Uusimmat

Arvostelu David Cronenbergin yököttävä Crimes of The Future on ihana paluu body horrorin pariin

05.10.2022 20:30 Aki Lehti

Crimes of the Futuren brutaali kuvasto hätkähdyttää ja pakottaa pohtimaan.


Ensi-ilta: 07.10.2022
Alkuperäisnimi: Crimes of the Future
Ohjaus: David Cronenberg
Käsikirjoitus: David Cronenberg
Pääosissa: Viggo Mortensen, Léa Seydoux, Kristen Stewart & Scott Speedman
Pituus: 107 minuuttia
Ikäraja: K16


Vihdoinkin myös meillä laajempaan levitykseen saapuva Crimes of the Future -elokuva on ohjaaja-käsikirjoittaja David Cronenbergin paluu rehellisen body horrorin pariin. Genrekonkarin uutuus on visuaalisesti upea ja tunnelmaltaan mukavan häiriintynyt. Se ei silti ole läheskään niin rankkaa kamaa kuin ohjaaja itse(kin) antoi ymmärtää ennen elokuvan viime kevään Cannesin elokuvajuhlien maailmanensi-iltaa.

Scifiä ja body horroria sekoittava Crimes of the Future on fanikamaa. Hieman liikaakin rönsyilevä elokuva on hyvällä tavalla äklöttävä. Vaikka tarjolla on Cronenbergin tuttuja teemoja, niin ihmiskehon ja -lihan mutilointi on vain osittain kuin best of -sekoitus ohjaajan klassikoiden oksettavimpia kohtauksia.

David Cronenbergillä on edelleen asiaa ja sanottavaa, joista erityisesti itsemääräämisoikeudet ovat tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaisia Yhdysvaltain aborttilakien myötä.

Crimes of the Future on sekoitus noir-trilleriä, tieteiselokuvaa ja retrofuturistista satiiria, jossa ihmiskehoja leikellään auki. Body horror -kuvastoa on tarjolla reippaasti, mutta perinteistä kauhua vain nimellisesti.

Crimes of the Future ei pelota. Se ei ole elokuvan tarkoitus, vaan herättää väkisinkin kysymyksiä brutaalilla kuvastollaan. Uutuus sekoittaa aineksia useista maestron klassikoista. Yhtymäkohtia löytyy erityisesti elokuviin Scanners, Videodrome, Existenz ja Crash.

Elokuva ei ole itsetarkoituksellista mässäilyä, vaikka se provosoikin. Paikoin hyvinkin rankka kuvasto haastaa pohtimaan teemojaan.

Kaiut ja kuvat menneestä eivät ole pelkkää nostalgiaa, vaikka jopa leffan nimi on kierrätys. Tämä Crimes of the Future jakaa kuitenkaan vuoden 1970 Crimes of the Future -elokuvan kanssa lähinnä vain nimensä.

Crimes of the Future

Lähitulevaisuuteen sijoittuvan eriskummallisen kertomuksen pääjuoni tutkii sairauden ja tekniikan avulla siihen pisteeseen kehittyneitä ihmisiä, jotka pystyvät kasvattamaan sisällään täysin uusia elimiä.

Viggo Mortensenin esittämä Saul Tenser hautoo uusia elimiä ja nauttii tulevaisuuden harvinaisesta herkusta – kivusta. Hänen kumppaninsa Léa Seydoux’n näyttelemä kirurgi operoi Tenseriä yleisön edessä huippusuosituissa taideperformansseissa. Hän leikkaa elimiä ulos hereillä olevan miehensä kropasta.

Performanssi on nautinto niin katsojille kuin taiteilijoille. “Surgery is the new sex”, kuten Kristen Stewartin upeasti esittämä Timlin-byrokraatti huokailee Tenserin korvaan. Nainen työskentelee valtion virastolle, joka pitää kirjaa ihmisten uusista elimistä.

Tarinaan kietoutuu myös hämäräperäisen Lang Dotrice (Scott Speedman) johtama joukko, joka haluaa tehdä evoluution uudesta vaiheesta vallitsevan normin. Senkin uhalla, että ihmiset menettävät ihmisyytensä.

Crimes of the Future

Cronenbergin pitkäaikainen työkumppani lavastaja Carol Spier on loihtinut tapahtumien taustalle melko perinteisen näköisen futuristisen dystopian. Mustan ja punaisen sävyissä kylpevä maailma on sekä tuttu että vieras. Omituisinta osastoa ovat huonekalut ja tekniikka, biomekaaniset vekottimet ja arkiset asiat.

Esimerkiksi Tenserin sänky on elävä olio, jonka on tarkoitus helpottaa hänen tuskaansa. Ruokansa mies ”nauttii” tuolissa, joka näyttää kumiselta luurangolta ja auttaa häntä syömään. Monin tavoin rikki olevan Tenserin kröhä ja puheenkorina lipsahtaa välillä koomisen puolelle, ilmeisen tahallaan.

Mortensen näyttelee vaivattoman oloisesti lukuisista vaivoista kärsivää miestä, jonka keho on sekä vihollinen että instrumentti. Nadia Litz ja Tanaya Beatty loistavat sivurooleissa operointiaparaatin teknikoina, ollen olennainen osa leffan mustaa huumoria. Heidän ansiostaan osa groteskista kuvastosta myös huvittaa.

Kristen Stewartille olisi suonut enemmänkin ruutuaikaa. Hänen kirurgisista toimenpiteistä kiihottuva Timlin-hahmonsa vakuuttaa. Juuri tämän kauemmas ei esimerkiksi Spencer-elokuvan prinsessa Dianan roolista voi päästä.

Cronenbergin metaforat tulevat selville hätkähdyttävän kuvaston keskeltä. Hänen synkän maailmansa vertauskuvat ovat päivänselviä, aina kauneusihanteista ilmastonmuutokseen.

Crimes of the Future

David Cronenberg on edelleen mestari yhdistämään vakavampaa taiteellista provokaatiota ja eksploitaatioelokuvien äklötystä. Lopputulos kelvannee jälleen sekä genre-elokuvan ystäville että art house -yleisölle. Muovia syövä pikkupoika, korvia täynnä olevan tanssijan kroppa ja erilaiset tavat leikellä ja mutiloida ihmislihaa ovat mahtavan kuvottavia, mutta saavat myös pohtimaan syvällisiä.

79-vuotiaan Cronenbergin Crimes of the Future on näyttävä paluu body horrorin pariin.

CRIMES OF THE FUTURE

Arvosana: 4/5

Suosittelemme

”Crimes of the Future on suunnattu vanhoille Cronenberg-faneille. Maestron paluu body horrorin pariin ei ole vain pelkkää vanhan toistoa.”

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat