Arvostelu Donald Gloverin omaperäisen outo Swarm on vuoden parhaita uutuussarjoja
Donald Gloverin Swarm on sisarteos hänen Atlanta-sarjalleen. Uutuus on kaikin tavoin edeltäjäänsä uskaliaampi ja ahdistavampi, muttei unohda komediaa. Swarmin häiriintynyt kuvasto voi saada herkimmät voimaan pahoin.
Amazon Prime Video lähetti Swarm-kauhusarjan ennakkokatseluiden mukana melkoisen pitkän listan asioista, joita ei saa spoilata arvioissa.
Tämä on täysin normaali käytäntö, mutta tällä kertaa mukana oli yksityiskohtien lisäksi jopa jaksojen toteutustyyliin ja yleiseen tunnelmaan liittyviä kohtia. Syyn ymmärtää viimeistään kuudennen jakson kohdalla. Swarm on mukavan haastava genrehybridi, joka liikkuu niin monella populaarikulttuurin tasolla, että niistä ammatikseen kirjoittavaakin tahtoo huimata.
Swarmin tekijätiimi on pitkälti sama kuin viime marraskuussa neljänteen kauteensa päättyneellä upealla Atlanta-sarjalla. Sitä katsoneet todennäköisesti tunnistavat Swarmista Donald Gloverin kädenjäljen. Uutuus on Atlantaa reippaasti röyhkeämpi ja paikoin tahallisen kuvottava. Glover on luonut Swarmin yhdessä Janine Nabersin kanssa, joka on aiemmin käsikirjoittanut Atlantan lisäksi muun muassa HBO:n Watchmen-sarjaa.
Nabers toimii myös Swarmin showrunnerina. Glover ohjaa ja tuottaa yhdessä Nabersin ja Stephen Gloverin kanssa.
Pääosassa loistaa muun muassa Judas and the Black Messiah -leffasta tuttu Dominique Fishback. Hänen esittämänsä nuori Dre fanittaa sairaalloisen intohimoisesti poptähti Ni’Jahia, jonka esikuva on Beyonce. Oikean popdiivan elämästä on napattu sarjaan melkein suoraan epämiellyttäviä kohtaamisia sekopäisten fanien kanssa. Ni’jahin esiintymisasut ovat tutun näköisiä. Myös hän on naimisissa musiikkimogulin kanssa. Beyoncen fanit käyttävät itsestään nimeä Beyhive, Ni’jahia palvoo Swarm.
Seitsemästä jaksosta koostuvasta sarjasta nauttiakseen ei silti tarvitse olla perillä pop-maailman nippelitiedoista. Loppua kohden Swarm luiskahtaa melkoisille metatasoille. Niistäkin suurin osa avautuu suht helposti, kunhan muistaa Gloverin saavuttaneen suursuosiota myös musiikkirintamalla Childish Gambinona.
Jo ensimmäisestä episodista tulee selväksi, että luvassa on jotain muuta kuin perinteistä stalkkerikauhua. Filmille kuvattu Swarm liukuu vaivatta oksettavasta ääriväkivallasta ja kauhusta surrealistiseen komediaan. Glover on taatusti saanut osansa toksisesta fanikulttuurista, johon sarja ottaa kantaa satiirin ja mustan komedian keinoin.
Brendan Fraserin The Whale -elokuvan ahmimiskohtaukset tahtovat jäädä toiseksi päähenkilö Dren mässäilyn lähtiessä lapasesta. Swarm esittelee alastomia ihmisvartaloita kaikkea muuta kuin eroottisen kiihottavina. Silmäkalvoille läväytetään esimerkiksi enemmän tai vähemmän seisovia peniksiä periaatteessa aivan väärissä kohdin.
Kuvasto on unenomaisuudessaan myös kiehtovan kaunista, mutta en suosittele syömään sarjaa katsoessa. Sen lukuisat väkivallanteot ja murhat perustuvat oikeisiin tapauksiin. Niillä puolestaan ei ole tekemistä oikean popmaailman kanssa, vaan kauheudet on napattu sieltä täältä.
Sarjan tyyli on pääosin afrosurrealismia. Samassa paketissa on americanaa, urbaanilegendoja yhdistettynä moderneihin meemeihin ja jo menneen nostalgiseen maailmaan. Swarm tuntuu silti uskottavalta laittaessaan tummaihoisen sekopääfanin usean vuoden mittaiselle matkalle läpi Yhdysvaltojen. Reissua maustetaan oikeilla tapahtumilla, uutiskertomuksilla sekä netti-ilmiöillä ja -juoruilla.
