpimädästä ja korruptoituneesta maailmasta, hukkaan heitetyistä mahdollisuuksista ja yksinäisyydestä vieraassa maassa. Lopputulos ei vaan onnistu vakuuttamaan oikein millään tasolla, sillä draama on täyttä saippuasarjaosastoa, eivätkä nyrkkeilykohtaukset näytä uskottavilta.
Bayonetan loputon murjotus ja pimeys ei edes ahdista, vaan elokuva on kokonaisuutena pelkästään todella tylsä.
BAYONETA
”Suomessa ei ole meksikolaiselle muuta tekemistä kuin juoda viinaa ja nyrkkeillä, tai vain juoda viinaa. Suomi mainittu! Torille!!”
