Uusimmat

Arvostelu Edes Charlie Hunnam ei pelasta Shantaram-sarjaa, joka hajoaa käsiin hyvän alun jälkeen

14.10.2022 12:00 Helinä Laajalahti

Tositapahtumien inspiroimaan romaaniin pohjautuva Shantaram kertoo Charlie Hunnamin esittämästä, australialaisesta pankkiroistosta ja vankikarkurista, joka päätyy lääkäriksi slummeihin Intiassa.

Apple TV+:n julkaisema Shantaram-sarja pohjautuu Gregory David Robertsin saman nimiseen romaaniin vuodelta 2003. Romaani puolestaan pohjautuu Robertsin omiin kokemuksiin vankilasta paenneena pankkiroistona, joka matkasi maanpakoon Intiaan, mutta muun osuuden on todistettu olevan vahvasti väritettyä ja osin myös täyttä fiktiota.

Vuosien varrella Robertsin romaanista suunniteltiin elokuvaa, jonka ohjaaja vaihtui tiuhaan ja pääosaan kaavailtiin ensin Johnny Deppiä, sitten Joel Edgertonia. Elokuva ei koskaan nähnyt päivän valoa, mutta nyt Robertsin käsittämättömältä kuulostava tarina on valmistunut tv-sarjan muotoon.

Eric Warren Singerin ja Steve Lightfootin luoma, 12-osainen sarja kertoo Charlie Hunnamin esittämästä pankkirosvosta, joka istuu tuomiotaan australialaisessa vankilassa 1980-luvun lopulla. Hänen kuitenkin onnistuu paeta vankilasta – ja vieläpä keskellä kirkasta päivää.

Charlie Hunnam

Onnistuneen paon jälkeen hän hankkii väärennetyn passin ja matkaa maanpakoon Intiaan. Bombayn (nyk. Mumbain) vilinässä hän aloittaa uuden elämän uusiseelantilaisena Lindsay Fordina, joka törmättyään maan alamaailmaan päättää tehdä parannuksen ja ryhtyä alkuperäisen koulutuksensa turvin slummissa toimivaksi lääkäriksi.

Elämä lain nurjemmalla puolella ei kuitenkaan päästä häntä näpeistään ihan helpolla. Etenkin kun Linin pitää kaiken aikaa varoa paljastamasta oikeaa henkilöllisyyttään.

Mielenkiintoisista lähtökohdista liikkeelle lähtevä Shantaram on parhaimmillaan aivan alussa ja ensimmäinen jakso lupailee kiehtovasta jatkosta. Esimerkiksi vankilapaon kuvaus on toteutettu tavalla, joka saa jännittämään pakenijan mukana.

Intiaan saapumisen jälkeen tarina alkaa kuitenkin levitä liitoksistaan laajentamalla hahmokaartia ja keskittymällä liikaa epäolennaisilta tuntuviin juonenkäänteisiin.

Käsikirjoituksen haparointi johtunee lukuisista muutoksista tuotannon aikana: formaatin vaihtumisesta elokuvasta tv-sarjaksi sekä koronan aiheuttamista haasteista, joiden vuoksi esimerkiksi sarjan showrunner meni vaihtoon kesken kuvausten (tuotannon venymisen vuoksi Singer joutui jättämään showrunnerin tehtävät ja tilalle palkattiin Lightfoot) ja kuvauslokaatiokin jouduttiin siirtämään Intian sijaan Thaimaahan.

Tämä näkyy valtavana tarinallisen tiiviyden puutteena. Shantaramiin on kerätty vähän tätä ja vähän tuota, minkä vuoksi varsinainen tarinakokonaisuus tuntuu turhaan venytetyltä. Välillä jaksot tuntuvat jatkuvan kuin nälkävuosi ilman että mitään keskeistä edes tapahtuu.

Shantaram

Miljoonien asukkaiden Bombayssa Lin vetäistään mukaan niin moneen juoneen, että hän tuntuu kaupungin koosta huolimatta olevan läsnä kaikkialla. Hän on valkoinen pelastaja, joka ottaa tehtäväkseen huonompiosaisista paikallisasukkaista huolehtimisen. Tämä tehdään välillä niin alleviivaavaan sävyyn, että siitä uhkaa tulla suorastaan problemaattista, omaa arvoaan kohottamaan pyrkivää länsimaisten öyhötystä.

Karskin ulkokuoren omaava, mutta pehmeä-ääninen Hunnam on pääosassa perinteisen hyvä ja sopii kahtiajakoiseen rooliinsa erinomaisesti. Hänen hahmonsa tasapainoilee mielenkiintoisella tavalla oikean ja väärän rajalla, ja hahmosta löytyy niin katuva ja hyvää tarkoittava kuin myös häikäilemätön, itsekästä nautintoa kaipaava puoli.

Hahmo kallistuu juuri sen verran positiivisen puolelle, että katsoja voi löytää entisestä roistosta tarpeeksi tarttumapintaa.

12-osainen Shantaram alkaa kolmen ensimmäisen jakson voimin Apple TV+:ssa 14. lokakuuta. Uusi jakso julkaistaan tämän jälkeen kerran viikossa.

 

Helinä Laajalahti

”Olen kirjoittanut Muropakettiin freelancerina elokuvajuttuja ja -arvosteluita vuodesta 2017 lähtien, ja sitä ennen muun muassa Episodiin (vuodesta 2004), Koulukinoyhdistyksen Media-avaimeen ja nyt jo edesmenneen Discshopin leffablogiin. Ennen koronaa toimin myös matkailutoimittajana, ja nykyisin toimittelun ohella striimaan koulutuksia. Suosikkileffani ovat sekalainen seurakunta Imperiumin vastaiskua, Trainspottingia ja Jim Jarmuschin Night on Earthia, sarjapuolella sydäntä lähellä ovat olleet Buffy, Supernatural ja Fringe. Kun oikein haluan upota pumpuliin, pelaan ties kuinka monetta kertaa The Witcher: Wild Huntia.”

Muropaketin uusimmat