Yhä syvemmälle harhoihinsa uppoava Dre on kuvitteellinen hahmo, mutta joka jakson alussa nähtävä teksti kertoo alkuperäiskielellä seuraavaa:
”This is not a work of fiction. Any similarity to actual persons, living or dead, or actual events, is intentional.”.
Sarjan murhakohtaukset ovat ilmeisesti viimeisen päälle toteutettuja toisintoja oikeista tapauksista. Swarm hyppii tunnelmasta toiseen tahallisen nopeasti, joka saa väkivallan tuntumaan erityisen epämiellyttävältä. Katsoja huomaa nauravansa edelleen esimerkiksi vielä siinä vaiheessa kun slapstick-komediaa muistuttava takaa-ajo muuttuu silkaksi silpomiseksi.
Tekijät itse mainitsevat sarjan saaneen vaikutteita mm. Funny Games -ohjaaja Michael Haneken vähintään yhtä rankasta The Piano Teacher -elokuvasta. Stan-tyyppisen fanikultuurin kuvaus on omaperäisen vinksahtaneella tavalla myös todella hauska.
Dre on psykopaatti, mutta katsoja on silti täysin hänen puolellaan. Harhoissaan hahmo on paras ystävä Ni’jah-staran kanssa, josta ei kannata sanoa nuorelle naiselle poikkipuolista sanaa. Dominique Fishbackin rooli on niin henkisesti kuin fyysisesti äärimmäisen vaativa. Hahmon ulkonäkö muuttuu reippaasti jaksosta toiseen, mutta upean roolin tekevä Fishback onnistuu viemään katsojan myös syvälle Dren pään sisälle. Psykopaattia käy jopa sääliksi.
Atlantan tapaan Swarm ottaa riskejä joka osa-alueella.
Visuaalisesti filmille kuvattu minisarja on aivan julmetun komea. Se on täynnä ihanan pitkiä ottoja ja perusväreissä hehkuvia kuvia. Oudon karmeaa kauneutta korostaa taitava äänisuunnittelu, jonka nyanssirikas toteutus lumoaa. Suosittelen joko hyviä kuulokkeita tai kunnon surround-systeemiä, jotta soundimaailmasta saa kaiken irti. Dren pään sisällä suriseva mehiläisparvi on rehellinen kauhuleffaklisee, mutta tässä kontekstissa se ei tunnu kornilta.
Sarjan huimia metatasoja ja vaivattomia tyylinvaihdoksia jaksosta toiseen tekisi mieli analysoida reippaasti syvällisemmin, mutta uhkana ovat spoilerit. Swarm antaa sitä enemmän, mitä vähemmän siitä tietää ennakkoon. Joka jakso tarjoaa jotain, jota jää tuijottamaan monttu auki. Esimerkiksi yksi true crime -huumaa kritisoiva jakso on aivan täyttä ”mitä hittoa täällä oikein tapahtuu?” -osastoa.
Donald Glover on tehnyt useamman vuoden sopimuksen Amazonin kanssa. Swarm on diiliin kuuluvista teoksista vasta ensimmäinen ja nostaa riman julmetun korkealle. Atlantan, musiikkinsa, näyttelijänuransa ja musavideoidensa perusteella Gloverin saattoi todeta olevan äärimmäisen lahjakas kaveri. Viimeistään Swarmin jälkeen on täysin selvää, että multitalentti mies on tämän hetken omaperäisimpiä tekijöitä.
Jatkoa jää odottamaan innolla.
Swarm on ahdistava, häiriintynyt, surullinen, pelottava ja hauska kauhusarja, joka pakottaa ajattelemaan. Seitsemään jaksoon on ängetty niin julmettu määrä aiheita, että toinen katsomiskerta on melkeinpä pakollinen. Sarjaa voi suositella genrefanien lisäksi kaikille valmiiksi pureskeltuun liukuhihnahöttöön kyllästyneille. Swarmin rankkuus ei ole itseisarvo, mutta helpolla alkuvuoden parhaisiin kuuluva sarja ei katsojaa päästä.
Swarm-sarjan kaikki seitsemän jaksoa tulevat tarjolle Amazon Prime Videoon perjantaina 17. maaliskuuta.
