Arvostelu: Happy Death Day -kauhuleffa yrittää olla omaperäinen yhdistämällä Screamin ja Groundhog Dayn
Happy Death Day -slasher yrittää aivan liikaa, eikä tarjoa teineille suunnattuna tarpeeksi väkivaltaa tai mitään pelottavaa.
Ensi-ilta: 20.10.2017. / Alkuperäisnimi: Happy Death Day/ Ohjaus: Christopher Landon / Käsikirjoitus: Scott Lobdell ja Christopher Landon/ Pääosissa: Jessica Rothe, Israel Broussard, Ruby Modine, Charles Aitken, Laura Clifton/ Pituus: 96 minuuttia/ Ikäraja: K16
Happy Death Day -elokuvasta löytyy vaikka mitä kritisoitavaa, mutta ensimmäisenä on pakko mainita leffan tasoon liittymätön asia, jossa ei ole yhtään mitään järkeä. Slasher-jännärin ikäraja on Yhdysvalloissa PG-13, mutta jostain käsittämättömästä syystä se on Suomessa kielletty alle 16-vuotialta, eli kohdeyleisöltään. Gorea tai ääriväkivaltaa tästä Groundhog Dayn ja Screamin yhdistelmästä ei löydy kovin paljoa, eikä elokuva ole millään tasolla pelottava, joten päätös on aivan järjetön.
Happy Death Dayta promotaan Blumhouse-lafkan nimellä, joka vastasi esimerkiksi Get Out – ja Split -elokuvista, mutta myös Paranormal Activity -leffasarjasta. Ohjaajana ja toisena käsikirjoittajana toimii Paranormal Activity: The Marked Ones -tekeleestä tuttu Christopher Landon, joka on ihan passeli peruspuurtaja vailla omaperäistä tyyliä. Happy Death Day yrittää tuoda slasher-kauhugenreen jotain uutta, mutta päätyy olemaan yhden idean ihme, jossa parasta on pääosanesittäjä, La La Landista tuttu Jessica Rothe.
Rothe esittää Tree-nimistä opiskelijaa, joka herää kunnon darrassa tuntemattoman nuoren miehen sängystä, vailla muistikuvia edellisen illan tapahtumista. Ylimielisellä ja kauneudestaan tietoisella Treellä on syntymäpäivä, josta hän ei halua pitää meteliä. Sisarkunnan talossa asuva nuori nainen osoittautuu päivän aikana varsin vastenmieliseksi persoonaksi, joka kohtelee kanssaihmisiään kusipäisesti.
Illalla matkalla juhliin Tree päätyy kävelemään pelottavan ahdistavan alikulkutunnelin kautta, kuten kliseisessä slasher-leffassa kuuluukin. Pimeydestä Treen kimppuun hyökkää veitsimies vauvanaamio kasvoillaan ja tappaa hänet.
Tree herää heti uudestaan krapulaisena saman miehen sängystä ja elää saman päivän uudelleen vain tullakseen taas tapetuksi.
Happy Death Dayn ainoa juju on siis selvittää kuka maskimurhaaja on, ennen kuin tämä ehtii tappaa Treen kerta toisensa jälkeen. Kuoltuaan ties kuinka monta kertaa Tree yrittää tietysti muuttaa itseään, tulla paremmaksi ihmiseksi, ottaa muut huomioon ja käsitellä menneisyyden traumojaan.
Leffan liian monta kertaa nähty päivä toistaa itseään -juoni alkaisi kyllästyttää saman tien ilman Rothen roolisuoritusta, joka tekee aluksi parodiamaisesta kauneuskuningatteresta ihan oikean ihmisen, vaikka juoni ja hahmon muutos ovatkin juuri niin korneja kuin miltä kuulostavat.
Groundhog Dayn lisäksi Happy Death Day lainaa Scream-elokuvaa, sillä se on tietoinen omasta tyhmyydestään ja slasher-kliseistään. Verellä ja väkivallalla ei kuitenkaan mässäillä niin paljon kuin perinteisessä slasherissa, eikä huumori onnistu oikein naurattamaan Rothen roolisuoritusta lukuunottamatta.
Happy Death Day yrittää olla samaan aikaan kauhuleffa, parodia ja komedia, johon on lisäksi ängetty mukaan myös vähän yhteiskuntakritiikkiä. Se ei kuitenkaan ole lähellekään tarpeeksi pelottava toimiakseen edes kliseisenä kauhuleffana, eikä tarpeeksi fiksu ollakseen oivaltava parodia. Elokuva on kuitenkin aivan toimivaa viihdettä ja ehkäpä sen ideaa voi kehitellä omaperäisempään suuntaan jatko-osassa, joka on luvassa aivan taatusti.
HAPPY DEATH DAY
”Happy Death Day olisi voinut toimia suunnattuna vähän vanhemmalle yleisölle. Tällaisena se tuntuu vesitetyltä versiolta jostain paremmasta ja tyytyy kierrättämään jo liian usein nähtyä juonikuviota.”
