Arvostelu: Perjantaina ensi-iltansa saanut Geostorm on todella tyhmä, mutta viihdyttävä tuhoelokuva
Geostorm on naurettavan viihdyttävä ja äärimmäisen typerä katastrofielokuva.
Ensi-ilta: 20.10.2017 / Alkuperäisnimi: Geostorm / Ohjaus: Dean Devlin / Käsikirjoitus: Dean Devlin ja Paul Guyot / Pääosissa: Gerard Butler, Jim Sturgess, Abbie Cornish, Andy Garcia & Ed Harris / Pituus: 109 minuuttia / Ikäraja: K12 / HUOM! Geostormista ei järjestetty Suomessa lainkaan ennakkonäytöstä medioille. Näin ollen Muropaketti julkaisee sen arvostelun poikkeuksellisesti ensi-illan jälkeen.
Dean Devlinin ohjaaman Geostormin alussa Maa on hirvittävien, äärimmäisten sääilmiöiden kourissa ja tunnelma on muutenkin apea. Missään vaiheessa ei kerrota, että sääolosuhteet ovat ilmastonmuutoksen aiheuttamia, mutta se luultavasti kuuluu olennaisesti amerikkalaiseen menoon. Siellä kun ilmastonmuutosta ei valtiojohdon tasolla pidetä minkäänlaisena ongelmana.
Joka tapauksessa tilanne on vakava. Äärimmäisten sääilmiöiden kasvaessa myös myrskyt vahvistuvat. Vaarana on, että rajuilmat alkavat suurentua itseään ruokkiviksi valtaviksi hirmumyrskyiksi. Tässä pisteessä asiat lähtevät täydellisesti käsistä, koska silloin kaiken nielaisee ”geostorm” – koko planeetan kattava, valtaisa ja ikuinen tuhomyrsky.
Ratkaisu tähän kaiken tuhoavaan ilmastokatastrofiin on valtaisan satelliittiverkon rakentaminen koko planeetan ympärille. Sen kautta voidaan tieteen keinoin säädellä ilmakehän olosuhteita suotuisammiksi. Satelliittiseitin ytimessä on Gerard Butlerin rakentama valtaisa kansainvälinen avaruusasema, jolla majaileva tiimi eri alojen asiantuntijoita pitää huolen, että kaikki toimii kuten pitääkin. Lopputekstit.
Ei aivan.
Avaruusasemalla alkaa tapahtua kummia. Ilmalukko sattuu aukemaan, vahingossa tietenkin, ja eräs asemalla työskentelevistä pääsee kokeilemaan uraa maata kiertävänä jäisenä tekokuuna. Tämän lisäksi satelliittiverkosto alkaa jostain syystä oireilla, antaen Afganistanin aavikolla sijaitsevalle kylälle välittömän menolipun jääkaudelle. Ja se on vasta alkua.
Geostorm on omassa katastrofielokuvagenressään oikein onnistunut tekele – joskin todella typerä sellainen. Sen tuhokohtaukset ovat massiivisia ja kohtuullisen hyvin tehtyjä. Etenkin kaikki avaruustoiminta on todella mainiosti toteutettu. Ja kun elokuva pääsee vauhtiin alun jälkeen, on se myös ennen kaikkea oikein viihdyttävä. Kunpa vain itse katastrofielementtejä olisi ollut elokuvassa enemmän.
Devlinin elokuva on juoneltaan niin arvattava kuin vain on mahdollista, mutta se ei haittaa pätkän vertaa. Kuten ei myöskään ylidramaattinen dialogi ja hykerryttävä, yhteentoista väännetty majesteettinen ääniraita, koska eihän kukaan järjissään oleva lähde katsomaan katastrofielokuvaa näiden seikkojen vuoksi. Geostorm on myös erinomaisen kömpelö, paikoin pitkäpiimäinen ja kiusallisen hauska sellaisissa kohdissa, joita sen tekijät eivät tarkoittaneet huvittaviksi. Näitä hetkiä Geostormissa kaikkien onneksi piisaa, ja juuri sen takia se onkin niin nautinnollinen elokuva.
Geostorm tuo todella vahvasti mieleen menneiden aikojen täystuhoelokuvat, eikä ihme. Sen tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja Dean Devlin on tuonut tähän maailmaan esimerkiksi Independence Day -elokuvan (1996) yhteistyössä Roland Emmerichin kanssa. Elokuvissa on todella paljon samaa, ja tässä juuri piilee Geostormin ongelma. Tietokone-efektien varaan rakennettu idioottimainen katastrofielokuva ei enää yksinkertaisesti toimi vuonna 2017, vaikka sen erikoisefektin olisivatkin päivitetty tähän päivään.
Geostorm on niin täynnä kliseitä, että se on jo kiehtovaa. Elokuvasta paistaa hupaisasti läpi, että jokaista sitä koskevaa päätöstä on ollut tekemässä kalapuikkoviiksinen setämies. Tietokoneet piipittävät itsekseen, koska niinhän nämä mystiset tekoälyt toimivat. Lisäksi totaalisen tuhon uhatessa ruuduille ilmestyy automaattisesti laskurit laskemaan aikaa siihen hetkeen, kun äärimmäinen tuho, kaaos ja hävitys on koittamassa.
Hilpeästä latteudesta kertoo jotain sekin, että Geostormin alkuun on ollut pakko laittaa niin sanottu info drop, eli monologi, jossa kerrotaan elokuvan lähtöasetelma. Yleensä tämä pyritään tietenkin kertomaan elokuvan keinoin, mutta valkokangas-scifin kaavoihin on jostain syystä vakiintunut tällainen toimintamalli. Alan elokuviin kuuluu myös lopun juustoinen loppupuhe, niin tälläkin kertaa: Geostorm tarjosi vielä loppuunkin oikein hyvät naurut ja paljon hyvää mieltä.
GEOSTORM
”Geostorm on kaikessa kehnoudessaan riemastuttavan viihdyttävä katastrofielokuva, joka onnistuu olemaan myös hauska sellaisissakin tilanteissa, joita sen tekijät eivät tarkoittaneet huvittaviksi.
