Arvostelu: Bond-ohjaaja Sam Mendesin Taistelulähetit 1917 on paljon muutakin kuin vain jumalattoman komean näköinen sotaelokuva
Sam Mendesin ”yhden oton” sotatrillerissä kahden miehen matka maanpäällisessä helvetissä on karmea ja kaunis.
Ensi-ilta: 24.01.2020.
Alkuperäisnimi: 1917
Ohjaus: Sam Mendes
Käsikirjoitus: Sam Mendes, Krysty Wilson-Cairns
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, George MacKay, Dean-Charles Chapman, Richard Madden, Mark Strong, Colin Firth
Pituus: 119 minuuttia
Ikäraja: K16
Sam Mendesin ohjaaman ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuvan 1917-sotaelokuvan juju ja kikka on taatusti tullut selväksi jo suurimmalle osalle elokuvafaneja. Se huijaa koostuvansa vain yhdestä kahden tunnin mittaisesta yhtäjaksoisesta otosta. Mukana on kuitenkin leikkauksia, joista suurin osa on tehty niin hyvin, ettei niitä huomaa. Rakenne on siis samanlainen kuin esimerkiksi Birdmanissa tai Alfred Hitchcockin The Rope -Köysi -elokuvassa.
Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1917 kevääseen Pohjois-Ranskan rintamalla. Todella nuoret korpraalit Blake (Dean-Charles Chapman) ja Schofield (George MacKay) saavat erikoiskomennuksen. Puhelinyhteydet on katkaistu, joten heidän määrätään viemään kahdestaan viesti toiselle englantilaiselle pataljoonalle, joka on astumassa saksalaisten ansaan. Joukot luulevat saksalaisten vetäytyneen, mutta nämä ovat vain siirtyneet parempaan paikkaan väijytystä varten.
Blakelle tehtävä on henkilökohtainen, sillä hänen veljensä (Richard Madden) on yksi sotilaista joka kuolee taatusti jos viesti ei tavoita joukkoja ajoissa. Schofield on vastahakoisempi reissun suhteen, sillä hän on ollut mukana Sommen taistelussa, jossa kuoli yli miljoona miestä. Myös Blaken ja Schofieldin tehtävä vaikuttaa täysin hullulta, sillä reitti kulkee vihollisten puolella.
Erilaiset suhtautumiset sotimiseen unohtuvat varsin pian, sillä 1917 ei ota kantaa paasaamalla. Tapahtumat voisi periaatteessa sijoittaa melkein mihin tahansa sotaan. Mendes ei aseta kertomusta osaksi laajempaa kokonaisuutta, joka ensin ärsytti jonkin verran. Se ei kuitenkaan ole pakollista, sillä elokuvasta tulee silti selväksi se, että sota on täysin mielipuolista toimintaa.
Blade Runner 2049 -leffasta vihdoinkin ansaitusti Oscarin voittaneen elokuvaaja Roger Deakinsin taltioimat kuvat ovat uskomattoman kauniita ja karmeita. Rotat syövät ruskean mudan seassa mätäneviä ruumiita, hylätty talo kylpee auringonvalossa keskellä vihreää peltoa, kamera sukeltaa hahmojen kanssa jyrisevän kosken kuohuihin ja yön pimeydessä raunioita valaisee vain palava kirkko ja satunnaiset valoammukset.
Elokuvan aluksi tekee mieli yrittää bongata ja laskea kohtia joissa yksi pitkä otto päättyy ja toinen alkaa. Moinen touhu unohtuu kuitenkin melkein saman tien kun nuoret sotilaat lähtevät matkaan. Muutamaa itsestäänselvää tapausta lukuunottamatta leikkaukset kuvasta toiseen on onnistuttu piilottamaan todella hyvin. Suu loksahtaa teknisen taituruuden ansiosta auki todella monta kertaa kahden tunnin aikana ja sen enempää spoilaamatta kehun varsinkin viimeisen kohtauksen olevan komeinta mitä olen nähnyt valkokankaalla pitkään aikaan.
Elokuva ei silti ole pelkkä tekniikkademo. Sen vallihaudoista tulee heti alussa mieleen Stanley Kubrick -klassikko Paths of Glory – Kunnian polut, mutta 1917 ei voisi olla kauempana sen satiirista. Silkkaa jännitystä täynnä oleva teos toimii erinomaisesti, koska se keskittyy koko kestonsa vain päähenkilöihin, jotka tuntuvat aivan oikeilta ihmisiltä maanpäällisessä helvetissä. Tapahtumapaikat ovat aiemmin olleet osa meidän maailmaamme, mutta muuttuneet sodan myötä joksikin melkein tunnistamattomaksi.
Elokuva esittelee hahmot niin, että katsoja välittää heidän kohtalostaan saman tien, heti matkan alkaessa ja sitä enemmän mitä pidemmälle he etenevät. 1917 olisi voinut helposti olla kuin videopeli jonka hahmoja ei pysty ohjaamaan, mutta sen Mendes onnistuu välttämään.
Melko tuntemattomien näyttelijöiden valinta pääosiin on oikea ratkaisu. Leffaa on promottu muun muassa Benedict Cumberbatchin ja Colin Firthin nimillä, mutta he käyvät vain kääntymässä elokuvassa muutaman minuutin ajan. Koko teos lepää teknisen taituruuden ohella Chapmanin ja MacKayn harteilla, joista molemmat tekevät loistavaa työtä. Sekunnilleen ajoitettu näytteleminen tulee leffan tyylin takia lihasmuistista lukemattomien harjoitusten ansiosta, mutta ei tunnu silti pakotetulta.
Mendes on myös rustannut käsikirjoituksen yhdessä Krysty Wilson-Cairnsin kanssa. Se ammentaa ohjaajan isoisän hänelle kertomista sotakokemuksista, joista lähtöasetelma on napattu suoraan. Elokuva onkin omistettu Alfred Mendesille. Hyvin todennäköisesti hänen tarinoidensa ansiosta pojanpojan 1917 tuntuu sodanvastaiselta elokuvalta, vaikka se ei asiaa alleviivaakaan
TAISTELULÄHETIT – 1917
”1917 on aivan julmetun komea elokuva, joka kannattaa katsoa mahdollisimman suurelta valkokankaalta.”