Arvostelu | Ren & Stimpy -sarjan luoja käyttäytyi kuin ihmishirviö, mutta uusi Happy Happy Joy Joy -dokumentti haluaa vaieta asiasta

21.02.2021 11:47 | Aki Lehti

Kiinnostavia tapahtumia ja faktoja Ren & Stimpy -sarjan kulissien takaa kertova dokumentti yrittää ohittaa sarjan luojan ällöttävät teot lähes kokonaan. 


Ensi-ilta: 15.1.2021
Alkuperäisnimi: Happy Happy Joy Joy: The Ren & Stimpy Story
Ohjaus: Ron Cicero, Kimo Easterwood
Käsikirjoitus: Ron Cicero
Pääosissa: John Kricfalusi, Vanessa Coffey, Robyn Byrd, Bobby Lee, Billy West & Lynne Naylor
Pituus: 105 minuuttia
Ikäraja: K12


Viime vuoden alussa Sundancen elokuvajuhlilla maailmanensi-iltansa saanut Happy Happy Joy Joy: The Ren & Stimpy Story -dokumentti on herkkua sarjan kovimmille faneille, mutta dokumenttina se ei ole kovin kaksinen. Ohjaajat Ron Cicero ja Kimo Easterwood näyttävät erittäin kiinnostavaa kulissien takaista materiaalia Ren & Stimpy -sarjan tekemisestä 1990-luvun alussa ja ovat saaneet houkuteltua leffaansa mukaan kaikki tärkeimmät animaation parissa työskennelleet. Dokkari juuttuu kuitenkin jaarittelemaan tarpeettomia, eikä uskalla kuin raapaista pintaa Ren & Stimpyn tarinan yököttävimpään faktaan liittyen. Tekijöillä olisi tarjolla kaikki mahdollisuudet sukeltaa vaikka kuinka syvälle sarjan luojan ja sen teoillaan tahranneen John Kricfalusin touhuihin.

Dokumentti välttelee viimeiseen asti käsittelemästä kunnolla vuonna 2018 selville tulleita Kricfalusin tekoja, eli seksuaalista hyväksikäyttöä ja pedofiliaa.

Happy Happy Joy Joy: The Ren & Stimpy Story esittelee Kricfalusin kärsivänä nerona, joka saa taiteensa takia käytöksensä ja tekonsa anteeksi. Miehen lahjakkuutta ei tietenkään käy kiistäminen. Ren & Stimpy oli aikaansa edellä ja se, että sarja ylipäätään sai ensi-iltansa vuonna 1991 on jonkin sortin ihme. Sen luojan nostaminen jalustalle, kuin hän olisi jonkin sortin rokkistara on todella omituinen lähestymistapa nyt tiedossa olevien asioiden valossa.

Leffassa esiintyy kiitettävä määrä Spümcø, Inc.-animaatiostudion muita hahmoja, jotka olivat aivan yhtä oleellisia Ren & Stimpyn tekemisessä kuin sen luoja. Mukana on taiteilijoita, animaattoreita ja sarjan kannalta tärkeimpiä hahmoja, kuten Spümcøn perustajat Bob Camp ja Lynne Naylor, sarjaa esittäneen Nickelodeon-kanavan Vanessa Coffey ja vuonna 2019 kuollut Chris Reccardi.

Kricfalusin överi intohimo, perfektionismi ja sekopäisen energinen tapa tehdä sarjaa olivat aluksi hyveitä, kunnes ne pilasivat periaatteessa kaikki hänen suhteensa työtovereihinsa ja yhteistyökumppaneihinsa. Kricfalusi sai kenkää Ren & Stimpysta vain yhden tuotantokauden jälkeen. Jaksot joissa hän oli mukana ovat sarjan parhaita, mutta muiltakin kausilta löytyy helmiä. Ren & Stimpy ei siis todellakaan ollut yhden miehen show.

