Arvostelu Vuoden ahdistavin elokuva ja viiden tähden mestariteos – Charlie Kaufmanin Netflixille tekemä I’m Thinking of Ending Things on leffavuoden 2020 kirkkaimpia helmiä

Charlie Kaufmanin kolmas ohjaustyö on vuoden parhaita elokuvia ja ihanan haastavaa aikuisille suunnattua art housea.

Iain Reedin vuonna 2016 ilmestyneen I’m Thinking of Ending Things -kirjan filmatisoimista on pidetty mahdottomana, mutta moista väittäneet taisivat unohtaa ohjaaja-käsikirjoittaja Charlie Kaufmanin. Eternal Sunshine of the Spotless Mind- ja Being John Malkovich -elokuvien käsikirjoittajana tunnetun Kaufmanin elokuva-adaptaatio onnnistuu joka osa-alueella. Sen tunnelma ja tarina ovat hyvin samankaltaisia kuin kirjassa, mutta leffa näyttää ja tuntuu niin Kaufmanilta kuin mahdollista. Hän kuljettaa juonta jonkin verran omaan suuntaansa, jos tämän teoksen kohdalla nyt voi edes juonesta puhua.

Useamman katsomiskerran perusteella I’m Thinking of Ending Things on mestarillinen elokuva, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Kaufmanin kolmas ohjaustyö jakaa taatusti mielipiteet, mutta erityisesti hänen debyyttiohjauksensa, Synecdoche, New York -elokuvan fanit pitänevät tästäkin.

Itse asiassa I’m Thinking of Ending Thingsin arvostelu vain kolmen katsomiskerran perusteella tuntuu väärältä, epäkunnioittavalta. Synecdoche, New York -elokuvan analysointi olisi paljon mielekkäämpää 12 vuotta sen ensi-illan jälkeen, katsottuani sen lähemmäs kymmenen kertaa. Molemmat elokuvat ovat monitulkintaisia ja haastavia teoksia, mutta myös niin täynnä puhdasta tunnetta, että niiden syväanalysointi on erittäin kiehtovaa, joskin tietyllä tavalla myös turhaa.

I’m Thinking of Ending Things on surrealistista outoilua, joka imaisee katsojan mukaansa välittömästi ja vie jonkin sortin transsiin 135 minuutin ajaksi. Leffassa on jotain samaa kuin siinä epätodellisessa tunteessa, jonka sai tuijottaessa lapsena pitkiä aikoja lähietäisyydeltä peiliin, miettien onko siitä heijastuva kuvajainen oikeasti olemassa ja onko se minä. Se oli hieman depersonalisaatiota vastaava kokemus, mutta ilman epämiellyttävää tai karmeaa oloa.

Charlie Kaufmanin elokuva puolestaan on karmea, sillä tuntematon uhka tuntuu koko ajan vahvana. I’m Thinking of Ending Things ei ole perinteisen kauhuelokuvan tapaan pelottava, mutta jatkuva tunne siitä, että jokin ei ole kohdillaan on pahimmillaan hirvittävä.

Päällisin puolin I’m Thinking of Ending Things kertoo vasta jokusen viikon seurustelleesta nuorestaparista (Jessie Buckley & Jesse Plemons), jotka ovat matkalla tapaamaan miehen vanhempia (Toni Collette & David Thewlis) heidän maatilalleen. Tarina nähdään naisen silmin ja hänen ajatuksensa toimivat kertojaäänenä. Nainen ei ehkä kuitenkaan ole luotettava kertoja.

Kuka hän edes on?

”I’m thinking of ending things.”, hän toistaa kerta toisensa jälkeen. Naisen nimeä ei kerrota. Miehen nimi on Jake, mutta vika ei ole hänessä. Silti nainen pohtii eroa.

