Arvostelu: Bruce Willisin tähdittämä Death Wish on kidutusporno-ohjaaja Eli Rothin paras elokuva

Vuoden 1974 Charles Bronsonin Death Wish -klassikon uusintaversio on vastenmielinen teos, joka yllyttää väkivaltaan ja ylistää ampuma-aseita.

Ensi-ilta: 09.03.2018. / Alkuperäisnimi: Death Wish / Ohjaus: Eli Roth / Käsikirjoitus: Joe Carnahan Wendell Mayesin vuoden 1974 elokuvan sekä Brian Garfieldin romaanin pohjalta / Pääosissa: Bruce Willis, Vincent D’Onofrio, Elisabeth Shue, Dean Norris, Kimberly Elise / Pituus: 108 minuuttia/ Ikäraja: K16

Kidutuspornomestari Eli Rothin ohjaama remake Charles Bronsonin tähdittämästä vuoden 1974 Death Wish – Väkivallan vihollisesta on yllättäen hänen uransa paras teos, jota kehtaa kutsua ihan oikeaksi elokuvaksi. Death Wish on kuitenkin hyvä vain Rothin aiempiin teoksiin verrattuna.

Alkuperäisversion modernisoinut käsikirjoittaja Joe Carnahan on tajunnut antaa tarpeeksi aikaa Bruce Willisin esittämän Paul Kersey -nimisen kirurgin totaaliselle muutokselle ja sekoamiselle. Elokuvan alussa kirurgin elämässä on kaikki hyvin. Hänellä on tyydyttävä työ, kaunis vaimo, iso ja kaunis talo ja yliopiston pääsykokeet juuri läpäissyt tytär.

Työssään tarpeeksi ampumatapausten ja muiden väkivallantekojen uhreja näkevä mies on pasifisti, joka ei suostu koskemaan aseisiin. Rauhan mies muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi hänen oman perheensä päätyessä väkivaltarikoksen uhriksi. Kilahdus ei tapahdu hetkessä, vaan vaiheittain, tehden muutoksesta ainakin jollain tasolla uskottavan. Kersey päätyy murhaamaan rikollisia sattuman ja mielensä järkkymisen vuoksi.

Kirurgin taloon tunkeutuvat murtovarkaat ampuvat hänen vaimonsa hengiltä, ja luodista saa myös tytär, joka päätyy koomaan. Kaikkensa yritettyään Kersey ei pääse tapahtuneesta yli kuin kostamalla. Oman käden oikeutta jakavan asehullun uhriksi päätyvät muutkin rikolliset kuin hänen elämänsä hajottaneet varkaat.

Alkuperäinen Death Wish -elokuva on niin kiinni ajassaan kuin olla ja voi ja ei toimisi nykypäivänä mitenkään ilman muutoksia kertomukseen. 1970-luvulla useat Yhdysvaltain suurkaupungeista olivat oikeasti vaarallisia paikkoja, joita hallitsi pelon ilmapiiri. Ihmiset hurrasivat ja taputtivat elokuvateattereissa nähdessään Charles Bronsonin murhaamassa rikollisia.

Tapahtumapaikkana on alkuperäisteoksen New Yorkin sijaan Chicago, joka on nykyään kaupungeista vaarallisempi. Siellä tapahtuu väkilukuun verrattuna huomattavasti enemmän väkivaltarikoksia kuin monissa muissa Yhdysvaltain suurkaupungeissa.

Modernisoidussa Death Wishissä sivustakatsoja kuvaa Kerseyn ensimmäisen väkivallanteon kännykällä ja murhavideo päätyy saman tien nettiin. Huppupäinen kostaja on useimmille poliisin kyvyttömyyteen kyllästyneille asukkaille sankari, toisten tuomitessa oman käden oikeuden. Onneksi ensimmäisen Death Wishin ja sen toinen toistaan huonompien jatko-osien päähenkilön perheenjäsenten ja läheisten raiskauskohtaukset on jätetty tästä versiosta pois.

Willis on Death Wishissä jälleen Willis, vaikka pikkupyssyn kanssa säheltäminen näyttääkin kummalta. Kaljupään on tottunut näkemään toimintaleffoissaan räiskimässä millä tahansa aseella, mutta realistista mokailua ei kauan kestä, kostajan oppiessa murhaamaan ammattirikollisia liiankin helposti.

Tähän versioon on kirjoitettu mukaan myös järjen ääni Kerseyn pikkuveljen muodossa, jota esittää Vincent D’Onofrio, nähden vähän turhankin paljon vaivaa leffaan tason huomioon ottaen.

Ohjaaja Roth on tajunnut jättää sairaan ultraväkivallan elokuvastaan pois melkein kokonaan. Sitä nähdään vain muutamassa kohtauksessa, jolloin ällöttävyydet yököttävät oikein kunnolla, sillä niistä ei ole ehtinyt saada yliannostusta.

Huomasin muutaman yhdysvaltalaiskollegan kirjoittaman arvion otsikot, joissa Death Wishin moitittiin saavan ensi-iltansa todella huonolla hetkellä viimeaikaisten kouluampumistapausten takia. Elokuvan näyttämä käyttäytymismalli on tietysti vastenmielinen, mutta aika taitaa olla tällaiselle elokuvalle aina huono, sillä Yhdysvalloissa ammutaan joka päivä ties kuinka monta ihmistä.

Death Wish vertautuu helposti supersankarielokuviin ja -sarjoihin, joissa sankari ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Esimerkiksi Batman, Hämähäkkimies tai Daredevil tosin tyytyvät vain hakkaamaan rikollisia, ja vain Tuomari taitaa olla ainoa joka tappaa heitä vailla omatunnontuskia. Netflixin The Punisher -sarja ei sekään ole kovin realistinen, mutta ainakin se tutkii rikollisten murhaamisen oikeutusta edes vähän syvällisemmin kuin Death Wish.

Death Wishin vastenmielisen lopputuleman mukaan oman käden oikeus ja ihmisten ampuminen on ihan ok, kunhan murhaa vain pahantekijöitä.

DEATH WISH

”Eli Rothin Death Wish hurraa kyseenalaisille asioille, mutta on silti parempi kuin yksikään alkuperäiselokuvan kammottavista jatko-osista.”