Happy Happy Joy Joy -dokkaria oli ilmeisesti ehditty tehdä jo pidempään siinä vaiheessa kun Buzzfeed julkaisi paljastusjuttunsa, jossa Robyn Byrd kertoi suhteestaan Kricfalusiin. Se alkoi hänen ollessaan vasta 13-vuotias ja heidän muuttaneen yhteen kun hän oli 16. Psyykkinen väkivalta ja hyväksikäyttö tuhosivat Byrdin mukaan hänen itsetuntonsa ja uransa Hollywoodissa. Byrd kertoo oman näkökantansa myös elokuvassa, eikä Kricfalusi kiistä sen pääpiirteitä, vaan pelkästään synkimmät syytökset.

Dokumentin ohjaajakaksikko on aivan pihalla, eikä osaa käsitellä aihetta lainkaan, vaikka ovat saaneet Byrdin mukaan leffaansa. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja Kricfalusin käytös esitetään ikään kuin ne johtuisivat siitä, että hän sai potkut Ren & Stimpysta. Byrd tulee tarinaan mukaan vasta elokuvan viimeisen vartin aikana ja silloinkin hänet esitellään aluksi vain naisena, joka oli liian intohimoinen fani 13-vuotiaana.

Ohjaajat ottavat kyllä aiheen puheeksi Kricfalusin kanssa ja hän esittää vastentahtoisesti omituisen anteeksipyynnön, johon liittyy karmiva ehdotus, että Byrd ottaisi häneen yhteyttä. Dokkari mainitsee sivulauseessa, että myös muut naiset ovat syyttäneet Kricfalusia ja hänen ahdistelleen myös työtovereitaan. Elokuvan ensimmäiset 90 minuuttia ovat pelkkää ylistystä ja selkääntaputtelua. Bobby Lee, Jack Black ja monet muut julkkikset kehuvat miestä siihen malliin, että heidän osuutensa on melkeinpä taatusti kuvattu ennen Buzzfeedin artikkelia.

Niin paljon kuin mukana onkin kiinnostavia tarinoita Ren & Stimpyn tekemisestä, niin ne keskeytetään jatkuvasti aivan turhaan. Väliin leikataan toistuvasti puhuvia päitä, jotka vaahtoavat vain kuinka mahtava sarja oli. Eiköhän se ole jo fanin tiedossa, kuten myös sen katsojan, joka ei ennen dokkaria tiennyt Ren & Stimpysta juuri mitään. Kritiikitön ylistys on täysin turhaa siinä vaiheessa kun leffa on jo yli puolivälissä.

Ciceron ja Easterwoodin elokuva on fanikamaa, joka kertoo uusiakin juttuja kiinnostavasta vaiheesta tv:n animaatiosarjojen historiassa. Dokumettina se on kehnosti rytmitetty ja kokonaisuutena omituinen paketti, joka ei osaa tai uskalla kertoa Ren & Stimpy -sarjan tarinaa eri näkökulmista.

Byrd sanoo, ettei Kricfalusin tai kenenkään muun ole pakko käyttäytyä kuten hän luodaakseen hienoa taidetta. Kyseinen kommentti olisi ehkä kannattanut jättää elokuvan viimeiseksi, mutta ei. Viimeiset sanat saa tietysti Kricfalusi.

Happy Happy Joy Joysta on melkeinpä mahdotonta nauttia, ellei suhtaudu tapahtuneisiin elokuvan tavoin, yrittäen unohtaa melkeinpä kokonaan Ren & Stimpyn harmittavasti tahranneet tapahtumat.

Dokkarin jälkeen tekee silti mieli katsoa Ren & Stimpyä sen sadannen kerran uudestaan. Sarja on vieläkin täyttä neroutta, jonka fanittamisesta ei tule edelleenkään likainen olo, toisin kuin Happy Happy Joy Joysta. Se on raivostuttava dokumentti, joka menee vakavien ja tärkeiden aiheiden kohdalla siitä mistä aita on matalin.

Happy Happy Joy Joy: The Ren & Stimpy Story löytyy tällä hetkellä ainakin iTunesista ja Apple TV Plussasta.

HAPPY HAPPY JOY JOY: THE REN & STIMPY STORY

”Happy Happy Joy Joy: The Ren & Stimpy Story on osittain herkkua faneille, mutta sen toteutus ärsyttää todennäköisesti kovintakin diggaria.”