Elokuvan alku vietetään autossa, joka ajaa maaseudulla lumimyrskyn keskellä. Kaksikon keskustelu sekoittuu naisen ajatuksiin, joihin mies tuntuu välillä vastaavan. Keskustelu sivuaa popkulttuuria, josta puhuessaan Jake sentään avuliaasti kertoo siteeraavansa esimerkiksi David Foster Wallacea tai Oscar Wildea. Naisen päänsisäinen monologi ja ääneen pohtimat asiat kuulostavat nekin välillä sitaateilta, kuten esimerkiksi hänen ohjaaja John Cassavetesin vuoden 1974 mestarillisen Woman Under the Influence -elokuvan kritiikkinsä.

Toisella katsomiskerralla leffa oli pakko laittaa paussille ja googlettaa naisen replat. Ja kyllä, ne ovat aivan suoraan kriitikkolegenda Pauline Kaelin New Yorker -lehteen aikoinaan kirjoittamasta Cassavetesin elokuvan arvostelusta. (Kriitikosta kertova hieno Pauline Kael ja elokuvakritiikin taide -dokumentti on katsottavissa vielä yli vuoden verran Yle Areenasta.)

Muitakin oikeita ihmisiä tuodaan kertomukseen mukaan erikoisin tavoin. Esimerkiksi Robert Zemeckisin nimi vilahtaa ruudulla ei-todellisen romanttisen komedian ohjaajana, naisen ajatusten harhaillessa unen ja valveen rajamailla.

Kaufman ei todellakaan ole saanut vaikutteita Cassavetesilta tai Zemeckisilta, vaan surrealismiklassikoista. Elokuvaaja Lukasz Zal on vanginnut kuviin sekä kylmyyttä että lämpöä, joita 1,37:1 Akatemia-standardin kuvasuhde vain korostaa.

I’m Thinking of Ending Things muuttuu vielä huuruisemmaksi pariskunnan päästessä perille maatilalle. Myös ihmiset ja heidän ulkonäkönsä alkavat muuttua. Jaken vanhempia esittävät Collette ja Thewlis sekä vanhenevat että nuortuvat illan kuluessa ja he ovat eri ikäisiä eri kohtauksissa. Tässä vaiheessa ollaan vielä leffan alkupuolella, jonka jälkeen sukelletaan tasoille, joita on turha yrittää tässä edes kuvailla.

Naisen pohtiessa tilannettaan esiin nousee kysymyksiä – kuka Jake on, kuka hän on, kuka minä olen, kuka sinä olet? Hän ei ainakaan tiedä vastauksia, eikä tiedä elokuvakaan. Välillä näemme välähdyksiä Jaken lapsuudesta ja nuoruudesta. Hän opiskelija, fyysikko ja kuvataiteilija. Ei vaan anteeksi, siis nainen on. Tai ainakin jotain niistä.

Jesse Plemonsin esittämässä Jakessa on sekä jotain hellyttävää että luotaantyöntävää. Thewlis ja Collette esittävät vanhempia juuri sopivan sekopäisesti. Kaikki hahmot ovat tärkeitä, mutta koko tarina kietoutuu melkein joka kohtauksessa mukana olevan Buckleyn hahmon ympärille. ”I’m thinking of ending things,” ei ehkä olekaan toteamus eikä kysymys, vaan ehkä kutsu, joka todellakin kannattaa ottaa vastaan ja heittäytyä elokuvan vietäväksi.

Kaiken kahelin karmeuden lisäksi I’m Thinking of Ending Things on myös hauska, ainakin useamman katsomiskerran myötä. Se on myös ahdistava, surullinen, pelottava, epämiellyttävä, unenomainen, erittäin omaperäinen ja mestarillinen elokuva – tämän vuoden parhaimmistoa ja helposti viiden tähden arvoinen taideteos.

I’m Thinking of Ending Things saa ensi-iltansa Netflixissä huomenna 4. syyskuuta.

I’M THINKING OF ENDING THINGS

”Charlie Kaufmanin haastava I’m Thinking of Ending Things -filmatisointi on vähintään yhtä upean kammottava kuin lähdemateriaalina toimiva kirja”